"Tästä tulee hyvä kausi" - haastattelussa Jaakko Häyhä

Jaakko Häyhä on yksi monista TPV-taustaisista nuorista nousevista tähdistä tämän kauden joukkueessa. Jaska on noussut varsin lyhyessä ajassa edustuksen maalin suulle ja ties mihin päätyy, jos kehitys jatkaa kulkuaan. Auringon kanssa kilpaa hymyilllyt kummipelaajamme kertoo jutussa sekä taustoistaan että nykytilanteestaan tulevaakaan unohtamatta. Haastattelu tehtiin Kaupissa 18.7.2021.

Teillä oli nyt pieni kesätauko?
Joo, meillä oli tässä viikon kesätauko ja se tuli ihan tarpeeseen. Sai pienen levon ja pääsee taas huomenna jatkamaan treenejä ja olla ihan vireessä taas.

Miten olet treenannut tauon aikana, onko sinulla joitain rutiineja omatoimista harjoittelua varten?
Olen kuntouttanut mun oikeata lonkkaa tämän viikon ajan, koska Espoo-pelissä siihen tuli pieni revähdyksen alku. Kävin näyttämässä sitä alkuviikosta fyssärille, joka antoi treeniliikkeitä kuntouttamista varten. Sitä olen tämän viikon tehnyt ja se tuntuukin jo vähän paremmalta.

Luuletko, että täytyy pitää vielä pidempi tauko pelihommista?
Ei, uskon että tämä viikko riittää ja pääsen taas takaisin treenaamaan.

Jos mennään vähän kauemmaksi taaksepäin treenihistoriaan, niin milloin olet aloittanut jalkapallon pelaamisen?
Aloitin vuonna 2006 ihan ekan kerran. Tein siinä aluksi vähän hiekkakakkuja ja päätin pitää vuoden tauon, tai oikeastaan vanhemmat päätti siitä. Sitten aloitin uudestaan 2007-2008. Siitä lähdettiin ja olen pelannut TPV:ssä eka kauppareissa ja sitten ikäkausijoukkueessa.

Oletko pelannut koko ajan samalla paikalla?
Alkuun olin kenttäpelaaja, kärjessä hyökkääjänä. Mä en yhtään muista, miten päädyin maalivahdiksi, mutta olen kyllä ihan iloinen että päädyin!

Onko sulla mitään muita lajeja, jotka ovat kulkeneet jalkapallon rinnalla?
Soittelin rumpuja samaan aikaan kuusi vuotta, mutta kun futis meni edelle, niin jätin sen. Puolisen vuotta pelailin höntsykorista, mutta sekin jäi. Ei siis ole oikeastaan mitään muita urheilulajeja rinnalla. Totta kai käyn kavereiden kanssa pelailemassa korista, uimassa ja muuta, muttei mitään vakituista.

Ketkä ovat olleet sun uralla tärkeitä henkilöitä, jotka ovat kannustaneet eteenpäin?
Totta kai vanhemmat ja koko perhe oikeastaan, ihan pikkuveljestä lähtien. Ne on puskenut mua eteenpäin silloinkin, kun on ollut semmoinen fiilis, ettei enää jaksa. Silloin koko perhe on tsempannut mua, että mulla on hyvä tulevaisuus ja sä olet hyvä tässä lajissa. Nyt et luovuta! Totta kai isovanhemmatkin on mukana, vaikka ne asuukin ihan toisella puolella Suomea. Kaikki sukulaiset oikeastaan. Perhe on se, joka puskee mua eteenpäin ja motivoi.

Sanoit, että sulla on ollut joskus motivaatiovaikeuksia. Onko sen lisäksi sattunut vakavia loukkaantumisia, jotka olisivat uhanneet uran jatkoa?
Silloin kun olin vielä kenttäpelaaja, niin meni polvilumpio. Olin sen takia puoli vuotta sivussa ja siinä vaihessa mietittiin, että pystynkö enää jatkamaan. Ei sitä onneksi tarvinnut leikata, se parani kuntouttamalla. Ei muita niin isoja, lähinnä joitain viikon vaivoja vain sen jälkeen.

Oletko tyytyväinen siihen, miten sun ura ja kehitys ovat menneet eteenpäin?
Kyllä, olen tyytyväinen. Ja jossain vaiheessa olen ollut vähän yllättynytkin siitä, miten hyvin olen kehittynyt. Kun mietti sitä, että ihan aluksi kun mä rupesin molariksi, niin avauspotkutkaan ei lähtenyt oikeastaan mihinkään. Ja olin maalissa ihan hiljaa, en ohjannut muita. Nyt kun on menty viisi-kuusi vuotta eteenpäin, niin olen edustuksessa maalivahtina. Olen yllättynyt mutta samalla on tietenkin positiivinen olo.

Miltä se tuntui, kun kausi alkoi ja huomasit olevasi ykkösmokena?
Kyllähän se nyt jännitti, kun ekaa peliä pääsi aloittamaan maalissa. Se oli mulle ensimmäinen kerta jossain kunnon matsissa, kun pääsee aloittamaan kauden maalissa. Totta kai siinä oli vähän silleen, että herran jestas, nyt tulee vastuuta, heh... Ekan pelin lopputulokseen olin kyllä erittäin tyytyväinen. Nolla maalia omiin, muttei kuitenkaan kolmea pistettä saatu kotiin.

Edustuksessa on kolme hyvää maalivahtia. Millainen asetelma teillä on siellä keskenään? Kannustava ilmapiiri ja terve kilpailuasetelma, joka auttaa kaikkia kehittymään?
Joo, totta kai. Tosi hyvää maalivahtihuumoria ja kannustusta meidän kolmen kesken, Tanen (Thanasis Zeris), Antin (Antti Paasi) ja mun. Kannustetaan toisiamme ja me ollaan Antin kanssa tsempattu Tanea, että se pääsisi kohta takaisin pelaamaan. Siltähän murtui kädestä veneluu ja on varmaan vielä muutaman viikon pois. Meillä on todella hyvä henki maalivahtien kesken, ei mitään isompia vaikeita tilanteita. Näin myös maalivahtivalmentajien kanssa.

Mainitsit, että urasi alkuvaiheessa olit maalissa nykyistä hiljaisempi. Nyt sulla löytyy kentällä jo vähän enemmän ääntä, oletko ihan tarkoituksella kehittänyt pelin ohjaamista?
Kyllä. Mulle on muutamankin kerran sanottu, että voin käyttää reilusti ääntä. Joko pelaajat vastaa takaisin tai ei, älä siitä välitä. Voin käyttää ääntä ihan reilusti ja se on mun tehtävänikin, jotta pelaajat ymmärtää, mitä haluan niiden tekevän.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sun erityisiä vahvuuksia maalivahtina?
Pelin lukeminen ja torjunnat ovat mun ykkösvahvuudet. Keskityspalloissakin mä olen omasta mielestäni ihan hyvä. Niitäkin voi toki vielä kehittää kuten koko maalivahtina olemistakin voi aina pikkuisen viedä eteenpäin paremmaksi ja paremmaksi. Mutta siinä on mun vahvimmat osa-alueet.

Onko jotain mitä haluaisit erityisesti kehittää? Vai pikemminkin pieniä asioita eri osa-alueissa?
Ne on just näitä pieniä asioita, joita pitäisi kehittää ja kehitetään koko ajan. Niitä saattaa näkyä niin peleissä kuin treeneissäkin. Varmaan jokaisella ammattimaalivahdilla huippuseuroissakin on kehitettävää pienissä asioissa, vaikka ne ei aina kentällä näkyisikään.

Miten te käytte joukkueena tai miten sinä käyt yksin läpi pelien tapahtumia jälkeenpäin?
Katselen videolta, mitä hyvää ja mitä parannettavaa peleissä on ollut. Sekä omalta että koko joukkueen puolelta. Valmentajat tekee ihan samaa hommaa. Mokevalmentajat laittaa joskus videoita meidän WhatsApp-ryhmään, joissa näkee miten kuuluisi tehdä ja missä on kehitettävää ja niin edelleen. Totta kai pelitilanteissakin yritän katsoa, mitä parannettavaa olisi seuraavaan tilanteeseen.

Jäävätkö peleissä tehdyt virheet vaivaamaan sua?
Hetkellisesti kyllä, mutta yritän unohtaa ne ja keskittyä seuraavaan tilanteeseen, että se menisi paremmin. Kun virhe on tapahtunut, se on päässä semmoiset pari minuuttia. Että voi hitto, nyt tässä kävi näin, mitä ihmettä tapahtui... Sitten unohdan sen ja keskityn tulevaan.

Valitettavasti tällä kaudella selän taakse on jo mennyt useampikin pallo. Peleissä on ollut paljon vaihtelua sekä tuloksissa että otteissa, mutta miten sinä näet TPV:n alkukauden kokonaisuutena?
Jo ekasta pelistä lähtien tuntui, että tästä tulee hyvä kausi meidän nuoresta joukkueesta huolimatta. Mutta niin kuin valmentajakin on sanonut, että kun tulee ensimmäinen maali eli ollaan johdossa tai häviöllä, niin meidän peli lamaantuu aivan täysin. Ilves-pelistä tuli ensimmäinen voitto, olisi luullut että se tsemppaa meitä vielä enemmän, mutta sitten seuraavassa pelissä viisi omiin kotikentällä semmoisella junnufutiksella. Kuten sanoitkin niin kausi on ollut todella vaihteleva ja tasainen kausihan tämä on. Kenelläkään eivät ole sijoitukset vielä varmoja. Tasainen ja jännä kausi tästä tulee, erittäin vaihteleva. Jos pelataan samalla tavalla kuin Ilvestä tai Jazzia vastaan, niin uskon että me aletaan ottaa enemmän pisteitäkin ja pakko alkaa ottaa tasurejakin, jos voittoihin ei pystytä. Semmoinen kuten Hämeenlinnassa ei saisi toistua, että hävitään peli vaikka johdetaan 2-0.

Juuri henkinen puoli on varmasti yksi nuoren joukkueen kehityskohta. Monet pelaavat kuitenkin ensimmäistä kertaa kakkosen tasolla, siellä on kovia ja kokeineita pelaajia vastassa.
On, just vaikka Jazz, joka on sarjan kokenein joukkue. Mutta sitten VJS:ää vastaan oltiin 2-0 häviöllä, puoliajalla jo 2-2 ja peli päättyi meidän 5-2 voittoon. Taistelutahtoa tarvitaan meidän peliin vielä lisää, että saadaan pisteitäkin enemmän.

Viivan yläpuolella pysyminen ei tule varmasti olemaan helppoa. Mitä pitää parantaa, että se onnistuu?
Meidän pitää puhua kentällä enemmän, se on suuri ongelma. Ja boksin puolustaminen. Meille on tehty suurin osa maaleista keskityksistä ja kulmatilanteista. muutaman kerran myös huonosta purusta boksissa tai siellä on tullut pallonmenetys. Niistä vastustaja on päässyt rankaisemaan. Mutta vaikka ollaan nuoria, niin uskon, että halua löytyy. Siitä se ei jää kiinni.

Yksittäisistä virheistä rankaistaan kakkosessa aika isolla prosentilla ja virheet vaikuttavat tietysti mielialaan. Mutta hyviäkin asioita on jäänyt mieleen, potentiaalia menestykseen löytyy. Lukuisat loukkaantumiset ovat tietenkin yksi asia, mikä harmittaa joka vuosi.
Joo. Meilläkin on Mustafa ja Paavola kai nyt loukkaantuneita, myös Lindholm, Kudzi ja Matar ovat vähän pidempään pois.

Peliurasi ei ole vielä kovin pitkä, mutta onko sulla jäänyt jo mieleen joitain tosi hyviä muistoja tai elämyksiä näiltä vuosilta?
No ei semmoisia isompia oikeastaan. Kaikki pelit jää totta kai päähän ja sitten vähän paremmat pelit vielä pidemmäksi aikaa. Tämän kesän Jazz-peli pyörii vielä varmaan joka päivä päässä, se oli semmoinen unelmapeli. Hyvät pelit jäävät paremmin mieleen. Mitään kaukaisempia pelejä en ole juuri muistellut.

Oletko asettanut itsellesi joitain pidemmän tähtäimen tavoitteita?
Ulkomaille olisi kiva mennä joskus pelaamaan tai edes kokeilemaan. Mutta sitä varten pitää tsempata vielä enemmän ja olla vielä enemmän motivaatiota, treenata enemmän ja tulla yhä paremmaksi. Sitä varten harjoitellaan. Ulkomaille try-outiin pääseminenkin olisi jo kova juttu. Sellainen olisi joskus tulevaisuudessa tähtäimessä.

Mutta ei kuitenkaan ole kiire pois TPV:stä?
Ei ole vielä ainakaan. Muutama Ilves-kaveri on kysellyt jo ensi kaudesta ja olen vastannut etten tiedä. Mutta uskon, että tällä menolla varmaan jatkan ja haluankin jatkaa. Viime vuonna TamUn valmentaja kysyi kauden loputtua, onko jo sopimusta ensi kaudeksi. Kerroin, että sopimus on juuri tehty TPV:n kanssa. Olisi halunnut mut sinne.

Onneksi jäit meille, ne on vieneet jo ihan tarpeeksi meikäläisiä. 
Kiitos haastattelusta, Jaska!

Haastattelu: Tuukka Termonen

Kuvat: Ismo Alhoniemi

Paltsaristi-radion avauslähetys!

”Urheilu ja jalkapallo on aina yhteiskunnallista ja poliittista”

Tammelan Voima aloittaa podcast-lähetysten sarjan. Paltsaristi-radion ensimmäisessä jaksossa haastattelemme ”futistohtori” Sami Kolamoa.

Jalkapallo ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke vaan kiinteä osa miljardien ihmisten arkea. Jalkapallo ei voi koskaan olla ”vain jalkapalloa” – futis on taloudellinen megabisnes, kansallis- ja paikallisidentiteetin rakentaja ja loputon intohimojen lähde.

Ilman kannattajia jalkapallo voisi olla vain peli pelien joukossa. Mutta juuri kannattajien myötä jalkapallo on yksi maailman merkittävimmistä kulttuurimuodoista. Suomessa kannattajat nähdään perinteisesti lähinnä kuluttajina ja kannustajina, joiden merkitys lajin kannalta on hiukan toissijainen. Toisaalta kannattajiin kohdistuu myös vaarallisia stereotypioita, jotka johtavat tarpeettomiin ylilyönteihin ja kustannuksiin.

Tammelan Voima on luokiteltu turvallisuusuhaksi virkavallan toimesta. Toiminta on kuitenkin aina perustunut väkivallattomuuteen eikä järjestyshäiriöitä ole taholtamme juurikaan esiintynyt. Olemme vastustaneet rasismia ja pyrkineet edistämään suvaitsevaisuutta näkyvästi katsomotilassa.

Uhkaksi leimaaminen on ymmärrettävästi herättänyt kysymyksiä kannattajien keskuudessa. Kenelle katsomot oikeastaan kuuluvat? Kuka määrittelee ilmaisuvapauden rajat ja millaisen mielipiteen sallitaan näkyä? Onko faniyhteisöjen ajatuksilla merkitystä ja tulisiko niitä kuunnella?

”Kriittisyys on positiivinen asia. Ihminen, joka on kriittinen, on myös kiinnostunut seurasta ja toisista ihmisistä. Se, joka miellyttää koko ajan, ei ole oikea rakastaja lajille”, Sami Kolamo toteaa Paltsaristi-radion päänavauksessa.

Podcast kuunneltavissa Soundcloudissa. Paltsaristi-radio - enemmän kuin jalkapalloa.

Uusi Laine Tammelan Stadionilla

Tämä kesä on viimeinen vanhassa Tammelassa. Siksi olemme onnellisia, että saamme vielä kerran ennen matsia antautua terassilla musiikin pyörteisiin. Tai voi toki olla, että joku toinenkin keikka on tulossa... Joka tapauksessa ennen sunnuntain matsia (n. 16.15-16.45) esiintyy Uusi Laine, jonka meriitteihin voi lukea noin 40-vuotisen historian lisäksi Suomen paskin bändi -kilpailun voiton vuodelta 2016. Timo Kyntäjä vastasi Paltsaristin toimituksen kysymyksiin.

Voitko kertoa bändin lyhyen historian?

Kiitos mielenkiinnosta. Noin 40 vuotta sitten lukiolaiset Sami Laitala ja Pertti Laine ryhtyivät tekemään musiikkia “kellarissa” Ylöjärvellä. Tai itse asiassa bändi ehdittiin aloittaa Tampereella vuonna 1979 ja Ylöjärvelle muutettiin vasta 1980 lopussa. Live-esiintymisiä on ollut harvakseltaan. Parina viime vuonna tahti on huomattavasti kiihtynyt, viime vuonna keikkoja oli noin kerran kuukaudessa. Paikoissa kuten Maanalainen, Vastavirta, Katubaari Axu, A´la Pispala...

Pisteenä i:n päällä soitettiin vielä keikka marraskuussa Tampereen Rautatieasemalla Mielenterveysjunalle. Eli Mielenterveysjärjestöt olivat varanneet Rovaniemi-Helsinki -junan ravintolavaunun tietoiskuja varten. Mielenterveyden keskusliitto toivoi väliasemille paikallisten yhdistysten ohjelmaa. Ja koska Uusi Laine on samalla Neljäs Avain ry:n (tamperelainen mielenterveysyhdistys) musiikkihanke, niin menimme “soittamaan junalle”. Yhteys mielenterveyteen syntyy sitä kautta, että minä olen ammatiltani mielenterveys- ja päihdeohjaaja. Ja harrastelijarumpali.

Minä olen ollut tässä proggiksessa mukana vasta pari vuotta, mutta varsinkin Samin tunnen entisen bändini kautta. Kaksi herraa Sami ja Pertti ovat Uusi Laine. Nimi juontaa ajoilta, jolloin syntyi musiikkityyli Uusi Aalto. Bändistä tehtiin siis Uusi Laine, koska Pertin sukunimi on Laine.

Millainen yhtyeen kokoonpano on?

Miehistö on elänyt keikkatilanteiden mukaan. Nyt meillä on ollut sama miehitys pari vuotta: Sami Laitala – kitara/koskettimet/laulu/biisit, Pertti Laine – saksofoni ym., Markku Korsu – basso, Tuomas Rantala – rummut ja Timo Kyntäjä – perkussiot. Soitamme punkjazzia, mitä se sitten ikinä onkaan.

Bändin filosofiasta ehkä kertoo jotain se, että 40-vuotisjuhlakeikalle tupsahti tuntematon naisviulisti ja pyysi lupaa saada soittaa kanssamme. Sehän oli parasta mitä voi sattua! Eli viihdytämme itseämme erikoislaatuisilla keikkapaikoilla ja vierailevilla tähdillä.

Oletteko tehneet äänitteitä? Mistä musiikkianne voi kuunnella?

Kellarinauhoja syntyi aktiivisesti vuosina 1979-1986. Sami muistelee, että Uusi Laine on päässyt vinyylille kaksi kertaa: 1980 Hede-levy ja 2019 Svartin julkaisema Pölyä kokoelma (2LP). Ensimmäistä kokonaista levyä tehdään juuri nyt. Kaikki biisit ovat omia ja lähinnä Samin tekemiä.

Kotisivut www.neljasavain.fi kertovat myös jotain. Tai itse asiassa aika paljon, tosin yhdistyksen alla tehdään musiikin lisäksi myös kokemusasiantuntijatoimintaa.

Matskua on esimerkiksi You Tubessa ja siellä kotisivuilla. Sami tekee myös paljon filmauksia (oikeastaan kaikki keikat on kuvattu) ja tekee koskettimilla omia kokeilujaan. Samilla on oma studio Vuorentaustassa.

Voititte 2016 Suomen paskin bändi - kilpailun? Kerrotko hieman tuosta tapahtumasta?

Minä en soittanut yhtyeessä vielä Paskin bändi -vaiheessa, mutta järjestin silloin Tampereelle isoa mielenterveysaiheista tapahtumaa. Kun kuulin bändin voittaneen tuollaisen tittelin, buukkasin heidät heti ohjelmistoon Kumppanuustalo Arttelin tapahtumaan nimeltä Kokoontumisajot.

Teillä oli ilmeisesti joku rooli perutuissa Asunnottomien jalkapallon MM-kisoissa?

Tämä asunnottomuusjuttu liittyi oikeastaan suhteisiini sosiaalialan duuneihin ja meidän haluumme tehdä kummallisia keikkoja. Lisäksi saamme tehdä samalla eräänlaista terapeuttista työtä sekä muiden että itsemme hyväksi.

Juuri tällaista toiset huomioonottavaa epäitsekästä asennetta kaivataan! Tulkaahan siis sunnuntaina ajoissa Tammelaan, niin saatte olla todistamassa harvinaislaatuista musiikkitapahtumaa. 

Väärin kannatettu?

Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä, jonka toiminta perustuu arvoihin. Joukkomme on aidosti moni-ilmeinen ja me uskomme jalkapalloon. Tammelan Voima ei ole aiheuttanut järjestyshäiriöitä ja osaamme kunnioittaa myös vastustajaa. Tästä huolimatta Tammelan Voima on luokiteltu riskiryhmäksi, johon kohdistetaan erityistoimia. Onko urheilukatsomoissa tilaa erilaisuudelle? Mikä on toivottua kannattajuutta?

Kausi 2019 oli TPV:n kannattajille raskas pettymys. Kautta edeltäneen talven hyvät otteet Suomen cupissa herättivät toiveet onnistuneesta paluusta Ykköseen. Melko yleisesti oltiin sitä mieltä, että alemman keskikastin sijoitus olisi realismia.

Korttitalo alkoi kuitenkin huojua jo ennen avausottelua.  Kauden alla levinneet huhut joukkueen sisäisistä ongelmista kasvoivat kasvamistaan, taustajoukkoja poistui riveistä ja seuran hallitus ei antanut koko kauden aikana selkeää tiedotetta tapahtumien taustoista.

Kentällä edustusjoukkue kyllä taisteli, mutta usein nähtiin myös pahaa sekoilua ja hermostuneisuutta. Ratkaiseva tappio Myllykoskella oli kuin kausi pienoiskoossa: aloitetaan hyvin, peliryhmitys pysyy kasassa, joukkue hallitsee palloa. 2-0 -johtoasema kuitenkin menetetään ja MYPA painelee ohi ottelun yliajalla. Tasapelikin olisi säilyttänyt toiveen sarjapaikan uusimisesta.

Toisenlaisia tunnelmia 2018. Tammelan Voiman katsomo pursuaa iloa nousun varmistuttua.

Myllykosken pimeässä illassa joukkueen tukena seisoo kannattajaryhmä Tammelan Voima.  Tuntuu tyhjältä. On hiljaista. Näin se sitten meni. Ehkä sen pitikin mennä näin. TPV:n kannattaminen vaatii sitkeyttä, häviön sietokykyä ja silti uskoa omaan asiaan ja työntekoon huomisen puolesta. Vaikka toisinaan tuntuu, että kukaan ei välitä, Tammelan Voima välittää. Nyt ja aina.


Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo

Kausi 2019 oli kenttäviheriöllä suuri pettymys, mutta sellaiseen olemme parkkiintuneet; jokaisen voiton kääntöpuoli on se, että jonkun pitää hävitä. Yksittäinen tappio tai kausi voi tuottaa suurta tuskaa, mutta kannattajuuden pitkällä aikajanalla muilla asioilla on enemmän merkitystä.

Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä Suomen futiskartalla. Toimimme osin yhdistyspohjalta ja toiminta on arvoihin sidottu. Sääntöihin kirjattuja perusarvoja ovat yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja niiden edistäminen. Olemme enemmän kuin vain jalkapallon asialla.

Rasisminvastaisuus ja kaikkien ihmisryhmien tasa-arvoisuus ei ole ollut meille pelkkää sanahelinää tai poliittisesti korrektia liturgiaa. Tammelan Voima on nostanut Punaisen kortin rasismille jo monasti paitsi jalkapallon, myös musiikin ja runouden voimin. Olemme keränneet varoja tukeaksemme vammaisjalkapalloa. Lisäksi haluamme olla mukana mahdollistamassa vähävaraisten junioreiden jatkamista lajin parissa alati kasvavien kustannusten aikakaudella. Myös erityisryhmäfutis on ollut Tammelan Voimalle tärkeä asia. Me emme halua, että jalkapallo muuttuu lajiksi, jonka harrastaminen edellyttää tiettyä taustaa. Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo ja sellaisena sen tulisi pysyä.

Tammelan Voima on tukenut sähkärifutisjoukkue TPV Powerchairia useampana vuotena.

Olemme käyneet puhumassa ala- ja yläasteen oppilaitoksissa sekä lukiossa rasisminvastaisesta työstämme teemalla ’ruohonjuurella rasismia vastaan’. Uskomme vahvasti siihen, että jalkapallon avulla voi ajaa asioita, jotka lisäävät ihmisten aitoa kohtaamista ja koituvat koko yhteisön hyväksi.

Tapahtumat ja tempaukset ovat kuitenkin vain yksi puoli toiminnasta. Kaikkein tärkeintä on ollut katsomonosamme avoin suhtautuminen erilaisuuteen. Olemme aina toivottaneet mm. pakolaistaustaiset jalkapallon ystävät tervetulleiksi joukkoomme. Lisäksi ikäkirjo on laaja ulottuen kymmenvuotiaista junioreista aina seitsenkymppisiin iki-paltsareihin.

Erityisesti kausina 2016 ja 2017 TPV:n otteluissa nähtiin riemukas kirjo uudenlaista kannattajuutta. Jäyhästi, mutta asiallisesti kannattanut ryhmämme sai aivan uudenlaista virtaa hiukan eläväisempään kannattajakulttuuriin tottuneilta vastaanottokeskuksen asukkailta. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta laulu, rytmi ja pelin lumo tekivät kohtaamisen mahdolliseksi. Aloimme hieman erottua suomalaisten kannattajaryhmien perusjoukosta ja se tapahtui iloisen anarkian kautta. Kaikki olivat ja ovat tervetulleita Tammelan Voiman lehtereille, kunhan käytöstavat ja toisten kunnioittaminen on sisäistetty.

Vuoden 2019 aikana meille kuitenkin selvisi, että Tammelan Voima oli luokiteltu ryhmäksi, jota pidetään turvallisuusriskinä. Järjestysvallan linjaus, jonka Palloliitto hiljaa hyväksyi, oli meille suuri järkytys.


Kannattajuuden kaksi kuvaa

Kannattajien perustehtävä on seistä joukkueen takana ja tukea. Tämä on se rooli, joka meille mieluusti suodaan. Kannattajuuden liikkumatila on ainakin suomalaisissa raameissa varsin rajattu, usein ylhäältä annettu ja ennalta oletettu.

Medioissa kannattajuuden mielikuvat kärjistyvät helposti kahteen ääripäähän. Toinen ääripää on fanittaminen: seuran värit, tifot, laulut ja vieraspelireissaaminen joukkueen mukana. Tähän mielikuvaan liittyy joskus jopa tietynlainen infantiilius: fani ei ole kriittinen pelin ja sitä ympäröivän kulttuurin ymmärtäjä, vaan tunnepohjalta tsemppaava seurauskollinen kuluttaja. Toinen ääripää on huligaanin stereotyyppi: häiriökäyttäytyminen, humalahakuisuus ja jalkapallon väkivaltainen hyödyntäminen omiin sysimustiin tarkoitusperiin.

Kannattajat itse tietävät, että seisomakatsomoissa on erittäin vähän ihmisiä, jotka vastaavat stereotyyppejä. Lähes kaikki tuntemistani aktiivisista kannattajista suhtautuvat peliin paitsi intohimolla myös ymmärryksellä ja kunnioituksella. He tajuavat, mistä suomalaisessa futiskulttuurista on kyse, osaavat arvioida omaa toimintaansa ja ovat kaikkea muuta paitsi idiootteja tai raivohulluja. Sanalla sanoen: fiksua ja intohimoista sakkia, ylpeitä ja toimeliaita ihmisiä.


Riskiryhmä?

TPV:n pelatessa Kakkosta kannattajaryhmämme sai rauhassa olla omanlaisensa porukka. Vieraspeleissä ryhmän hyväntuulinen meininki ja asiallinen käyttäyminen keräsi kiitosta niin seurojen virallisilta tahoilta kuin muiden joukkueiden faneilta. Ihan jokainen kannattajaryhmä ei laula ruotsinkielisillä paikkakunnilla ’Vi älskar TPV’ ilman piruilun häivääkään. Eikä ihan joka kerta todisteta jalkapallo-ottelua, jossa kumpikin faniryhmä kannattaa vastustajajoukkuetta vuorohuudoin. Men det hände i Karis några år sen.

Kaudella 2018 sekä TPV:llä että Tammelan Voimalla natsasi. Joukkue pelasi hienon kauden, joka päättyi riemukkaaseen nousuun. Rytmikäs ja värikäs kannattajakatsomo veti yhä enemmän ihmisiä liepeilleen ja ratkaisuottelussa kannattajaleegiossa oli yli sata ihmistä. Se on Kakkosessa todella poikkeuksellinen määrä.

Voiman katsomossa viihtyy myös junioriväki.

Aika moni uusi kasvo oli löytänyt TPV:n, koska seuran kannattajat edustivat näkyvällä tavalla sellaisia arvoja, joihin he kokivat luontevaksi kiinnittyä. Moni oli jo aiemmin ollut jalkapallosta kiinnostunut, mutta eivät olleet löytäneet joukkuetta, joka tarjoaisi riittävästi samaistumispintaa. TPV ja Tammelan Voima tarjosivat. Uudet tulokkaat näkivät seuran, jolla oli aito työväenluokkainen tausta ja tunnistivat kannattajaryhmän, joka haluaa olla mukana tuomassa näitä perinteitä 2020-luvulle.

Seuraavan talven aikana alkoi kuitenkin kuulua kummia. TPV:n vastuuhenkilö kutsui Tammelan Voiman edustajan ja fanien, seuran ja palloliiton välisen yhteyshenkilön (Supporters Liaison officer) yhteiseen palaveriin. Tuon palaverin yhteydessä tuli ilmi, että Tammelan Voima oltiin luokiteltu poliisin toimesta riskiryhmäksi. Meitä siis pidettiin potentiaalisena järjestyshäiriönä, ehkä jopa huligaaniryhmänä.

Tällainen luokittelu aiheutti laajaa hämmennystä. Tammelan Voiman historiassa on ollut vain kaksi tapausta, jotka ovat olleet lähelläkään häiriökäyttäytymistä. Näistä ensimmäinen sattui 2014 Hämeenlinnassa, jolloin yksi ensikertalainen kävi provosoituna fyysisesti vastustajan kannattajaan käsiksi. Tilanteeseen puututtiin heti ja tämän kaverin reissu oli sekä ensimmäinen että viimeinen. Toinen tapaus oli samana kesänä Turussa. Bussiamme kuljettanut lähes eläkeikäinen mies, jolla ei ole mitään tekemistä kannattajaryhmän kanssa, taputti ottelun jälkeen erotuomaria selkään ja tokaisi tämän viheltäneen päin helvettiä.

Sanottakoon sivumennen, että ensimmäisestä tapauksesta ei tehty edes minkäänlaista raporttia, mutta jälkimmäinen rike johti TPV:lle langetettuihin sakkoihin. Yhteistä tapauksille on se, ettei kummallakaan kertaa häiriötä aiheuttanut Tammelan Voiman jäsen, vaan meille entuudestaan tuntemattomampi taho. Tammelan Voimassa on nollatoleranssi väkivaltaa kohtaan ja ylipäätään tarkoitukselliseen kusipäisyyteen suhtaudutaan tuomitsevasti.


Onko futiskannattajalla oikeus mielipiteeseen?

Riskiryhmäksi luokittelun taustalla ei siten voinut olla mikään jalkapallo-otteluihin liittynyt tapahtuma. Mihin epäluuloisuus siis voisi pohjautua?

Ilmeni, että jäsenistön osallistuminen laillisiin mielenosoituksiin saattoi olla yksi luokittelun taustalla ollut tekijä. Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa mielenilmauksiin osallistumisen ei pitäisi olla radikaali teko. Ja eikö juuri ääneenkannattamiseen tottuneelle futisfanille mielensä ilmaiseminen julkisesti ja näkyvästi ole jokseenkin luonteva tapa toimia tärkeiden asioiden puolesta? Siitä huolimatta, että suuri yleisö valitsee vaikenemisen.

Syksyllä 2017 Tampereen käräjäoikeudessa puitiin Poliisihallituksen nostamaa kannetta Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL) vastaan. Poliisihallitus vaati liikkeen lakkauttamista, koska katsoi järjestön toiminnan olleen olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Oikeudenkäynnin lopputuloksena oli PVL:n lakkautus mm. sen perusteella, että yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä, levittää vihapuhetta, käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan.

Käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä järjestettiin Tampere ilman natseja -mielenosoitus, jossa eri yhdistykset, järjestöt ja yksityishenkilöt halusivat osoittaa tukeaan PVL:n lakkauttamiselle. Koska Tammelan Voima on aina puolustanut ihmisoikeuksia ja vastustanut syrjintää, osa porukasta katsoi, että nyt olisi hyvä hetki kaivaa bandikset esiin, lähteä torille ja näyttää, että yleiset ihmisoikeudet ovat myös jalkapalloväen asia. Suurin poliittinen ponsi oli se yksinkertainen seikka, että mielestämme natsismi ja fasismi on perseestä.

Toki tiesimme riskin leimautumisesta, mutta ainakin itse naiivisti ajattelin, että tässä ollaan niin sanotusti hyvien puolella. Muun muassa Iltalehden välityksellä levisi kuva, jossa Tammelan Voiman bandis oli näkyvästi esillä. Olin iloinen ja jopa hieman ylpeä lähettämästämme viestistä. Mielestäni jalkapallo ja kannattaminen on positiivinen voima, joka lisää onnellisuutta ja perustuu tasa-arvoisuuteen. Englannin kielessä on sanonta ’peoples game’ – ihmisten peli – ja Tammelan Voima uskoo sekä ihmisiin että jalkapalloon.


Ei vain futista

Toimintamme on ehkä Suomessa uutta, mutta maailmalta löytyy koko joukko kannattajaryhmiä, joille ihmisoikeuksien puolustus on merkityksellistä. Hampurilainen St. Pauli kannattajaryhmineen on ehkä maailman tunnetuin antifasistinen brändi. Tammelan Voiman toiminta on vielä varsin pienimuotoista, mutta yhtymäkohtia ja sielunkumppanuutta St.Paulin suuntaan löytyy helposti. Kummallekin ryhmälle musiikki – erityisesti underground – on tärkeää, haluamme edistää suvaitsevaisuutta, emmekä pelkää erilaisuutta. Lisäksi seuroina TPV:ssä ja St. Paulissa on samaa rosoisuutta: kumpikin on teollisuuskaupungin kakkosseura, jota menestys on enimmäkseen kartellut. Voittamista tärkeämpää ovat muut seikat.

Tammelan Voiman vegaaninen ruokakoju.
Myynnissä myös lippuja illan 'Punainen kortti rasismille' -keikalle.

Eräänlaisena tribuuttina St. Paulia kohtaan Tammelan Voima lanseerasi oman, antifasistisen t-paitamallinsa. St. Paulin ikoniseksi kohonneessa kuvassa nyrkki murskaa hakaristin. Koska Tammelan Voima haluaa irtisanoutua väkivallasta, päätimme tehdä tuotteen, jossa meille rakas jalkapallo musertaa hakaristin. Mielestäni viesti on samalla sekä pehmeä että selvä. Me emme halua ojentaa nyrkkiä vaan jalkapallon.

St. Pauli on globaalisti suosittu seura, jonka toimintaa pidetään yleisesti arvossaan, myös Suomessa. Onkin ollut hiukan yllättävää havaita, että se, mistä ulkomaalainen seura kerää sympatiaa, koetaan Suomessa ongelmalliseksi.

Tammelan Voiman luokittelu riskiryhmäksi on mielivaltaista. Meidän toimintamme on ehdottomasti arvolatautunutta, mutta minkäänlaista ääriajettelua emme kannata, emmekä edistä. Meille ihmisarvot ovat keskeisiä ja haluamme tuoda niitä esiin myös symbolisella tasolla. Jalkapallo on mielestämme laji, joka tarjoaa luontevan väylän suvaitsevalle, iloiselle ja tasa-arvoiselle kohtaamiselle. Jos tätä pidetään poliittisena ekstremisminä, elämme surullisia aikoja.


Hiljaisuus on arvovalinta

Palataan vielä hetkeksi palaveriin, jossa saimme tietää kuuluvamme ns. epäiltyjen joukkoon suomalaisella futiskartalla. Tuossa keskustelussa kaikille osapuolille oli täysin selvää, että mitään todellista häiriökäyttätymistä ei ole esiintynyt, eikä sellaisen vaaraa pidetty mitenkään todennäköisenä.

Yhdeksi perusteluksi riskiryhmäluokittelulle oltiin poliisin taholta esitetty tietynlainen ennalta ehkäisevä suojelu. Logiikka lienee kutakuinkin seuraava: koska Tammelan Voima profiloituu erilaiseksi kannattajaryhmäksi, voidaan toimintamme katsoa provosoivaksi. Pehmeiden arvojen puolustus voisi johtaa tilanteeseen, jossa Tammelan Voima altistuisi muiden tahojen hyökkäyksen kohteeksi.

Käytännössä toimintaamme pyritään ennalta rajoittamaan ja ilmaisun vapautta kaventamaan – ja samalla väitetään, että näin tehdään omaksi parhaaksemme. Ajatus on absurdi. Se edustaa samaa harhaisuutta kuin raiskauksen uhrin syyllistäminen sen perusteella, miten uhri on pukeutunut.

Paleface ja Tammelan Voiman lanseeraama t-paita.

Itse olen sitä mieltä, ettei epäkohdista vaikeneminen ole turvallisuuden tae. Itse asiassa vaikeneminen on uhka, joka pahimmillaan voi johtaa järjestelmän sisään rakentuvaan epäoikeudenmukaisuuteen. Myös hiljaisuus on aina arvovalinta.

Asiasta viestiminen oli vähintäänkin eriskummallista. Poliisin taholta ei ole tapahtunut ainuttakaan suoraa kontaktia Tammelan Voiman suuntaan riskiryhmäluokitteluun liittyen. Olemme olleet toisen käden tietojen varassa. Viestin välittäjinä ovat toimineet paitsi TPV:n vastuuhenkilöt myös muiden Ykkösten joukkueiden edustajat, esimerkiksi vierasotteluihin matkaamisen yhteydessä. On esitetty kysymyksiä ”poliittisesta kannattajaryhmästä” ja muuta vastaavaa. Ilman jonkinlaista keskitettyä kontaktointia seurojen suuntaan tällaisia kysymyksiä ei osattaisi edes esittää. Silti esimerkiksi Palloliitto on väittänyt, että heillä ei olisi mitään tietoa riskiryhmäluokittelun olemassaolosta. Hämmentävää.

Suora viestintä Tammelan Voiman suuntaan olisi suorastaan poikkeuksellisen helppoa. Olemme perustaneet yhdistyksen toimintamme tueksi, joten yhteystietojen saatavuudessa ei pitäisi olla suurta ongelmaa.

Koska leima on lyöty, olisi kohtuullista tietää, mitkä tällaisen luokittelun kriteerit ovat. Jos aitoja epäkohtia on olemassa, on niiden korjaaminen mahdotonta, ellei viestintä kannattajille ole kristallinkirkasta. Peruskysymyksemme on yksinkertainen: mikä Tammelan Voiman toiminnassa on sääntöjen vastaista?

Kannattamisen ahdas karsina

Riskiryhmäluokittelu ei ole vain Tammelan Voiman ongelma. Sillä on aitoja seuraamuksia myös seuroille.

Kausi 2019 alkoi vierasmatkalla Valkeakoskelle. Saapuminen Tehtaan kentälle oli lähes absurdi: noin neljänkymmenen hengen fanijoukkiota vastassa oli arviolta 15 järjestysmiestä. Ruumiintarkastus oli perusteellinen ja perinpohjaiselta kopeloinnilta eivät säästyneet edes seitsenkymmenvuotiaat seurueemme jäsenet. Nöyryyttävältä tuntunut kohtelu toistui kauden aikana myös muilla paikkakunnilla.

Suomalaisessa jalkapallossa resurssipula on akuutti. Onko seuroilla todella varaa haaskata rahaa täysin liiotelluihin turvatoimiin, jotka kohdistuvat moitteettomasti käyttäytyviä kannattajaryhmiä kohtaan?

Alleviivaan vielä kerran: Tammelan Voiman toiminta jalkapallokatsomoissa ei anna minkäänlaista aihetta näihin toimenpiteisiin. Jos poikkeustoimia harjoitetaan, tulisi niiden perustua todistettuun näyttöön. Tammelan Voiman ylle langetettu epäluuloisuus tuntuu täysin kohtuuttomalta ja perusteeton pelon lietsonta johtaa ylireagointeihin. Se ei voi olla jalkapalloilumme etu.

Katsomossa ikäpolvet ja kulttuurit kohtaavat.

Kysymys on pohjimmiltaan jalkapallokannattajuudesta, eikä tämä seikka saisi yhdeltäkään osapuolelta unohtua. Olemme katsomossa ensi sijassa pelin ja TPV:n asialla. Tammelan Voiman joukoissa on kuitenkin paljon ihmisiä, joille ihmisoikeudet, tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä. Tämä näkyy kannattajakultuurissa: Voima ei homottele, harjoita rasistista huutelua tai tarjoa alustaa väkivaltaisille purkauksille.

Näiden arvojen julkituomista pyritään kuitenkin aktiivisesti estämään. Antifasistinen katsomolakanamme kiellettiin poliisien vetoomuksesta viime kaudella. Vetoomus tamperelaisen kurditaustaisen yrittäjän käännyttämisen estämiseksi poistettiin katsomotilasta. Muitakin tapauksia on ollut.

Jos asioita tarkastellaan globaalissa näkövinkkelissä, ei toiminnassamme ole mitään kummallista. Maailmalla on lukuisia kannattajaryhmiä, joiden toiminta on arvopohjaista ja näkyvää. Jos toiminta perustuu kaikkien oikeuksien kunnioittamiseen ja rauhanomaisuuteen, ei erilaisuutta tulisi kavahtaa, vaan ymmärtää se rikkautena.

Missä sitten hyväksytyn kannattajuuden raja oikeastaan menee? Mikä koetaan uhkaksi ja mikä taas on toivottua katsomokulttuuria?

Kenellekään ei liene epäselvää, että Suomen järjestyshäiriöistä ylivoimaisesti suurin osa on kytköksissä alkoholiin. Lainsäädännön muutosten myötä yhä useammin kannattajaryhmille varatut alueet ovat anniskelualueita. Tämä rajoittaa tehokkaasti niiden ihmisten joukkoa, jotka kannattajakatsomoon saapuvat: alaikäisillä ei ole sinne mitään asiaa ja harvempi ikäihminenkään vaivautuu. Todennäköisesti kannattajakatsomot homogenisoituvat entisestään ja joukoissa seisoo lähinnä 20-40 -vuotiaita miehiä. Tässä ei nähdä kuitenkaan yleensä mitään ongelmallista: saatetaan jopa ajetella, että alkoholin helppo saatavuus on elävän kannattajakulttuurin edellytys.

En tarkoita tällä sitä, etteikö alkoholi voisi olla osa katsomokulttuuria. Se on sitä - toisinaan arvelluttavissa määrin - myös Tammelan Voiman joukoissa. On kuitenkin jotenkin oireellista, että pienikin proaktiivinen toiminta yhteiskunnallisten asioiden suhteen leimataan häiriökäytökseksi ja samaan aikaan on ihan ok vetää perseet ja huudella älyttömyyksiä kaljakarsinoista. Sellainen futiskansako Suomi haluaa olla?


Tosissaan, muttei totisesti

Haluan huomauttaa vielä yhdestä seikasta. Ilman huumoria ei kannattajakulttuuria olisi luultavasti edes olemassa. Ironian taju on syvällä suomalaisen futiksen ytimessä: menestyksemme maailman harrastetuimmassa lajissa on melko mitätön, eikä yksi onnistunut arvokisakarsinta maalaa suurta kanvaasia riemunkirjavaksi. Sen sijaan harmaan eri sävyjä meillä riittää. Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme ettei kannattanutkaan. Siksi hurtti huumori onkin via dolorosamme välttämätön matkakumppani.

Häviämisen taide on laji, jossa Pallo-Veikkojen kannattajat ovat A-luokkaa. Kärsimystä lisää vuoden 1994 täysin käsittämätön Suomen mestaruus. Kirkas välähdys toi paljon riemua, mutta jätti jälkeensä varjon, jonka katveessa myöhempien joukkueiden on ollut hankala toimia. Liigapaikasta saatetaan horista vieläkin, mutta sellainen on haihattelua, joka ei perustu yhtään mihinkään.

Turpaan ottamisesta voi kuitenkin rakentaa ihan pätevän identiteetin. Silloin täytyy keskittyä muihin arvoihin kuin voittamiseen. Jos ei voi olla isoin ja äänekkäin, kannattaa olla pieni, mutta kaunis.

Ajatusmalli pätee myös Tammelan Voimaan. Joukkomme pääluku tai kannatuslaulujen desibelit eivät ole se tärkein juttu. Sen sijaan omannäköinen ja omaääninen toiminta saatta sitä olla. Toiminnan pienuus antaa sijaa huumorille. Me emme ole otsa kurtussa kannattamisemme kanssa ja olisi mukavaa, jos tämä ymmärrettäisiin myös ulkopuolella.

Meitä haukutaan kommunisteiksi ja demareiksi, jotkut lahopäät pitävät Tammelan Voimaa anarkistikerhona. Mikäs siinä; heitetään vettä kiukaalle, saadaan paremmat löylyt. Voiman nettisivuilla mainitaan keskuskomitea, propagandaosasto ja futisvallankumous. Katsomolauluissa kysellään TES:n perään. Hyväntekeväisyyszinen kannessa maolaisnuori katselee aurinkoiseen tulevaisuuteen Voiman jäsenkortti kädessään. Joka on punainen. Kannattajayhdistyksen nuorisojäseniä kutsumme pioneereiksi ja yhdistyksen hallitus on tietysti politbyroo.

Jos kaiken edellä mainitun ottaa liian vakavasti, on kyse ennemminkin viestin vastaanottajan heikosta lukutaidosta kuin aidosta ja tarkoitushakuisesta agitaatiosta.

Ripaus väriä

Loppujen lopuksi kaikkein hämmentävin seikka onkin ollut se, miten herkkänahkaisesti Tammelan Voiman olemassaoloon toisinaan suhtaudutaan. Me elämme ja hengitämme jalkapalloa, mutta emme ota sitä kuolemanvakavasti. Siedämme ja puolustamme erilaisuutta, mutta emme myöskään pelkää itseironiaa. Viestimme on aito, mutta sen jokaista ilmiasua ei tulisi tulkita kuin piru Raamattua.

Ikävä kyllä elämme aikakautta, joissa yksittäisiin sanoihin tartutaan herkästi, eikä niiden tarkoitetta vaivauduta kiinnittämään asiayhteyteen. Tästä huolimatta uskallan sanoa, että Tammelan Voiman edustama iloinen anarkia on suomalaisen jalkapallokulttuurin voitto, eikä sitä pitäisi pyrkiä tukahduttamaan. Turhien pelkojen lietsonta on tuhoisaa ja turhaa. Kyllä suomifutiksen harmaaseen betoniseinään ripaus maalia mahtuu, sitä punaistakin.

*

TUE TAMMELAN VOIMAN TOIMINTAA VIERAILEMALLA VERKKOKAUPASSAMME
Tarjolla mm. Rock Siltasen 'Uskon Huuhkajiin' -sinkku, Paltsaristi-zine, Futaa fasismia vastaan -paitoja ja muuta tarpeellista tavaraa.

Paarlahti - Kölvipojasta punaisen puolesta

En muista, koska se lopullisesti tapahtui. 1970-luvun Tampere Southern Comfortissa (lue: Koikkari perämetsineen) pojat pelasivat - sulan maan aikaan jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa, jota tosin sitäkin pelattiin yleensä pallolla. Jokin naksahdus minussa tapahtui vuoden 1974 jalkapallon MM-kisojen aikaan. Kysymys oli pelin lopullisesta lumosta. Aiheutin lähipiirissä pahennusta olemalla loppuottelussa Länsi-Saksan puolella. Olisihan minun Korkkarit lukeneena pitänyt tietää ja saksalaisethan olivat tylsiä koneita.

Elettiin seuraavaa vuotta, kun kulkeuduin kaverien kanssa Koivistonkylän kentälle ja TPV:n kaupunginosajoukkue Jupiterin harjoituksiin. Porukkaa valmensi Eero Lindholm. Laji sopi minulle paremmin kuin jääkiekko, koska olin koko lailla huono luistelemaan. Luultavasti kysymys oli myös toksisen maskuliinisuuden ryydittämästä katu-uskottavuudesta: urheileminen oli paljon miehekkäämpää kuin vaikkapa pianonsoitto, jota tahkosin opikseni vanhempieni pakottamana. Muutama kesä kului jalkapallon parissa. Toki minulle selvisi aika nopeasti, ettei minusta koskaan tulisi oikeasti hyvää, mutta saihan sitä haaveilla. Parhaimmillaan joukkueessa oli mukana muutamaa vaille koko meidän luokan poikapoppoo. Kivaa oli, vaikka päädyin jossain kohdin maalivahdiksi. Muistaakseni se tapahtui eräässä Viinikan kentällä pelatussa vierasottelussa, jossa meillä oli vähän hatara jengi koossa. Maalissa sitten pelasin vaatimattoman urani loppuun. Sikäli tontti oli epäkiitollinen, että keskenkasvuiset pojat eivät välttämättä ole tappion hetkellä pohjattoman solidaarisia ja vika löytyy vähällä vaivalla maalivahdista.

Elokuussa 2014 kirjoitin Paarlahden leveydeltä –blogissa nuoruusaikoja muistellen: ”Arvostan urheiluseuroista TPV:n erityisen korkealle. Näin siksi, että se tekee arvokasta nuorisotyötä. Se on myös seura, jossa itse olin poikassena 1970-luvulla mukana. Pelata saimme myös me, jotka emme olleet ryhmän parhaimmistoa. Kaupunginosajoukkueiden otteluissa pääsi kentälle, jos viitsi käydä harjoituksissa. Jonkun vaihtomiehen viheliäisenä osana oli sitten paimentaa Lindholmin Eeron welsh corgia. Tunnetuin TPV:n junioreissa palloillut pelimies taitaa olla Raimo Helminen – leipälaji vain oli sittemmin toinen.”

Seuraan edelleen myös jääkiekkoa ja kannatan Tampereen Kooveeta, mutta jalkapallo on jo kohta 50 vuotta ollut minulle se ykköslaji. Kuningas. Eikä minun ole tarvinnut noina vuosina miettiä suosikkijoukkuettani. Olen ollut kölvipojasta punaisen puolella. Ja kevään 2020 korona-aikana tein comebackin 1970-luvulle. Vuonna 1975 sain Koikkarin kentän laidalla kouraani TPV:n jäsenkortin. Tänä vuonna liityin uudelleen seuran jäseneksi.

Vuodet veivät maailmalle

Lähdin syksyllä 1982 Tampereelta opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen ja pari vuotta myöhemmin valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Elämä kuljetti ja jalkapallokin jäi aikaisempaa pienemmälle osalle. Toki seurasin arvoturnaukset tarkasti ja jotakin tarttui muistin filmille. Mieleen on jäänyt muun muassa kesältä 1982, kun olin isäni Jouni Paarlahden ja yhden kaverini kanssa Porin jazzeissa ja osallistuimme päivän pääaktin jälkeen vielä Porin taidemuseolla Jukka Tolosen ja Coste Apetrean konserttiin, joka oli huikea. Kun palailimme sieltä autollemme, pari poikaa oli pelailemassa kadulla ja pallo kierähti sopivalle hollille. Isäni oli musiikillisessa euforiassa ja ehkä innoittunut myös siitä, kun oli sattunut seuraamaan Barcelonan jalkapallon MM-kisojen Italialle voittoisan loppuottelun televisiosta roomalaisessa hotellissa ja kaupunki ympärillä oli mylvinyt oman joukkueen puolesta – isä kertoi elämyksen olleen melkoinen. Niinpä taattoni pallon nähdessään lähtikin juoksuun, karjaisi ”Paolo Rossi!” ja rässäsi kuulan huimaan menoon. Ei se tainnut onneksi osua kenenkään autoon, mutta pojat katsoivat ihmeissään, että mikä äijälle tuli…yksi jalkapallomuisto tämäkin!

Päädyin valmistumiseni jälkeen papiksi muutamiin seurakuntiin. Työajat olivat levottomia eli illat ja viikonloput menivät tuon tuosta hommissa. Kun tulin myös asettuneeksi parisuhteeseen, joka tuotti 1990-luvulle tultaessa kolme lasta, paikan päälle otteluihin meneminen oli keskimäärin toivottoman tingin takana. Asiaaan vaikutti myös se, että että en asunut Tampereella. Näin ollen TPV:n huippuajatkin jouduin seuraamaan vähän sivusta ja kirjaimellisesti lehden sivuilta. Televisiosta seurasin tietysti kaiken mahdollisen jalkapallon. Kesältä 1996 on taltioitunut perheen annaaleihin lausahdus, jota siteeraan silloin tällöin pilke silmäkulmassa edelleen. Kaikessa kärsivällinen puolisoni työlääntyi EM-kisojen aikaan siihen, että yritin räätälöidä monenlaisten asioiden aikatauluja kisalähetysten mukaan. Siinä tunnelmassa hän tuli puuskahtaneeksi, että ”tehdäänkö täällä kaikki tuon pyhän jalkapallon ehdoilla!” Vastasin, että ei kaikkea. Kyseinen kerta taitaa olla viimeisin, kun jalkapallosta on tullut minun ja puolisoni kesken kärhämää. Aika tasaisesti on mennyt.

Syksy 2018: ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin!”

Syksy 2018 toi kohdallani jalkapalloon ja Punakoneen fanittamiseen uusia sävyjä. Heinäkuussa 2019 ilmestyneessa kirjassani Vanha 55 on luku ”Tampere on punainen”, jossa kirjoitan tästä: ”15.9.2018 minun on tarkoitus mennä Tammelan pallokentälle katsomaan TPV:n ja Närpes Kraftin välistä miesten kakkosen jalkapallo-ottelua. Lähdenkin piknikille Teiskontien varteen ja sieltä edelleen kuntoilemaan Tuonenlehvän Kalastajasaarento kakkoseen.”

Olin tuona lauantaina työtehtävissä Vatialan hautausmaan kappelilla ja matkani jatkui sieltä yliopistosairaalan ensiapuun. Siellä todettiin, että päässäni oli ”syvä aivojen sisäinen verenvuoto” – omien epikriisien lukeminen jälkeenpäin on vavahduttavaa. Soitin kaverille, että ystäväni eivät turhaan odottelisi minua Kalevan kirkon vieressä olevalla parkkipaikalla, missä olimme sopineet tapaavamme. ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin, nyt mennään nousukarsintaan”, totesin. Kai he huusivat.

Ja mentiinhän me nousukarsintaan. Jatkan kirjassani: ”13.10.2018 olen kuitenkin Tammelassa. Olen kotiutunut kaksi päivää aikaisemmin kuntoutusjaksolta. Ystävien pienellä avulla olen nyt hilannut ahterini tuttuun katsomoon. Miten olisin voinut pysyä poissa? Yksinkertaisesti siten, että olisin ollut fyysisesti kykenemätön tulemaan paikalle. Eihän ihminen ole omissa hautajaisissaankaan läsnä kuin korkeintaan ajatuksissa. Ei ole mikään temppu pysyä poissa jostakin. Moniaallakin voi helposti häikäistä poissaolollaan. Mutta nyt pelataan noususta. Vastassa on MYPA Myllykoskelta. Kentällä on sekaisin punaista ja vihreää, toisin päin kuin viikkoa aikaisemmin Myllykoskella pelatussa ottelussa. Tuolloin meinasin epähuomiossa kannustaa ensimmäiset minuutit väärää joukkuetta, kun asetuin kotona ruudun ääreen. Nyt värit asettuvat oikein: Tampere on punainen.”

13.10.2018 oli monella tavalla merkittävä päivä. Nousukarsinnan ensimmäisen osan olin seurannut vielä viikonloppulomalla kuntoutuslaitoksesta, nyt neljän viikon jakso siellä oli takana. Mikä tärkeintä olin hengissä, tolkuissani – kävelin ja puhuin. Mutta elämä huusi hyviä asioita. ”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne”, vaimoni oli todennut, kun mietin, että miten varmuudella pääsen Tammelaan. Kotoa Mäntästä matkaa tulee 90 kilometriä ja olin aivotällin jäljiltä sekä kyvytön että luvaton ajamaan autoa. Rakkaus pukeutuu usein arkisiin muotoihin, nyt noihin sanoihin: ” ”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne.” Kuskinani Tammelaan oli sittemmin Tammelan Voiman vahva mies Eero ”Tappion takuumies” Pirttijärvi.

Ja niin ilma sakeni: ”Numerot 90.00 kiertyvät tulostaulun kelloon. Alkaa lisäaika, se usein piinaavin osa kapinaa.” Jatkan kirjassani edelleen: ” Kyllä Tampere on tänään punainen.”

Noiden hetkien muisteleminen puristaa vieläkin hyvällä tavalla: ”Hetki, jolloin loppuvihellys tulee, on tähän kuvaamaton. Ne mielenliikkeet ovat järjen tuolla puolen. Kysymys on enemmästä kuin jalkapallosta – kaikkein vähiten potkupallosta. Elämä on tätä, tunteitten todeksi elämistä ja tärkeinä pitämistään asioista nauttimista. Monesti myös suremista, mutta ei tänään. Jos haluat nähdä Taikahuilun, mene oopperaan. Minä menen Tammelaan. Omalla kohdallani TPV merkitsee myös paljon muuta kuin nämä pallokarkelot. Kysymys on tamperelaisesta lapsuudestani ja siitä, mitä se on minuun jättänyt. Siitä alkaen, kun Eero Lindholm 1970-luvun puolivälissä yritti Koikkarin kentällä opettaa minua pelaamaan – ja vaihtomiehen osa oli usein joutua paimentamaan Eeron welsh corgia. TPV nousee!”

Summaan kirjassani tuon päivän merkitystä ja laajemminkin elämääni syksyä: ”13.10.2018 mietin Tammelan stadionilla elämää. Miten se koostuu hetkistä. Asiat tapahtuvat toisistaan riippumatta ja keskustelematta keskenään marssijärjestyksestä. Ja kuva kaikesta on monenkirjava. Olen käynyt tänä syksynä yhdessä elämäni syvimmistä monttukohdissa ja tulen kuulostelemaan sen pohjaraapaisun luomaa tremoloa vielä pitkään. Tänä samana syksynä olen ollut juhlassa, jossa poikani valmistui diplomi-insinööriksi, päässyt mukaan nyt käsillä olevaan urheilujuhlaan. Saanut palata nukkumaan omaan vuoteeseeni vaimoni viereen. Ja niin edelleen. Vielä ennen vuoden vaihdetta tulee syntymään ihminen, jolle olen kunniakkaasti paappa. Ja kaikki tämä on osa sitä pakettia, jota kutsun elämäkseni.”

Tammelan Voima

Liityin Tammelan Voiman jäseneksi heti, kun yhdistys rekisteröitiin. Olen luonteeltani jonkinlainen sosiaalinen introvertti, mikä tarkoittaa sitä, että pärjään ihmisten kanssa hyvin, mutta huomaan usein kuljeskelevani jossain porukan reunamilla. Tammelassakin istuskelen yleensä parin kaverin kanssa pääkatsomon puolella, kun he tykkäävät olla siellä. Silti minule on ehdottoman tärkeää olla mukana Tammelan Voiman porukassa. TPV:n ja jalkapallon puolesta – ja samalla ihmisten välisen suvaitsevaisuuden puolesta ja epäoikeudenmukaisuutta ja esimerkiksi kaikkinaista rasismia vastaan. Yleviä sanoja, mutta elämä tarvitsee myös niitä.

Pari tuokiokuvaa tästä jalkapalloyhteisöllisyydestä on tallentunut kirjaani:

” 16.3.2019 olen Tammelan Voiman porukassa Pirkkahallissa. Istun rumpalin vieressä. Ymmärrämme toisiamme, vaikka meillä ei juuri ole yhteistä kieltä. Tai kyllä on – jalkapallo on maailmanlaaja ilmiö. Ja punainen yhdistää. Kentällä tapahtuu Suomen cupin ottelu TPV:n ja IFK Mariehamnin kesken. Siinä käy niin kuin käy, mutta Tampere on siitä huolimatta punainen.”

Koskissakin käytiin: ” On lauantai 27.4.2019. Ykkösen avauskierroksen ottelu FC Haka-TPV pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä. Meitä saapuu sinne bussilastillinen vaarallisia vieraskannattajia!

Stadionilla meille on varattu Suomen Palloliiton ohjeiden mukaisesti muusta väestä eristetty katsomonosa. Meitä vastaan saapuu bussille kymmenkunta järjestyksenvalvojaa. Seuraa turvatarkastus. Haitarimme on leveä – hanuria meillä ei kylläkään ole, torvi ja rumpuja kyllä – ulottuen lapsesta vaariin. Yksi meistä tarvitsee kävelynsä tueksi keppiä ja se on nyt mahdollisena kansannousun aloitusvälineenä tarkan syynin kohteena. Meille varatulta alueelta saa ostaa makkaraa ja kaljaa, mutta kahvia ei.

Tammelan Voiman porukka ei riehu eikä rettelöi. Suomen Palloliiton sääntöjä on näillä kinkereillä tietysti noudatettava ja turvallisuusasiat on hyvä olla kunnossa. Silti jotenkin harmittaa, että vieraskannattaja on lähtökohtaisesti huligaani ja liki jonkin sortin rikollinen. Meidän pilttuussamme on koko ottelun ajan muutama järjestyksenvalvoja silmäilemässä tilannetta. Muualla katsomossa helvettiä olisi saanut mitä ilmeisimmin nostatella aika lailla rauhassa. Mutta ilma on aurinkoinen, tunnelma hyvä ja kannustus vahvaa. Vain ottelun lopputulos jättää toivomisen varaa. Nämä ovat niitä elämän hetkiä.

Mutta pesuja kestävä paltsaristi luottaa, että seuraavalla kierroksella tulee voitto. Siihen, että Tampere on punainen. ”

Edellä Eero Pirttijärvelle murjaisemani liikanimi ”Tappion takuumies” tulkoon tässä selitetyksi. Se syntyi paikoin pahanlaisesti painajaiselle kärynneen kauden 2019 mittaan. Eerolle nimittäin sattui pitkään jokin este aina niin, että sen kerran kuin TPV voitti, hän ei päässyt stadionille. Totesimme miesporukassa, että äijällä taitaa elää pahan merkin alla…kerran puhuin, kun tiedettiin Eeron lähtevän illaksi otteluun, että pitäisiköhän katsella sopivaa perunaa Skodan pakoputkeen…tuona iltana TPV muuten voitti!

Jalkapallon on tärkeä juttu

Olen ollut viimeiset 16 vuotta sairaalapappina Tampereella. Syksyn 2018 jälkeen minua kursittiin kokoon reilut yhdeksän kuukautta, mutta heinäkuusta 2019 lähtien olen ollut takaisin bisneksessä toimipisteenäni Tays Hatanpää.

Minun on vaikeaa ja tässä tarpeetonta kuvata työtäni kovin tarkasti. Se koostuu totta kai osin perinteisistä papin tehtävistä ja sairauden ja kuoleman keskellä kahlaamistahan se paljolti on. Mutta sairaalassa on myös paljon iloa toipumisesta ja eletystä elämästä. Siitä, että vaikka nyt olen vanha, sairas tai niitä molempia, niin muutakin kuin tahkoa on tullut kierrettyä ja elämä on maistunut elämältä.

Työni periaatteita on, että keskustelen siitä, mistä toinen ihminen haluaa puhua. Minun asiani ei ole myöskään pyrkiä vaikuttamaan hänen ajatuksiinsa, vaan ennemminkin auttaa häntä löytämään omansa. Paljon puhun ihmisten kanssa aivan muista kuin päällepäin hengellisistä asioista.

Elämän faktoja on, että ihminen puhuu harvoin mistään sattumalta. Me puhumme meille tärkeistä asioista. Kuten jalkapallosta. En voi tietenkään avata työssä käymieni keskustelujen sisältöä yksityiskohtaisemmin, mutta yleisesti voin todeta, että vuosien mittaan olen puhunut lukemattomat kerrat jonkun kanssa myös jalkapallosta. Joskus on muisteltu molempien näkemiä otteluita ja mieleen jääneitä tapahtumia. Elämän hyviä hetkiä. Luulen, että kysymys on myös siitä, että me kaipaamme heimoa – seuraamme ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, miksi jokin asia on hienoa. Jotka eivät puhu polvihousuissa potkupalloa pelaavista miehistä tai jostakin muusta puolivillaisesta.

Pitkäniemen sairaalan potilas kysyi joskus entiseltä esi-ihmiseltäni, että ”uskooko pastori, että elämässä tapahtuu hyviäkin asioita?” Uskotaan siihen. Tulee aika, jolloin ollaan taas kannustamassa Punakonetta voittoon. Ja kun se tulee, nautitaan siitä reilulla mitalla. Ja mennään takaisin Ykköseen.

Teemu Paarlahti

– syntynyt 1963 janakkalassa, mutta viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereen eteläliepeillä Korkinmäessä ynnä Koikkarin ja Nekalan kulmilla

– pääsi ylioppilaaksi 1982 Tampereen Normaalikoulusta, jonka jälkeen häipyi maailmalle

– asuu nykyisin Mäntässä

– sairaalapastorina Tampereella vuodesta 2004, toimipaikka Tays Hatanpää

– julkaissut muun muassa noin kahdeksan runokokoelmaa, yhden novellikokoelman ja teoksen Vanha 55 – Ensimmäinen, toinen ja kolmas matka, josta tämän jutun sitaatit ovat.

– blogi Paarlahden leveydeltä osoitteessa paarlahti.blogspot.com

Teksti: Teemu Paarlahti
Kuvat ja idea: Reijo Juutinen

Rennosti ja iloisella mielellä – Antti Kujalan mietteitä kauden kynnyksellä

Antti Kujala on yksi lukuisista nuorista TPV:n kasvateista, jotka ovat yrittämässä tällä kaudella läpimurtoa TPV:n edustuksen kokoonpanoon. Antin alku on ainakin sujunut lupaavasti, sillä juuri 16 vuotta täyttänyt hyökkääjä on onnistunut jo kahdesti maalinteossa Suomen Cupissa. Antti kertoi kuulumisiaan Tammelan Voiman reportterille munkkikahvien äärellä 24.2.2020.  

Miksi aloitit aikoinaan jalkapalloilun?

- Koko ikänihän mä olen pelannut. Kummatkin isoveljet pelasi jalkapalloa ja isäkin on joskus pelannut (Pasi Kujala, TPV). Ihan pikkupoikana jo niiden kanssa pelasin, siitä se sitten varmaan vähän lähti.

Onko sulla kulkenut muita lajeja mukana?

- Kyllä mä harrastin pari vuotta brasilialaista jujutsua, sellaista itsepuolustuslajia. Olin mä siinäkin aika hyvä.

Aika paljonhan puhutaan siitä, että jos keskittyy jo nuorena vain yhteen lajiin, niin harrastaminen ei ole tarpeeksi monipuolista. Toisaalta, jos haluaa vakavasti pärjätä, niin pitää valita ajoissa se päälaji. Sanoit, että sun perheenjäsenetkin on harrastanut jalkapalloa. Mitä muuta tukea kuin peliseuraa olet saanut heiltä?

- Isä ja äiti kannustavat ja ovat tietenkin aina tukena, jos tulee epäonnistumisia tai muuta. Niiden kanssa on hyvä jutella, kun isä kuitenkin pelasi aika monta vuotta ja tietää näistä jutuista. Osaa kertoa mikä menee hyvin ja sellaista.

Onko sulla ehtinyt jo sattua joitain vastoinkäymisiä, kuten loukkaantumisia tai pettymyksiä, joiden vuoksi olisit miettinyt että mitä järkeä tässä on?

- Mä meinasin jo lopettaa jalkapallon pari kautta sitten. Isä kuitenkin sanoi että älä nyt, kun kuitenkin pärjään ihan hyvin, ei ole mitään järkeä. Mikä lie ollutkaan syynä, siinä sitten kuitenkin pelailin vaan. Olin silloin niin nuori, ettei välivuodella ollut merkitystä. En oikeastaan jäänyt muista yhtään jälkeen. Joka päivä kaikki välitunnit kuitenkin koulussa pelattiin kavereiden kanssa, pysyi silläkin tavalla tuntuma yllä.

Muutenkin omatoiminen harjoittelu on ilmeisesti tärkeää, koska edustuksella on treenejä vain neljänä päivänä viikossa?

- On se kuitenkin nuorelle kaverille paljon, kun hyppää mukaan suoraan C- tai B-junnuista miesten mukaan. Tempo on paljon nopeampi, kaverit on paljon kovempia ja touhu fyysisempää. Siihen piti vain tottua.

Millä tavalla sä treenaat virallisten harjoitusten ulkopuolella? Onko sulla joku oma kuntoohjelma tai sellaista?

- Käyn pelailemassa ja kotona mä teen kaikkia punnerruksia sun muita. Ja nyt kun sain salikortin, niin sielläkin pitäisi alkaa käymään. Ei ole mitään tarkkaa aikataulua, periaatteessa fiiliksen mukaan. Ja pitää myös muistaa huilatakin aina välillä.

Nimenomaan. Kun on vielä koulunkäynti, niin voisi luulla ettei juuri muuta ehdi tekemäänkään kuin opiskelemaan ja urheilemaan. Tuntuuko koskaan siltä, että voisi jättää treenit väliin?

- Ei ikinä, niihin on aina kiva mennä. Ja nyt kun kilpailu on vielä kovempaa kuin ennen, niin se tuo myös lisää motivaatiota.

                                                                                      Kuva: Henri Kilpinen

Mitä mieltä olet edustuksen valmennuksesta? Onko iso ero aikaisempaan?

- Se on ollut kyllä hyvää, Innanen on rento ja mukava. Painotetaan paljon enemmän pelin avaamista ja pallonhallintaa. C- ja B-junnuissa peli oli sekavampaa.

Millaista tukea olet saanut joukkueen kokeneimmilta pelaajilta?

- Ihan hyvä mun mielestä. Aina kun onnistuu niin kehutaan, jos epäonnistuu niin sanotaan, että uutta vaan ja eteenpäin.

Oletko saanut mitään pelillisiä tai taktisia neuvoja, mitkä olet laittanut korvan taakse?

- Jotain sellaisia pieniä. Varmaan just se, että hyökkääjän pitää aina mennä maalille, ettei jää muualle roikkumaan. Sillä tavallahan se on sujunut, maalille kun menee niin sieltä ne tehdään.

Millä tavalla sä yleensä valmistaudut otteluihin? Onko mitään rituaaleja?

- Ei mitään sellaista, otan rennosti vaan ja menen pelaamaan täysillä. Kun joka peliin lähdetään keskittymällä ja voittamaan, niin hyvä tulee.

Millä tavalla joukkueen kesken valmistaudutaan esimerkiksi vastustajan taktiikkaan?

- Kopissa kerrotaan näitä juttuja ja sitten mennään pelaamaan.

Aloitit urasi Ilveksessä. Minkä ikäisenä?

- Varmaan joskus eskari-ikäisenä aloitin pelaamaan Annalan kaupunginosajoukkueessa. Pääsin treenaamaan välillä myös isoveljen joukkueessa. Siitä on yksi hauska juttu. Niiden valmentaja sanoi kerran mun veljelle, että te muut olitte ihan paskoja, mutta sun veljesi oli aika hyvä.

Ainakin näin katsojan silmin olet päässyt tosi hyvin joukkueeseen mukaan. Miltä esimerkiksi se ensimmäinen Cupin matsi TamUa vastaan tuntui?

- Se oli kyllä alussa aika raskasta, kun oli kova prässi koko ajan. Mutta sitten kun peli eteni, niin se tasaantui ja alkoi kulkea. Onnistuin vielä tekemään maalinkin, mistä tuli kyllä hyvä fiilis.

Hyökkääjälle tärkeitä hetkiä, kun saa luottoa ja sattuu vielä onnistumaan. Onko avaukseen pääsy yllättänyt?

- No kyllä se sillä tavalla, että tulin suoraan B-junnuista ja pääsin heti avaukseen. Mutta kun onnistuu treeneissä ja peleissä, niin hyvä että tulee vastuuta.

Onko sulla pysynyt jalat maan pinnalla? Millä tavalla olet ajatellut asiaa?

- Miettinyt vaan, että olet nuori, pitää vaan pelailla ja harjoitella. Eikä miettiä mitään muuta. Silloinhan kaikki menee kankkulan kaivoon, jos alkaa nousemaan kusi hattuun.

Asetatko yleensä itsellesi tavoitteita peleihin?

- Eipä juuri, iloisella mielellä kun pelailee, niin silloin menee hyvin. Mulla ei mene helposti hermot.

Miltä tuntui pelata Cupin matsi Porissa? Olosuhteet oli ainakin pikkuisen erilaiset kuin Pirkka-hallissa.

- Mulla oli ollut sillä viikolla maajoukkueleiri, minkä takia se oli aika raskas peli. Koko viikon olin jo painanut ja viikonloppuna tuli vielä uusi matsi. Jalat oli ihan väsyneet.

Sanoit, että Cupin peleissä on ollut kova prässi ja muutenkin vauhti on vähän erilaista kuin harkkapeleissä. Miltä nyt tuntuu näin neljän pelin jälkeen?

- Kyllä siihen vauhtiin on jo tottunut. Alussa oli vielä sekin, että kaverit on paljon isompia ja

fyysisempiä. Pitää olla alusta asti valmiita. Cupin pelien jälkeen lähden kyllä ihan hyvin odotuksin kauteen. Joukkueessa on paljon uusia kavereita, joten pitäähän peliä vielä hioa. Ja kun olen onnistunut tekemään maaleja Cupissa, niin se tuo ainakin itseluottamusta. Avauksen paikkaa ajatellen pitää treenata kovaa, kun kuitenkin olen vielä näin nuori kaveri.

                                                                                     Kuva: Janne Formulahti

                                                                                         

Olit siis ennen Jazz-peliä maajoukkueleirillä ja ehdit syksyllä jo pelata parissa U16 maaottelussakin.

- Joo, Pohjois-Irlantia vastaan. Ruotsia ja Saksaa vastaan olin varamiehenä.

Se oli ilmeisesti ensimmäinen kosketuksesi kansainväliseen peliin, miltä tuntui?

- Pohjoisirlantilaiset tuli ihan täysiä koko ajan. Ihan erilaista peliä kuin C-ja B-junnuilla, sieltä tuli koko ajan joku kaveri täysillä päälle. Oli kyllä hienoa, kun onnistuin tekemään siellä maalin, katsomo täynnä ja hurrattiin.

Oletko aina pelannut hyökkääjänä?

- Joskus mä olin topparina, E11-kaudella. Mä olen aina halunnut olla hyökkääjä, mutta kun pistettiin puolustukseen, niin siellä sitä pelattiin vaan.

Onko sulla joku hyökkääjä, jota ihailit pienempänä?

- Varmaan joku Ronaldinho ja muut tällaiset legendat. Ehkä ei kuitenkaan varsinaisesti. Kotimaisista nyt kun on tullut Pukki, niin se on hienoa.

Minkälaisia tavoitteita sulla on pelaajana? Missä haluaisit erityisesti kehittyä tänä kesänä?

- Edustuksen lisäksi henkilökohtaiset tavoitteet on tietenkin maaotteluihin pelaamaan pääseminen ja sellaiset. Viimeistelyyn ja kosketuksiin tarvitsen vähän lisää treeniä.

Entä haaveet pidemmällä tähtäimellä?

- Tietenkin se, että pääsisi isommille stadioneille, ammattilaiseksi pelaamaan. Sehän olisi hienointa, jos ei tarvitsisi tehdä muuta kuin pelata jalkapalloa.

Sä varmaan kuitenkin otat myös koulun sen verran vakavasti, ettei kaikki ole yhden kortin varassa?

- Otan, totta kai.

Harmittaako koskaan, kun et vaikka pääse kavereiden kanssa johonkin bileisiin viikonloppuna, koska pitää treenata?

- Ei se mitään haittaa, pelailee jalkapalloa vaan. Ja kyllä niitä kavereitakin ehtii näkemään, koulussakin.

Mitä toiveita sulla on kannattajille täksi kaudeksi?

- Kova kannustus ja paljon katsojia vaan, niin on mukava pelata. Ilves-pelissä oli hienoa, kun tein maalin ja rummut soi!

Eiköhän meteliä riitä ja lisää maalejakin tule juhlittavaksi. Kiitos haastattelusta, Antti!

Teksti: Tuukka Termonen