TPV on perinteisesti marssittanut
joka vuosi kentälle omia junioreitaan, jotka ovat ottaneet
luontevasti paikkansa kokeneimpien pelureiden joukossa. Tänä vuonna
edustava esimerkki nopean nousun tehneestä nuoresta lahjakkuudesta
on Jasi Kinnunen. Viileän ja harkitsevan pelityylin omaavan
keskikenttäpelurin kokemattomuus miesten tasolla ei ole juuri
kentällä näkynyt eikä haastattelukaan aiheuttanut tyynessä
olemuksessa kuohuntaa. Keskustelu käytiin Kaupissa 9.6.2022.
Miten kausi on lähtenyt käyntiin
omasta mielestäsi? No kyllä tuossa alussa olisi voinut
mennä paremminkin.
Olet kuitenkin pelannut kahdessa
joukkuessa, edustuksen lisäksi P20-joukkuessa. Joo, olen pelannut molempien pelejä.
Jos vaikka en pelaa kokonaista edustuksen matsia, niin saatan mennä
P20-peliinkin.
Alkoiko kaksikymppisten kausikin
suunnilleen samoihin aikoihin kuin edustuksen? Kyllä. Mä en pelannut vielä viime
vuonna kuin yhden pelin P20-joukkueessa loppukaudesta, muuten P17.
Se on kyllä aika iso harppaus.
Sanoit, että olisi voinut mennä vähän paremminkin, mutta voitko
kovin pettynytkään olla, kun olet päässyt edustuksen rinkiin.
Mutta mitä voisit miestäsi vielä parantaa? Pelissä ei ole vielä ollut ihan
sellaista varmuutta, ei suju niin hyvin kuin treeneissä on mennyt.
Ehkä se siitä vielä paranee treenaamalla ja kun saan lisää
itsevarmuutta.
Valmentajan mielestä olet kuitenkin
tarpeeksi kypsä pääsemään pelaamaan. Onko paikka edustuksessa
yllättänyt sinut? No, on. Mutta ehkä se johtuu siitä,
että valmentaja näki jo viime vuonna miten pelaan P17-joukkueessa
ja huomasi että pärjään. Varmaan sen takia pääsin edustukseen.
Tunnut kentällä tosi rauhalliselta
tyypiltä. Millä tavalla pääset virheistä yli? Mä koitan unohtaa
virheen heti, koitan olla siten kuin sitä ei olisi tapahtunut.
Jatkan vaan ihan normaalisti. Treeneissä on puhuttu, että jos joku
menettää, niin koitetaan kaikki yhdessä saada pallo takaisin. Ei
syytellä toisia, pelataan joukkueena.
Mitkä ovat parhaita puoliasi
pelaajana? Varmaan just se rauhallisuus ja osaan sijoittua
oikein. Olen helposti valmennettava. Kun mulle sanoo jotain, niin
osaan tehdä sen mukaan asioita.
Mitä vaadittaisiin, että pärjäisit
kakkosenkin tasolla? Pitää olla huolellisempi pallon
kanssa ja pitää pelata nopeammin.
Jotkut pelikaverit ovat
hiljaisempia, jotkut pitävät enemmän ääntä. Koetko, että saat
nuorena pelaajana muilta sellaista tukea mistä on hyötyä? No joo, kyllä. Ja kyllä mä sit itse
kyselen muilta, mitä pitäisi tietyissä tilanteissa tehdä, jos mä
en tiedä. Kaikilta saa tukea, jos vaan kysyy.
Tykkäätkö sellaisista
maalivahdeista, jotka huutavat paljon ja auttavat kenttäpelaajia? Aluksi oli aika vaikea tottua, kun koko
ajan huudettiin jostain. Nyt olen tottunut. Täällä puhutaan paljon
enemmän kuin P20-peleissä.
Joukkueessa on muutama
kokenut pelaaja, kuten Mohamed Koroma ja Emenike. Jännittikö mennä
ensimmäisen kerran pelaamaan heidän rinnalleen? Ei, koska en mä vielä tiennyt, kuinka
korkealla tasolla he ovat pelanneet. Otin myöhemmin selvää, että
Moha ja Eme ovat pelanneet Veikkausliigassa.
Ash Civil valmensi siis viime
kaudella sekä P17- että P20-joukkuetta. Nousiko sieltä saakka
ketään muita? Oli siellä hetken aikaa muitakin, Aski ja
Miro pelasivat harkkapelissä Ilves-Kissoja vastaan, mutta eivät ole
sen jälkeen oikein pelanneet.
Miten paljon sinulla on treenejä
viikossa? Käytkö pelkästään edustuksen harjoituksissa? Joo, neljä kertaa viikossa. Aika
paljon on sellaisia tuttuja treenejä, mitä mentiin viime
kaudellakin. Aika lailla samanlaista siis.
Millainen valmentaja Ash on sinun
mielestäsi? Aika mukava, rento tyyppi. Hyvä
valmentaja. Sille on tärkeää, että pelaajat nauttivat kentällä
siitä mitä tekevät. Ottaa pelaajat yksilöinä huomioon.
Ehditkö tekemään myös
omatoimitreenejä? Ehtisin, mutta en mä niitä kyllä
oikein tee. Eikä Ash ole sanonutkaan mitään mitä voisin tehdä.
Mikä sai sinut aloittamaan
jalkapallon? Enpä tiedä, varmaan vain se, kun äiti
kysyi haluanko aloittaa jalkapalloilun. Äiti ja isä pelasivat
molemmat joskus nuorempana. En seurannut silloin juuri muuten
jalkapalloa, pelasin vain oman huvin vuoksi. Et kuitenkaan aloittanut uraasi TPV:ssä?
Aloitin Ilveksessä, kävin parissa niiden eri kaupparissa. Sen jälkeen vaihdoin TPV:n kaupparijoukkueeseen ja sen jälkeen muutamaksi vuodeksi TKT:n riveihin. Sieltä palasin TPV:hen ja nyt ollaan tässä.
Miksi valitsit TPV:n? Varmaan siksi että se oli mulle
silloin hyvä paikka, missä pystyin kehittymään eikä kuitenkaan
liian haastava joukkue, missä en pärjäisi.
Ketkä ovat urasi kannalta tärkeitä
henkilöitä, jotka ovat auttaneet eteenpäin? Joukkuekaverit, valmentajat ja
vanhemmat. Sellaiset mitkä moni muukin varmaan sanoisi.
Kulkiko rinnalla joitain muita
harrastuksia joiden väliltä piti valita? Ei sillä tavalla, mutta
kauppariaikoina pelasin salibandya, mutta lopetin, koska en tykännyt
siitä niin paljon. Muita vakavia harrastuksia ei ole ollut.
Missä vaiheessa huomasit, että
tämä taitaa olla sun lajisi ja olet tässä hyvä? Varmaan silloin huomasin, kun siirryin
TKT:stä TPV:hen. Valmentajilta tuli kehuja treenien ja pelien
jälkeen
Osaatko verrata valmennuksen tasoa
vaikka siihen mitä se oli TKT:ssä? Valmennus on paljon parempaa ja
kehittyneempää. Täällä tiedetään paljon enemmän kuin siellä.
Oletko pelannut aina samalla
pelipaikalla? TKT:ssä pelasin laitaa kuten täälläkin
hetken aikaa. Sitten mut laitettiin keskelle ja olen jäänyt sille
paikalle.
Entä loukkaantumiset, ovatko
ehtineet vielä vaivata? Ei ole kyllä ollut mitään sellaisia
vakavia. Yhden kerran olin puujalan takia viikon pois, mutta sen
enempää ei ole ollut mitään. Ei ole siis sattunut mitään pahoja
loukkaantumisia.
Mikä TPV:ssä on ollut mielestäsi
parasta seurana? Mukava seura, olen saanut hyviä
pelikavereita tätä kautta.
Opiskelet ammattikoulussa. Miten
olet saanut sovitettua sen yhteen jalkapalloilun oheen? Onko joskus
tuntunut siltä, että joudut luopumaan jostain jalkapalloilun
vuoksi? No ei. Olen
pärjännyt hyvin koulun kanssa, ammattikoulussa ei kuitenkaan
tarvitse lukea paljon kokeisiin tai sellaista. On paljon
etäopiskelua, siinä pääsee aika helpolla.
Onko sinulla jäänyt peliurastasi
jo joitain mieleenpainuvia muistoja? No aina jos pelit on muualla kuin
Tampereella, niin ne pelireissut on ollut aina hauskoja. Aika on
kulunut mukavasti ja reissut on aina kivoja. Ja turnausmatkat.
Joukkeen tavoite on selkeästi
nousu, mutta onko sinulla henkilökohtaisia tavoitteita tälle
kaudelle? Ei mulla oikein ole mitään muita
sellaisia tavoitteita kuin että pärjään ja pelaan hyvin. Aika
perus.
Mikä on P20-joukkueen kauden
tavoite? Päästä ainakin SM-karsintoihin ja
päästä sitä kautta takaisin SM-sarjaan. Kauden alku näyttää
ainakin hyvältä, ei yhtään häviötä vielä.
Entä koko uran kannalta, oletko
miettinyt mitä haluaisit saavuttaa? Olisi ihan kiva jos pääsisi pelaamaan
ammatikseen, että saisi pelaamisesta rahaa. Saavuttaa sitten sitä
kautta jotain pokaaleja tai sellaisia.
Onko sinulla mitään peliä
edeltäviä rituaaleja tai taikauskoa? Ei oikein muuta kuin se, että nukun,
syön ja juon hyvin.
Jaakko Häyhä on yksi monista
TPV-taustaisista nuorista nousevista tähdistä tämän kauden
joukkueessa. Jaska on noussut varsin lyhyessä ajassa edustuksen
maalin suulle ja ties mihin päätyy, jos kehitys jatkaa kulkuaan.
Auringon kanssa kilpaa hymyilllyt kummipelaajamme kertoo jutussa sekä
taustoistaan että nykytilanteestaan tulevaakaan unohtamatta.
Haastattelu tehtiin Kaupissa 18.7.2021.
Teillä oli nyt pieni
kesätauko? Joo, meillä oli
tässä viikon kesätauko ja se tuli ihan tarpeeseen. Sai pienen
levon ja pääsee taas huomenna jatkamaan treenejä ja olla ihan
vireessä taas.
Miten olet treenannut tauon aikana,
onko sinulla joitain rutiineja omatoimista harjoittelua varten? Olen kuntouttanut
mun oikeata lonkkaa tämän viikon ajan, koska Espoo-pelissä siihen
tuli pieni revähdyksen alku. Kävin näyttämässä sitä
alkuviikosta fyssärille, joka antoi treeniliikkeitä kuntouttamista
varten. Sitä olen tämän viikon tehnyt ja se tuntuukin jo vähän
paremmalta.
Luuletko, että täytyy pitää
vielä pidempi tauko pelihommista? Ei, uskon että
tämä viikko riittää ja pääsen taas takaisin treenaamaan.
Jos mennään vähän kauemmaksi
taaksepäin treenihistoriaan, niin milloin olet aloittanut
jalkapallon pelaamisen? Aloitin vuonna
2006 ihan ekan kerran. Tein siinä aluksi vähän hiekkakakkuja ja
päätin pitää vuoden tauon, tai oikeastaan vanhemmat päätti
siitä. Sitten aloitin uudestaan 2007-2008. Siitä lähdettiin ja
olen pelannut TPV:ssä eka kauppareissa ja sitten
ikäkausijoukkueessa.
Oletko pelannut koko ajan samalla
paikalla? Alkuun olin
kenttäpelaaja, kärjessä hyökkääjänä. Mä en yhtään muista,
miten päädyin maalivahdiksi, mutta olen kyllä ihan iloinen että
päädyin!
Onko sulla mitään muita lajeja,
jotka ovat kulkeneet jalkapallon rinnalla? Soittelin
rumpuja samaan aikaan kuusi vuotta, mutta kun futis meni edelle, niin
jätin sen. Puolisen vuotta pelailin höntsykorista, mutta sekin jäi.
Ei siis ole oikeastaan mitään muita urheilulajeja rinnalla. Totta
kai käyn kavereiden kanssa pelailemassa korista, uimassa ja muuta,
muttei mitään vakituista.
Ketkä ovat olleet sun uralla
tärkeitä henkilöitä, jotka ovat kannustaneet eteenpäin? Totta
kai vanhemmat ja koko perhe oikeastaan, ihan pikkuveljestä lähtien.
Ne on puskenut mua eteenpäin silloinkin, kun on ollut semmoinen
fiilis, ettei enää jaksa. Silloin koko perhe on tsempannut mua,
että mulla on hyvä tulevaisuus ja sä olet hyvä tässä lajissa.
Nyt et luovuta! Totta kai isovanhemmatkin on mukana, vaikka ne
asuukin ihan toisella puolella Suomea. Kaikki sukulaiset oikeastaan.
Perhe on se, joka puskee mua eteenpäin ja motivoi.
Sanoit, että sulla on ollut joskus
motivaatiovaikeuksia. Onko sen lisäksi sattunut vakavia
loukkaantumisia, jotka olisivat uhanneet uran jatkoa? Silloin kun olin
vielä kenttäpelaaja, niin meni polvilumpio. Olin sen takia puoli
vuotta sivussa ja siinä vaihessa mietittiin, että pystynkö enää
jatkamaan. Ei sitä onneksi tarvinnut leikata, se parani
kuntouttamalla. Ei muita niin isoja, lähinnä joitain viikon vaivoja
vain sen jälkeen.
Oletko tyytyväinen siihen, miten
sun ura ja kehitys ovat menneet eteenpäin? Kyllä, olen
tyytyväinen. Ja jossain vaiheessa olen ollut vähän yllättynytkin
siitä, miten hyvin olen kehittynyt. Kun mietti sitä, että ihan
aluksi kun mä rupesin molariksi, niin avauspotkutkaan ei lähtenyt
oikeastaan mihinkään. Ja olin maalissa ihan hiljaa, en ohjannut
muita. Nyt kun on menty viisi-kuusi vuotta eteenpäin, niin olen
edustuksessa maalivahtina. Olen yllättynyt mutta samalla on
tietenkin positiivinen olo.
Miltä se tuntui, kun kausi alkoi ja
huomasit olevasi ykkösmokena? Kyllähän se nyt
jännitti, kun ekaa peliä pääsi aloittamaan maalissa. Se oli mulle
ensimmäinen kerta jossain kunnon matsissa, kun pääsee aloittamaan
kauden maalissa. Totta kai siinä oli vähän silleen, että herran
jestas, nyt tulee vastuuta, heh... Ekan pelin lopputulokseen olin
kyllä erittäin tyytyväinen. Nolla maalia omiin, muttei kuitenkaan
kolmea pistettä saatu kotiin.
Edustuksessa on kolme hyvää
maalivahtia. Millainen asetelma teillä on siellä keskenään?
Kannustava ilmapiiri ja terve kilpailuasetelma, joka auttaa kaikkia
kehittymään? Joo, totta
kai. Tosi hyvää maalivahtihuumoria ja kannustusta meidän kolmen
kesken, Tanen (Thanasis Zeris),
Antin (Antti Paasi)
ja mun. Kannustetaan toisiamme ja me ollaan Antin kanssa tsempattu
Tanea, että se pääsisi kohta takaisin pelaamaan. Siltähän murtui
kädestä veneluu ja on varmaan vielä muutaman viikon pois. Meillä
on todella hyvä henki maalivahtien kesken, ei mitään isompia
vaikeita tilanteita. Näin myös maalivahtivalmentajien kanssa.
Mainitsit, että urasi alkuvaiheessa
olit maalissa nykyistä hiljaisempi. Nyt sulla löytyy kentällä jo
vähän enemmän ääntä, oletko ihan tarkoituksella kehittänyt
pelin ohjaamista? Kyllä. Mulle on
muutamankin kerran sanottu, että voin käyttää reilusti ääntä.
Joko pelaajat vastaa takaisin tai ei, älä siitä välitä. Voin
käyttää ääntä ihan reilusti ja se on mun tehtävänikin, jotta
pelaajat ymmärtää, mitä haluan niiden tekevän.
Mitkä ovat omasta mielestäsi sun
erityisiä vahvuuksia maalivahtina? Pelin
lukeminen ja torjunnat ovat mun ykkösvahvuudet. Keskityspalloissakin
mä olen omasta mielestäni ihan hyvä. Niitäkin voi toki vielä
kehittää kuten koko maalivahtina olemistakin voi aina pikkuisen
viedä eteenpäin paremmaksi ja paremmaksi. Mutta siinä on mun
vahvimmat osa-alueet.
Onko jotain mitä haluaisit
erityisesti kehittää? Vai pikemminkin pieniä asioita eri
osa-alueissa? Ne on
just näitä pieniä asioita, joita pitäisi kehittää ja kehitetään
koko ajan. Niitä saattaa näkyä niin peleissä kuin treeneissäkin.
Varmaan jokaisella ammattimaalivahdilla huippuseuroissakin on
kehitettävää pienissä asioissa, vaikka ne ei aina kentällä
näkyisikään.
Miten te käytte joukkueena tai
miten sinä käyt yksin läpi pelien tapahtumia jälkeenpäin? Katselen videolta,
mitä hyvää ja mitä parannettavaa peleissä on ollut. Sekä omalta
että koko joukkueen puolelta. Valmentajat tekee ihan samaa hommaa.
Mokevalmentajat laittaa joskus videoita meidän WhatsApp-ryhmään,
joissa näkee miten kuuluisi tehdä ja missä on kehitettävää ja
niin edelleen. Totta kai pelitilanteissakin yritän katsoa, mitä
parannettavaa olisi seuraavaan tilanteeseen.
Jäävätkö peleissä tehdyt
virheet vaivaamaan sua? Hetkellisesti
kyllä, mutta yritän unohtaa ne ja keskittyä seuraavaan
tilanteeseen, että se menisi paremmin. Kun virhe on tapahtunut, se
on päässä semmoiset pari minuuttia. Että voi hitto, nyt tässä
kävi näin, mitä ihmettä tapahtui... Sitten unohdan sen ja
keskityn tulevaan.
Valitettavasti tällä kaudella
selän taakse on jo mennyt useampikin pallo. Peleissä on ollut
paljon vaihtelua sekä tuloksissa että otteissa, mutta miten sinä
näet TPV:n alkukauden kokonaisuutena? Jo
ekasta pelistä lähtien tuntui, että tästä tulee hyvä kausi
meidän nuoresta joukkueesta huolimatta. Mutta niin kuin
valmentajakin on sanonut, että kun tulee ensimmäinen maali eli
ollaan johdossa tai häviöllä, niin meidän peli lamaantuu aivan
täysin. Ilves-pelistä tuli ensimmäinen voitto, olisi luullut että
se tsemppaa meitä vielä enemmän, mutta sitten seuraavassa pelissä
viisi omiin kotikentällä semmoisella junnufutiksella. Kuten
sanoitkin niin kausi on ollut todella vaihteleva ja tasainen kausihan
tämä on. Kenelläkään eivät ole sijoitukset vielä varmoja.
Tasainen ja jännä kausi tästä tulee, erittäin vaihteleva. Jos
pelataan samalla tavalla kuin Ilvestä tai Jazzia vastaan, niin uskon
että me aletaan ottaa enemmän pisteitäkin ja pakko alkaa ottaa
tasurejakin, jos voittoihin ei pystytä. Semmoinen kuten
Hämeenlinnassa ei saisi toistua, että hävitään peli vaikka
johdetaan 2-0.
Juuri henkinen puoli on varmasti
yksi nuoren joukkueen kehityskohta. Monet pelaavat kuitenkin
ensimmäistä kertaa kakkosen tasolla, siellä on kovia ja kokeineita
pelaajia vastassa. On, just vaikka
Jazz, joka on sarjan kokenein joukkue. Mutta sitten VJS:ää vastaan
oltiin 2-0 häviöllä, puoliajalla jo 2-2 ja peli päättyi meidän
5-2 voittoon. Taistelutahtoa tarvitaan meidän peliin vielä lisää,
että saadaan pisteitäkin enemmän.
Viivan yläpuolella pysyminen ei
tule varmasti olemaan helppoa. Mitä pitää parantaa, että se
onnistuu? Meidän pitää
puhua kentällä enemmän, se on suuri ongelma. Ja boksin
puolustaminen. Meille on tehty suurin osa maaleista keskityksistä ja
kulmatilanteista. muutaman kerran myös huonosta purusta boksissa tai
siellä on tullut pallonmenetys. Niistä vastustaja on päässyt
rankaisemaan. Mutta vaikka ollaan nuoria, niin uskon, että halua
löytyy. Siitä se ei jää kiinni.
Yksittäisistä virheistä
rankaistaan kakkosessa aika isolla prosentilla ja virheet vaikuttavat
tietysti mielialaan. Mutta hyviäkin asioita on jäänyt mieleen,
potentiaalia menestykseen löytyy. Lukuisat loukkaantumiset ovat
tietenkin yksi asia, mikä harmittaa joka vuosi. Joo.
Meilläkin on Mustafa
ja Paavola kai nyt
loukkaantuneita, myös Lindholm,
Kudzi ja Matarovat vähän pidempään pois.
Peliurasi ei ole vielä kovin pitkä,
mutta onko sulla jäänyt jo mieleen joitain tosi hyviä muistoja tai
elämyksiä näiltä vuosilta? No ei semmoisia
isompia oikeastaan. Kaikki pelit jää totta kai päähän ja sitten
vähän paremmat pelit vielä pidemmäksi aikaa. Tämän kesän
Jazz-peli pyörii vielä varmaan joka päivä päässä, se oli
semmoinen unelmapeli. Hyvät pelit jäävät paremmin mieleen. Mitään
kaukaisempia pelejä en ole juuri muistellut.
Oletko asettanut itsellesi joitain
pidemmän tähtäimen tavoitteita? Ulkomaille
olisi kiva mennä joskus pelaamaan tai edes kokeilemaan. Mutta sitä
varten pitää tsempata vielä enemmän ja olla vielä enemmän
motivaatiota, treenata enemmän ja tulla yhä paremmaksi. Sitä
varten harjoitellaan. Ulkomaille try-outiin pääseminenkin olisi jo
kova juttu. Sellainen olisi joskus tulevaisuudessa tähtäimessä.
Mutta ei kuitenkaan ole kiire pois
TPV:stä? Ei ole vielä
ainakaan. Muutama Ilves-kaveri on kysellyt jo ensi kaudesta ja olen
vastannut etten tiedä. Mutta uskon, että tällä menolla varmaan
jatkan ja haluankin jatkaa. Viime vuonna TamUn valmentaja kysyi
kauden loputtua, onko jo sopimusta ensi kaudeksi. Kerroin, että
sopimus on juuri tehty TPV:n kanssa. Olisi halunnut mut sinne.
Onneksi jäit meille, ne on vieneet
jo ihan tarpeeksi meikäläisiä. Kiitos haastattelusta, Jaska!
”Urheilu ja jalkapallo on aina yhteiskunnallista ja poliittista”
Tammelan Voima aloittaa podcast-lähetysten sarjan. Paltsaristi-radion ensimmäisessä jaksossa haastattelemme ”futistohtori” Sami Kolamoa.
Jalkapallo ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke vaan kiinteä osa miljardien ihmisten arkea. Jalkapallo ei voi koskaan olla ”vain jalkapalloa” – futis on taloudellinen megabisnes, kansallis- ja paikallisidentiteetin rakentaja ja loputon intohimojen lähde.
Ilman kannattajia jalkapallo voisi olla vain peli pelien joukossa. Mutta juuri kannattajien myötä jalkapallo on yksi maailman merkittävimmistä kulttuurimuodoista. Suomessa kannattajat nähdään perinteisesti lähinnä kuluttajina ja kannustajina, joiden merkitys lajin kannalta on hiukan toissijainen. Toisaalta kannattajiin kohdistuu myös vaarallisia stereotypioita, jotka johtavat tarpeettomiin ylilyönteihin ja kustannuksiin.
Tammelan Voima on luokiteltu turvallisuusuhaksi virkavallan toimesta. Toiminta on kuitenkin aina perustunut väkivallattomuuteen eikä järjestyshäiriöitä ole taholtamme juurikaan esiintynyt. Olemme vastustaneet rasismia ja pyrkineet edistämään suvaitsevaisuutta näkyvästi katsomotilassa.
Uhkaksi leimaaminen on ymmärrettävästi herättänyt kysymyksiä kannattajien keskuudessa. Kenelle katsomot oikeastaan kuuluvat? Kuka määrittelee ilmaisuvapauden rajat ja millaisen mielipiteen sallitaan näkyä? Onko faniyhteisöjen ajatuksilla merkitystä ja tulisiko niitä kuunnella?
”Kriittisyys on positiivinen asia. Ihminen, joka on kriittinen, on myös kiinnostunut seurasta ja toisista ihmisistä. Se, joka miellyttää koko ajan, ei ole oikea rakastaja lajille”, Sami Kolamo toteaa Paltsaristi-radion päänavauksessa.
Podcast kuunneltavissa Soundcloudissa. Paltsaristi-radio - enemmän kuin jalkapalloa.
Tämä
kesä on viimeinen vanhassa Tammelassa. Siksi olemme onnellisia, että
saamme vielä kerran ennen matsia antautua terassilla musiikin
pyörteisiin. Tai voi toki olla, että joku toinenkin keikka on
tulossa... Joka tapauksessa ennen sunnuntain matsia (n. 16.15-16.45)
esiintyy Uusi Laine, jonka meriitteihin voi lukea noin 40-vuotisen
historian lisäksi Suomen paskin bändi -kilpailun voiton vuodelta
2016. Timo Kyntäjä vastasi Paltsaristin toimituksen kysymyksiin.
Voitko
kertoa bändin lyhyen historian?
Kiitos
mielenkiinnosta. Noin 40 vuotta sitten lukiolaiset Sami Laitala ja
Pertti Laine ryhtyivät tekemään musiikkia “kellarissa”
Ylöjärvellä. Tai itse asiassa bändi ehdittiin aloittaa
Tampereella vuonna 1979 ja Ylöjärvelle muutettiin vasta 1980
lopussa. Live-esiintymisiä on ollut harvakseltaan. Parina viime
vuonna tahti on huomattavasti kiihtynyt, viime vuonna keikkoja oli
noin kerran kuukaudessa. Paikoissa kuten Maanalainen, Vastavirta,
Katubaari Axu, A´la Pispala...
Pisteenä
i:n päällä soitettiin vielä keikka marraskuussa Tampereen
Rautatieasemalla Mielenterveysjunalle. Eli Mielenterveysjärjestöt
olivat varanneet Rovaniemi-Helsinki -junan ravintolavaunun
tietoiskuja varten. Mielenterveyden keskusliitto toivoi väliasemille
paikallisten yhdistysten ohjelmaa. Ja koska Uusi Laine on samalla
Neljäs Avain ry:n (tamperelainen mielenterveysyhdistys)
musiikkihanke, niin menimme “soittamaan junalle”. Yhteys
mielenterveyteen syntyy sitä kautta, että minä olen ammatiltani
mielenterveys- ja päihdeohjaaja. Ja harrastelijarumpali.
Minä
olen ollut tässä proggiksessa mukana vasta pari vuotta, mutta
varsinkin Samin tunnen entisen bändini kautta. Kaksi herraa Sami ja
Pertti ovat Uusi Laine. Nimi juontaa ajoilta, jolloin syntyi
musiikkityyli Uusi Aalto. Bändistä tehtiin siis Uusi Laine, koska
Pertin sukunimi on Laine.
Millainen
yhtyeen kokoonpano on?
Miehistö
on elänyt keikkatilanteiden mukaan. Nyt meillä on ollut sama
miehitys pari vuotta: Sami Laitala –
kitara/koskettimet/laulu/biisit, Pertti Laine – saksofoni ym.,
Markku Korsu – basso, Tuomas Rantala – rummut ja Timo Kyntäjä
– perkussiot. Soitamme punkjazzia, mitä se sitten ikinä onkaan.
Bändin filosofiasta ehkä kertoo jotain se, että
40-vuotisjuhlakeikalle tupsahti tuntematon naisviulisti ja pyysi
lupaa saada soittaa kanssamme. Sehän oli parasta mitä voi sattua!
Eli viihdytämme itseämme erikoislaatuisilla keikkapaikoilla ja
vierailevilla tähdillä.
Oletteko
tehneet äänitteitä? Mistä musiikkianne voi
kuunnella?
Kellarinauhoja
syntyi aktiivisesti vuosina 1979-1986. Sami muistelee, että Uusi
Laine on päässyt vinyylille kaksi kertaa: 1980 Hede-levy ja 2019
Svartin julkaisema Pölyä kokoelma (2LP). Ensimmäistä kokonaista
levyä tehdään juuri nyt. Kaikki biisit ovat omia ja lähinnä
Samin tekemiä.
Kotisivut www.neljasavain.fikertovat
myös jotain. Tai itse asiassa aika paljon, tosin yhdistyksen alla
tehdään musiikin lisäksi myös
kokemusasiantuntijatoimintaa.
Matskua on esimerkiksi You
Tubessa ja siellä kotisivuilla. Sami tekee myös paljon filmauksia
(oikeastaan kaikki keikat on kuvattu) ja tekee koskettimilla omia
kokeilujaan. Samilla on oma studio Vuorentaustassa.
Voititte
2016 Suomen paskin bändi - kilpailun? Kerrotko hieman tuosta
tapahtumasta?
Minä
en soittanut yhtyeessä vielä Paskin bändi -vaiheessa, mutta
järjestin silloin Tampereelle isoa mielenterveysaiheista tapahtumaa.
Kun kuulin bändin voittaneen tuollaisen tittelin, buukkasin heidät
heti ohjelmistoon Kumppanuustalo Arttelin tapahtumaan nimeltä
Kokoontumisajot.
Teillä
oli ilmeisesti joku rooli perutuissa Asunnottomien jalkapallon
MM-kisoissa?
Tämä
asunnottomuusjuttu liittyi oikeastaan suhteisiini sosiaalialan
duuneihin ja meidän haluumme tehdä kummallisia keikkoja. Lisäksi
saamme tehdä samalla eräänlaista terapeuttista työtä sekä
muiden että itsemme hyväksi.
Juuri
tällaista toiset huomioonottavaa epäitsekästä asennetta
kaivataan! Tulkaahan siis sunnuntaina ajoissa Tammelaan, niin saatte
olla todistamassa harvinaislaatuista musiikkitapahtumaa.
Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä, jonka toiminta perustuu arvoihin. Joukkomme on aidosti moni-ilmeinen ja me uskomme jalkapalloon. Tammelan Voima ei ole aiheuttanut järjestyshäiriöitä ja osaamme kunnioittaa myös vastustajaa. Tästä huolimatta Tammelan Voima on luokiteltu riskiryhmäksi, johon kohdistetaan erityistoimia. Onko urheilukatsomoissa tilaa erilaisuudelle? Mikä on toivottua kannattajuutta?
Kausi 2019 oli TPV:n kannattajille raskas pettymys. Kautta edeltäneen talven hyvät otteet Suomen cupissa herättivät toiveet onnistuneesta paluusta Ykköseen. Melko yleisesti oltiin sitä mieltä, että alemman keskikastin sijoitus olisi realismia.
Korttitalo alkoi kuitenkin huojua jo ennen avausottelua. Kauden alla levinneet huhut joukkueen sisäisistä ongelmista kasvoivat kasvamistaan, taustajoukkoja poistui riveistä ja seuran hallitus ei antanut koko kauden aikana selkeää tiedotetta tapahtumien taustoista.
Kentällä edustusjoukkue kyllä taisteli, mutta usein nähtiin myös pahaa sekoilua ja hermostuneisuutta. Ratkaiseva tappio Myllykoskella oli kuin kausi pienoiskoossa: aloitetaan hyvin, peliryhmitys pysyy kasassa, joukkue hallitsee palloa. 2-0 -johtoasema kuitenkin menetetään ja MYPA painelee ohi ottelun yliajalla. Tasapelikin olisi säilyttänyt toiveen sarjapaikan uusimisesta.
Toisenlaisia tunnelmia 2018. Tammelan Voiman katsomo pursuaa iloa nousun varmistuttua.
Myllykosken pimeässä illassa joukkueen tukena seisoo kannattajaryhmä Tammelan Voima. Tuntuu tyhjältä. On hiljaista. Näin se sitten meni. Ehkä sen pitikin mennä näin. TPV:n kannattaminen vaatii sitkeyttä, häviön sietokykyä ja silti uskoa omaan asiaan ja työntekoon huomisen puolesta. Vaikka toisinaan tuntuu, että kukaan ei välitä, Tammelan Voima välittää. Nyt ja aina.
Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo
Kausi 2019 oli kenttäviheriöllä suuri pettymys, mutta sellaiseen olemme parkkiintuneet; jokaisen voiton kääntöpuoli on se, että jonkun pitää hävitä. Yksittäinen tappio tai kausi voi tuottaa suurta tuskaa, mutta kannattajuuden pitkällä aikajanalla muilla asioilla on enemmän merkitystä.
Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä Suomen futiskartalla. Toimimme osin yhdistyspohjalta ja toiminta on arvoihin sidottu. Sääntöihin kirjattuja perusarvoja ovat yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja niiden edistäminen. Olemme enemmän kuin vain jalkapallon asialla.
Rasisminvastaisuus ja kaikkien ihmisryhmien tasa-arvoisuus ei ole ollut meille pelkkää sanahelinää tai poliittisesti korrektia liturgiaa. Tammelan Voima on nostanut Punaisen kortin rasismille jo monasti paitsi jalkapallon, myös musiikin ja runouden voimin. Olemme keränneet varoja tukeaksemme vammaisjalkapalloa. Lisäksi haluamme olla mukana mahdollistamassa vähävaraisten junioreiden jatkamista lajin parissa alati kasvavien kustannusten aikakaudella. Myös erityisryhmäfutis on ollut Tammelan Voimalle tärkeä asia. Me emme halua, että jalkapallo muuttuu lajiksi, jonka harrastaminen edellyttää tiettyä taustaa. Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo ja sellaisena sen tulisi pysyä.
Tammelan Voima on tukenut sähkärifutisjoukkue TPV Powerchairia useampana vuotena.
Olemme käyneet puhumassa ala- ja yläasteen oppilaitoksissa sekä lukiossa rasisminvastaisesta työstämme teemalla ’ruohonjuurella rasismia vastaan’. Uskomme vahvasti siihen, että jalkapallon avulla voi ajaa asioita, jotka lisäävät ihmisten aitoa kohtaamista ja koituvat koko yhteisön hyväksi.
Tapahtumat ja tempaukset ovat kuitenkin vain yksi puoli toiminnasta. Kaikkein tärkeintä on ollut katsomonosamme avoin suhtautuminen erilaisuuteen. Olemme aina toivottaneet mm. pakolaistaustaiset jalkapallon ystävät tervetulleiksi joukkoomme. Lisäksi ikäkirjo on laaja ulottuen kymmenvuotiaista junioreista aina seitsenkymppisiin iki-paltsareihin.
Erityisesti kausina 2016 ja 2017 TPV:n otteluissa nähtiin riemukas kirjo uudenlaista kannattajuutta. Jäyhästi, mutta asiallisesti kannattanut ryhmämme sai aivan uudenlaista virtaa hiukan eläväisempään kannattajakulttuuriin tottuneilta vastaanottokeskuksen asukkailta. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta laulu, rytmi ja pelin lumo tekivät kohtaamisen mahdolliseksi. Aloimme hieman erottua suomalaisten kannattajaryhmien perusjoukosta ja se tapahtui iloisen anarkian kautta. Kaikki olivat ja ovat tervetulleita Tammelan Voiman lehtereille, kunhan käytöstavat ja toisten kunnioittaminen on sisäistetty.
Vuoden 2019 aikana meille kuitenkin selvisi, että Tammelan Voima oli luokiteltu ryhmäksi, jota pidetään turvallisuusriskinä. Järjestysvallan linjaus, jonka Palloliitto hiljaa hyväksyi, oli meille suuri järkytys.
Kannattajuuden kaksi kuvaa
Kannattajien perustehtävä on seistä joukkueen takana ja tukea. Tämä on se rooli, joka meille mieluusti suodaan. Kannattajuuden liikkumatila on ainakin suomalaisissa raameissa varsin rajattu, usein ylhäältä annettu ja ennalta oletettu.
Medioissa kannattajuuden mielikuvat kärjistyvät helposti kahteen ääripäähän. Toinen ääripää on fanittaminen: seuran värit, tifot, laulut ja vieraspelireissaaminen joukkueen mukana. Tähän mielikuvaan liittyy joskus jopa tietynlainen infantiilius: fani ei ole kriittinen pelin ja sitä ympäröivän kulttuurin ymmärtäjä, vaan tunnepohjalta tsemppaava seurauskollinen kuluttaja. Toinen ääripää on huligaanin stereotyyppi: häiriökäyttäytyminen, humalahakuisuus ja jalkapallon väkivaltainen hyödyntäminen omiin sysimustiin tarkoitusperiin.
Kannattajat itse tietävät, että seisomakatsomoissa on erittäin vähän ihmisiä, jotka vastaavat stereotyyppejä. Lähes kaikki tuntemistani aktiivisista kannattajista suhtautuvat peliin paitsi intohimolla myös ymmärryksellä ja kunnioituksella. He tajuavat, mistä suomalaisessa futiskulttuurista on kyse, osaavat arvioida omaa toimintaansa ja ovat kaikkea muuta paitsi idiootteja tai raivohulluja. Sanalla sanoen: fiksua ja intohimoista sakkia, ylpeitä ja toimeliaita ihmisiä.
Riskiryhmä?
TPV:n pelatessa Kakkosta kannattajaryhmämme sai rauhassa olla omanlaisensa porukka. Vieraspeleissä ryhmän hyväntuulinen meininki ja asiallinen käyttäyminen keräsi kiitosta niin seurojen virallisilta tahoilta kuin muiden joukkueiden faneilta. Ihan jokainen kannattajaryhmä ei laula ruotsinkielisillä paikkakunnilla ’Vi älskar TPV’ ilman piruilun häivääkään. Eikä ihan joka kerta todisteta jalkapallo-ottelua, jossa kumpikin faniryhmä kannattaa vastustajajoukkuetta vuorohuudoin. Men det hände i Karis några år sen.
Kaudella 2018 sekä TPV:llä että Tammelan Voimalla natsasi. Joukkue pelasi hienon kauden, joka päättyi riemukkaaseen nousuun. Rytmikäs ja värikäs kannattajakatsomo veti yhä enemmän ihmisiä liepeilleen ja ratkaisuottelussa kannattajaleegiossa oli yli sata ihmistä. Se on Kakkosessa todella poikkeuksellinen määrä.
Voiman katsomossa viihtyy myös junioriväki.
Aika moni uusi kasvo oli löytänyt TPV:n, koska seuran kannattajat edustivat näkyvällä tavalla sellaisia arvoja, joihin he kokivat luontevaksi kiinnittyä. Moni oli jo aiemmin ollut jalkapallosta kiinnostunut, mutta eivät olleet löytäneet joukkuetta, joka tarjoaisi riittävästi samaistumispintaa. TPV ja Tammelan Voima tarjosivat. Uudet tulokkaat näkivät seuran, jolla oli aito työväenluokkainen tausta ja tunnistivat kannattajaryhmän, joka haluaa olla mukana tuomassa näitä perinteitä 2020-luvulle.
Seuraavan talven aikana alkoi kuitenkin kuulua kummia. TPV:n vastuuhenkilö kutsui Tammelan Voiman edustajan ja fanien, seuran ja palloliiton välisen yhteyshenkilön (Supporters Liaison officer) yhteiseen palaveriin. Tuon palaverin yhteydessä tuli ilmi, että Tammelan Voima oltiin luokiteltu poliisin toimesta riskiryhmäksi. Meitä siis pidettiin potentiaalisena järjestyshäiriönä, ehkä jopa huligaaniryhmänä.
Tällainen luokittelu aiheutti laajaa hämmennystä. Tammelan Voiman historiassa on ollut vain kaksi tapausta, jotka ovat olleet lähelläkään häiriökäyttäytymistä. Näistä ensimmäinen sattui 2014 Hämeenlinnassa, jolloin yksi ensikertalainen kävi provosoituna fyysisesti vastustajan kannattajaan käsiksi. Tilanteeseen puututtiin heti ja tämän kaverin reissu oli sekä ensimmäinen että viimeinen. Toinen tapaus oli samana kesänä Turussa. Bussiamme kuljettanut lähes eläkeikäinen mies, jolla ei ole mitään tekemistä kannattajaryhmän kanssa, taputti ottelun jälkeen erotuomaria selkään ja tokaisi tämän viheltäneen päin helvettiä.
Sanottakoon sivumennen, että ensimmäisestä tapauksesta ei tehty edes minkäänlaista raporttia, mutta jälkimmäinen rike johti TPV:lle langetettuihin sakkoihin. Yhteistä tapauksille on se, ettei kummallakaan kertaa häiriötä aiheuttanut Tammelan Voiman jäsen, vaan meille entuudestaan tuntemattomampi taho. Tammelan Voimassa on nollatoleranssi väkivaltaa kohtaan ja ylipäätään tarkoitukselliseen kusipäisyyteen suhtaudutaan tuomitsevasti.
Onko futiskannattajalla oikeus mielipiteeseen?
Riskiryhmäksi luokittelun taustalla ei siten voinut olla mikään jalkapallo-otteluihin liittynyt tapahtuma. Mihin epäluuloisuus siis voisi pohjautua?
Ilmeni, että jäsenistön osallistuminen laillisiin mielenosoituksiin saattoi olla yksi luokittelun taustalla ollut tekijä. Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa mielenilmauksiin osallistumisen ei pitäisi olla radikaali teko. Ja eikö juuri ääneenkannattamiseen tottuneelle futisfanille mielensä ilmaiseminen julkisesti ja näkyvästi ole jokseenkin luonteva tapa toimia tärkeiden asioiden puolesta? Siitä huolimatta, että suuri yleisö valitsee vaikenemisen.
Syksyllä 2017 Tampereen käräjäoikeudessa puitiin Poliisihallituksen nostamaa kannetta Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL) vastaan. Poliisihallitus vaati liikkeen lakkauttamista, koska katsoi järjestön toiminnan olleen olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Oikeudenkäynnin lopputuloksena oli PVL:n lakkautus mm. sen perusteella, että yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä, levittää vihapuhetta, käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan.
Käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä järjestettiin Tampere ilman natseja -mielenosoitus, jossa eri yhdistykset, järjestöt ja yksityishenkilöt halusivat osoittaa tukeaan PVL:n lakkauttamiselle. Koska Tammelan Voima on aina puolustanut ihmisoikeuksia ja vastustanut syrjintää, osa porukasta katsoi, että nyt olisi hyvä hetki kaivaa bandikset esiin, lähteä torille ja näyttää, että yleiset ihmisoikeudet ovat myös jalkapalloväen asia. Suurin poliittinen ponsi oli se yksinkertainen seikka, että mielestämme natsismi ja fasismi on perseestä.
Toki tiesimme riskin leimautumisesta, mutta ainakin itse naiivisti ajattelin, että tässä ollaan niin sanotusti hyvien puolella. Muun muassa Iltalehden välityksellä levisi kuva, jossa Tammelan Voiman bandis oli näkyvästi esillä. Olin iloinen ja jopa hieman ylpeä lähettämästämme viestistä. Mielestäni jalkapallo ja kannattaminen on positiivinen voima, joka lisää onnellisuutta ja perustuu tasa-arvoisuuteen. Englannin kielessä on sanonta ’peoples game’ – ihmisten peli – ja Tammelan Voima uskoo sekä ihmisiin että jalkapalloon.
Ei vain futista
Toimintamme on ehkä Suomessa uutta, mutta maailmalta löytyy koko joukko kannattajaryhmiä, joille ihmisoikeuksien puolustus on merkityksellistä. Hampurilainen St. Pauli kannattajaryhmineen on ehkä maailman tunnetuin antifasistinen brändi. Tammelan Voiman toiminta on vielä varsin pienimuotoista, mutta yhtymäkohtia ja sielunkumppanuutta St.Paulin suuntaan löytyy helposti. Kummallekin ryhmälle musiikki – erityisesti underground – on tärkeää, haluamme edistää suvaitsevaisuutta, emmekä pelkää erilaisuutta. Lisäksi seuroina TPV:ssä ja St. Paulissa on samaa rosoisuutta: kumpikin on teollisuuskaupungin kakkosseura, jota menestys on enimmäkseen kartellut. Voittamista tärkeämpää ovat muut seikat.
Tammelan Voiman vegaaninen ruokakoju.
Myynnissä myös lippuja illan 'Punainen kortti rasismille' -keikalle.
Eräänlaisena tribuuttina St. Paulia kohtaan Tammelan Voima lanseerasi oman, antifasistisen t-paitamallinsa. St. Paulin ikoniseksi kohonneessa kuvassa nyrkki murskaa hakaristin. Koska Tammelan Voima haluaa irtisanoutua väkivallasta, päätimme tehdä tuotteen, jossa meille rakas jalkapallo musertaa hakaristin. Mielestäni viesti on samalla sekä pehmeä että selvä. Me emme halua ojentaa nyrkkiä vaan jalkapallon.
St. Pauli on globaalisti suosittu seura, jonka toimintaa pidetään yleisesti arvossaan, myös Suomessa. Onkin ollut hiukan yllättävää havaita, että se, mistä ulkomaalainen seura kerää sympatiaa, koetaan Suomessa ongelmalliseksi.
Tammelan Voiman luokittelu riskiryhmäksi on mielivaltaista. Meidän toimintamme on ehdottomasti arvolatautunutta, mutta minkäänlaista ääriajettelua emme kannata, emmekä edistä. Meille ihmisarvot ovat keskeisiä ja haluamme tuoda niitä esiin myös symbolisella tasolla. Jalkapallo on mielestämme laji, joka tarjoaa luontevan väylän suvaitsevalle, iloiselle ja tasa-arvoiselle kohtaamiselle. Jos tätä pidetään poliittisena ekstremisminä, elämme surullisia aikoja.
Hiljaisuus on arvovalinta
Palataan vielä hetkeksi palaveriin, jossa saimme tietää kuuluvamme ns. epäiltyjen joukkoon suomalaisella futiskartalla. Tuossa keskustelussa kaikille osapuolille oli täysin selvää, että mitään todellista häiriökäyttätymistä ei ole esiintynyt, eikä sellaisen vaaraa pidetty mitenkään todennäköisenä.
Yhdeksi perusteluksi riskiryhmäluokittelulle oltiin poliisin taholta esitetty tietynlainen ennalta ehkäisevä suojelu. Logiikka lienee kutakuinkin seuraava: koska Tammelan Voima profiloituu erilaiseksi kannattajaryhmäksi, voidaan toimintamme katsoa provosoivaksi. Pehmeiden arvojen puolustus voisi johtaa tilanteeseen, jossa Tammelan Voima altistuisi muiden tahojen hyökkäyksen kohteeksi.
Käytännössä toimintaamme pyritään ennalta rajoittamaan ja ilmaisun vapautta kaventamaan – ja samalla väitetään, että näin tehdään omaksi parhaaksemme. Ajatus on absurdi. Se edustaa samaa harhaisuutta kuin raiskauksen uhrin syyllistäminen sen perusteella, miten uhri on pukeutunut.
Paleface ja Tammelan Voiman lanseeraama t-paita.
Itse olen sitä mieltä, ettei epäkohdista vaikeneminen ole turvallisuuden tae. Itse asiassa vaikeneminen on uhka, joka pahimmillaan voi johtaa järjestelmän sisään rakentuvaan epäoikeudenmukaisuuteen. Myös hiljaisuus on aina arvovalinta.
Asiasta viestiminen oli vähintäänkin eriskummallista. Poliisin taholta ei ole tapahtunut ainuttakaan suoraa kontaktia Tammelan Voiman suuntaan riskiryhmäluokitteluun liittyen. Olemme olleet toisen käden tietojen varassa. Viestin välittäjinä ovat toimineet paitsi TPV:n vastuuhenkilöt myös muiden Ykkösten joukkueiden edustajat, esimerkiksi vierasotteluihin matkaamisen yhteydessä. On esitetty kysymyksiä ”poliittisesta kannattajaryhmästä” ja muuta vastaavaa. Ilman jonkinlaista keskitettyä kontaktointia seurojen suuntaan tällaisia kysymyksiä ei osattaisi edes esittää. Silti esimerkiksi Palloliitto on väittänyt, että heillä ei olisi mitään tietoa riskiryhmäluokittelun olemassaolosta. Hämmentävää.
Suora viestintä Tammelan Voiman suuntaan olisi suorastaan poikkeuksellisen helppoa. Olemme perustaneet yhdistyksen toimintamme tueksi, joten yhteystietojen saatavuudessa ei pitäisi olla suurta ongelmaa.
Koska leima on lyöty, olisi kohtuullista tietää, mitkä tällaisen luokittelun kriteerit ovat. Jos aitoja epäkohtia on olemassa, on niiden korjaaminen mahdotonta, ellei viestintä kannattajille ole kristallinkirkasta. Peruskysymyksemme on yksinkertainen: mikä Tammelan Voiman toiminnassa on sääntöjen vastaista?
Kannattamisen ahdas karsina
Riskiryhmäluokittelu ei ole vain Tammelan Voiman ongelma. Sillä on aitoja seuraamuksia myös seuroille.
Kausi 2019 alkoi vierasmatkalla Valkeakoskelle. Saapuminen Tehtaan kentälle oli lähes absurdi: noin neljänkymmenen hengen fanijoukkiota vastassa oli arviolta 15 järjestysmiestä. Ruumiintarkastus oli perusteellinen ja perinpohjaiselta kopeloinnilta eivät säästyneet edes seitsenkymmenvuotiaat seurueemme jäsenet. Nöyryyttävältä tuntunut kohtelu toistui kauden aikana myös muilla paikkakunnilla.
Suomalaisessa jalkapallossa resurssipula on akuutti. Onko seuroilla todella varaa haaskata rahaa täysin liiotelluihin turvatoimiin, jotka kohdistuvat moitteettomasti käyttäytyviä kannattajaryhmiä kohtaan?
Alleviivaan vielä kerran: Tammelan Voiman toiminta jalkapallokatsomoissa ei anna minkäänlaista aihetta näihin toimenpiteisiin. Jos poikkeustoimia harjoitetaan, tulisi niiden perustua todistettuun näyttöön. Tammelan Voiman ylle langetettu epäluuloisuus tuntuu täysin kohtuuttomalta ja perusteeton pelon lietsonta johtaa ylireagointeihin. Se ei voi olla jalkapalloilumme etu.
Katsomossa ikäpolvet ja kulttuurit kohtaavat.
Kysymys on pohjimmiltaan jalkapallokannattajuudesta, eikä tämä seikka saisi yhdeltäkään osapuolelta unohtua. Olemme katsomossa ensi sijassa pelin ja TPV:n asialla. Tammelan Voiman joukoissa on kuitenkin paljon ihmisiä, joille ihmisoikeudet, tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä. Tämä näkyy kannattajakultuurissa: Voima ei homottele, harjoita rasistista huutelua tai tarjoa alustaa väkivaltaisille purkauksille.
Näiden arvojen julkituomista pyritään kuitenkin aktiivisesti estämään. Antifasistinen katsomolakanamme kiellettiin poliisien vetoomuksesta viime kaudella. Vetoomus tamperelaisen kurditaustaisen yrittäjän käännyttämisen estämiseksi poistettiin katsomotilasta. Muitakin tapauksia on ollut.
Jos asioita tarkastellaan globaalissa näkövinkkelissä, ei toiminnassamme ole mitään kummallista. Maailmalla on lukuisia kannattajaryhmiä, joiden toiminta on arvopohjaista ja näkyvää. Jos toiminta perustuu kaikkien oikeuksien kunnioittamiseen ja rauhanomaisuuteen, ei erilaisuutta tulisi kavahtaa, vaan ymmärtää se rikkautena.
Missä sitten hyväksytyn kannattajuuden raja oikeastaan menee? Mikä koetaan uhkaksi ja mikä taas on toivottua katsomokulttuuria?
Kenellekään ei liene epäselvää, että Suomen järjestyshäiriöistä ylivoimaisesti suurin osa on kytköksissä alkoholiin. Lainsäädännön muutosten myötä yhä useammin kannattajaryhmille varatut alueet ovat anniskelualueita. Tämä rajoittaa tehokkaasti niiden ihmisten joukkoa, jotka kannattajakatsomoon saapuvat: alaikäisillä ei ole sinne mitään asiaa ja harvempi ikäihminenkään vaivautuu. Todennäköisesti kannattajakatsomot homogenisoituvat entisestään ja joukoissa seisoo lähinnä 20-40 -vuotiaita miehiä. Tässä ei nähdä kuitenkaan yleensä mitään ongelmallista: saatetaan jopa ajetella, että alkoholin helppo saatavuus on elävän kannattajakulttuurin edellytys.
En tarkoita tällä sitä, etteikö alkoholi voisi olla osa katsomokulttuuria. Se on sitä - toisinaan arvelluttavissa määrin - myös Tammelan Voiman joukoissa. On kuitenkin jotenkin oireellista, että pienikin proaktiivinen toiminta yhteiskunnallisten asioiden suhteen leimataan häiriökäytökseksi ja samaan aikaan on ihan ok vetää perseet ja huudella älyttömyyksiä kaljakarsinoista. Sellainen futiskansako Suomi haluaa olla?
Tosissaan, muttei totisesti
Haluan huomauttaa vielä yhdestä seikasta. Ilman huumoria ei kannattajakulttuuria olisi luultavasti edes olemassa. Ironian taju on syvällä suomalaisen futiksen ytimessä: menestyksemme maailman harrastetuimmassa lajissa on melko mitätön, eikä yksi onnistunut arvokisakarsinta maalaa suurta kanvaasia riemunkirjavaksi. Sen sijaan harmaan eri sävyjä meillä riittää. Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme ettei kannattanutkaan. Siksi hurtti huumori onkin via dolorosamme välttämätön matkakumppani.
Häviämisen taide on laji, jossa Pallo-Veikkojen kannattajat ovat A-luokkaa. Kärsimystä lisää vuoden 1994 täysin käsittämätön Suomen mestaruus. Kirkas välähdys toi paljon riemua, mutta jätti jälkeensä varjon, jonka katveessa myöhempien joukkueiden on ollut hankala toimia. Liigapaikasta saatetaan horista vieläkin, mutta sellainen on haihattelua, joka ei perustu yhtään mihinkään.
Turpaan ottamisesta voi kuitenkin rakentaa ihan pätevän identiteetin. Silloin täytyy keskittyä muihin arvoihin kuin voittamiseen. Jos ei voi olla isoin ja äänekkäin, kannattaa olla pieni, mutta kaunis.
Ajatusmalli pätee myös Tammelan Voimaan. Joukkomme pääluku tai kannatuslaulujen desibelit eivät ole se tärkein juttu. Sen sijaan omannäköinen ja omaääninen toiminta saatta sitä olla. Toiminnan pienuus antaa sijaa huumorille. Me emme ole otsa kurtussa kannattamisemme kanssa ja olisi mukavaa, jos tämä ymmärrettäisiin myös ulkopuolella.
Meitä haukutaan kommunisteiksi ja demareiksi, jotkut lahopäät pitävät Tammelan Voimaa anarkistikerhona. Mikäs siinä; heitetään vettä kiukaalle, saadaan paremmat löylyt. Voiman nettisivuilla mainitaan keskuskomitea, propagandaosasto ja futisvallankumous. Katsomolauluissa kysellään TES:n perään. Hyväntekeväisyyszinen kannessa maolaisnuori katselee aurinkoiseen tulevaisuuteen Voiman jäsenkortti kädessään. Joka on punainen. Kannattajayhdistyksen nuorisojäseniä kutsumme pioneereiksi ja yhdistyksen hallitus on tietysti politbyroo.
Jos kaiken edellä mainitun ottaa liian vakavasti, on kyse ennemminkin viestin vastaanottajan heikosta lukutaidosta kuin aidosta ja tarkoitushakuisesta agitaatiosta.
Ripaus väriä
Loppujen lopuksi kaikkein hämmentävin seikka onkin ollut se, miten herkkänahkaisesti Tammelan Voiman olemassaoloon toisinaan suhtaudutaan. Me elämme ja hengitämme jalkapalloa, mutta emme ota sitä kuolemanvakavasti. Siedämme ja puolustamme erilaisuutta, mutta emme myöskään pelkää itseironiaa. Viestimme on aito, mutta sen jokaista ilmiasua ei tulisi tulkita kuin piru Raamattua.
Ikävä kyllä elämme aikakautta, joissa yksittäisiin sanoihin tartutaan herkästi, eikä niiden tarkoitetta vaivauduta kiinnittämään asiayhteyteen. Tästä huolimatta uskallan sanoa, että Tammelan Voiman edustama iloinen anarkia on suomalaisen jalkapallokulttuurin voitto, eikä sitä pitäisi pyrkiä tukahduttamaan. Turhien pelkojen lietsonta on tuhoisaa ja turhaa. Kyllä suomifutiksen harmaaseen betoniseinään ripaus maalia mahtuu, sitä punaistakin.
*
TUE TAMMELAN VOIMAN TOIMINTAA VIERAILEMALLA VERKKOKAUPASSAMME
Tarjolla mm. Rock Siltasen 'Uskon Huuhkajiin' -sinkku, Paltsaristi-zine, Futaa fasismia vastaan -paitoja ja muuta tarpeellista tavaraa.
En
muista, koska se lopullisesti tapahtui. 1970-luvun Tampere Southern
Comfortissa (lue: Koikkari perämetsineen) pojat pelasivat - sulan
maan aikaan jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa, jota tosin sitäkin
pelattiin yleensä pallolla. Jokin naksahdus minussa tapahtui vuoden
1974 jalkapallon MM-kisojen aikaan. Kysymys oli pelin lopullisesta
lumosta. Aiheutin lähipiirissä pahennusta olemalla loppuottelussa
Länsi-Saksan puolella. Olisihan minun Korkkarit lukeneena pitänyt
tietää ja saksalaisethan olivat tylsiä koneita.
Elettiin
seuraavaa vuotta, kun kulkeuduin kaverien kanssa Koivistonkylän
kentälle ja TPV:n kaupunginosajoukkue Jupiterin harjoituksiin.
Porukkaa valmensi
Eero Lindholm.
Laji sopi minulle paremmin kuin jääkiekko, koska olin koko lailla
huono luistelemaan. Luultavasti kysymys oli myös toksisen
maskuliinisuuden ryydittämästä katu-uskottavuudesta: urheileminen
oli paljon miehekkäämpää kuin vaikkapa pianonsoitto, jota
tahkosin opikseni vanhempieni pakottamana. Muutama kesä kului
jalkapallon parissa. Toki minulle selvisi aika nopeasti, ettei
minusta koskaan tulisi oikeasti hyvää, mutta saihan sitä
haaveilla. Parhaimmillaan joukkueessa oli mukana muutamaa vaille koko
meidän luokan poikapoppoo. Kivaa oli, vaikka päädyin jossain
kohdin maalivahdiksi. Muistaakseni se tapahtui eräässä Viinikan
kentällä pelatussa vierasottelussa, jossa meillä oli vähän
hatara jengi koossa. Maalissa sitten pelasin vaatimattoman urani
loppuun. Sikäli tontti oli epäkiitollinen, että keskenkasvuiset
pojat eivät välttämättä ole tappion hetkellä pohjattoman
solidaarisia ja vika löytyy vähällä vaivalla maalivahdista.
Elokuussa
2014 kirjoitin Paarlahden
leveydeltä
–blogissa nuoruusaikoja muistellen: ”Arvostan
urheiluseuroista TPV:n erityisen korkealle. Näin siksi, että se
tekee arvokasta nuorisotyötä. Se on myös seura, jossa itse olin
poikassena 1970-luvulla mukana. Pelata saimme myös me, jotka emme
olleet ryhmän parhaimmistoa. Kaupunginosajoukkueiden otteluissa
pääsi kentälle, jos viitsi käydä harjoituksissa. Jonkun
vaihtomiehen viheliäisenä osana oli sitten paimentaa Lindholmin
Eeron welsh corgia. Tunnetuin TPV:n junioreissa palloillut pelimies
taitaa olla Raimo
Helminen – leipälaji
vain oli sittemmin toinen.”
Seuraan
edelleen myös jääkiekkoa ja kannatan Tampereen Kooveeta, mutta
jalkapallo on jo kohta 50 vuotta ollut minulle se ykköslaji.
Kuningas. Eikä minun ole tarvinnut noina vuosina miettiä
suosikkijoukkuettani. Olen ollut kölvipojasta punaisen puolella. Ja
kevään 2020 korona-aikana tein comebackin 1970-luvulle. Vuonna 1975
sain Koikkarin kentän laidalla kouraani TPV:n jäsenkortin. Tänä
vuonna liityin uudelleen seuran jäseneksi.
Vuodet
veivät maailmalle
Lähdin
syksyllä 1982 Tampereelta opiskelemaan Helsingin yliopiston
teologiseen ja pari vuotta myöhemmin valtiotieteelliseen
tiedekuntaan. Elämä kuljetti ja jalkapallokin jäi aikaisempaa
pienemmälle osalle. Toki seurasin arvoturnaukset tarkasti ja jotakin
tarttui muistin filmille. Mieleen on jäänyt muun muassa kesältä
1982, kun olin isäni Jouni
Paarlahden
ja yhden kaverini kanssa Porin jazzeissa ja osallistuimme päivän
pääaktin jälkeen vielä Porin taidemuseolla Jukka
Tolosen ja
Coste
Apetrean
konserttiin, joka oli huikea. Kun palailimme sieltä autollemme, pari
poikaa oli pelailemassa kadulla ja pallo kierähti sopivalle
hollille. Isäni oli musiikillisessa euforiassa ja ehkä innoittunut
myös siitä, kun oli sattunut seuraamaan Barcelonan jalkapallon
MM-kisojen Italialle voittoisan loppuottelun televisiosta
roomalaisessa hotellissa ja kaupunki ympärillä oli mylvinyt oman
joukkueen puolesta – isä kertoi elämyksen olleen melkoinen.
Niinpä taattoni pallon nähdessään lähtikin juoksuun, karjaisi
”Paolo Rossi!” ja rässäsi kuulan huimaan menoon. Ei se tainnut
onneksi osua kenenkään autoon, mutta pojat katsoivat ihmeissään,
että mikä äijälle tuli…yksi jalkapallomuisto tämäkin!
Päädyin
valmistumiseni jälkeen papiksi muutamiin seurakuntiin. Työajat
olivat levottomia eli illat ja viikonloput menivät tuon tuosta
hommissa. Kun tulin myös asettuneeksi parisuhteeseen, joka tuotti
1990-luvulle tultaessa kolme lasta, paikan päälle otteluihin
meneminen oli keskimäärin toivottoman tingin takana. Asiaaan
vaikutti myös se, että että en asunut Tampereella. Näin ollen
TPV:n huippuajatkin jouduin seuraamaan vähän sivusta ja
kirjaimellisesti lehden sivuilta. Televisiosta seurasin tietysti
kaiken mahdollisen jalkapallon. Kesältä 1996 on taltioitunut
perheen annaaleihin lausahdus, jota siteeraan silloin tällöin
pilke silmäkulmassa edelleen. Kaikessa kärsivällinen puolisoni
työlääntyi EM-kisojen aikaan siihen, että yritin räätälöidä
monenlaisten asioiden aikatauluja kisalähetysten mukaan. Siinä
tunnelmassa hän tuli puuskahtaneeksi, että ”tehdäänkö
täällä kaikki tuon pyhän jalkapallon ehdoilla!”
Vastasin, että ei
kaikkea.
Kyseinen kerta taitaa olla viimeisin, kun jalkapallosta on tullut
minun ja puolisoni kesken kärhämää. Aika tasaisesti on mennyt.
Syksy
2018: ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin!”
Syksy
2018 toi kohdallani jalkapalloon ja Punakoneen fanittamiseen uusia
sävyjä. Heinäkuussa 2019 ilmestyneessa kirjassani Vanha
55 on luku
”Tampere
on punainen”,
jossa kirjoitan tästä: ”15.9.2018
minun on tarkoitus mennä Tammelan pallokentälle katsomaan TPV:n ja
Närpes Kraftin välistä miesten kakkosen jalkapallo-ottelua.
Lähdenkin piknikille Teiskontien varteen ja sieltä edelleen
kuntoilemaan Tuonenlehvän Kalastajasaarento kakkoseen.”
Olin
tuona lauantaina työtehtävissä Vatialan hautausmaan kappelilla ja
matkani jatkui sieltä yliopistosairaalan ensiapuun. Siellä
todettiin, että päässäni oli ”syvä
aivojen sisäinen verenvuoto”
– omien epikriisien lukeminen jälkeenpäin on vavahduttavaa.
Soitin kaverille, että ystäväni eivät turhaan odottelisi minua Kalevan kirkon vieressä olevalla parkkipaikalla, missä olimme
sopineet tapaavamme. ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin, nyt mennään
nousukarsintaan”, totesin. Kai he huusivat.
Ja
mentiinhän me nousukarsintaan. Jatkan kirjassani: ”13.10.2018
olen kuitenkin Tammelassa. Olen kotiutunut kaksi päivää
aikaisemmin kuntoutusjaksolta. Ystävien pienellä avulla olen nyt
hilannut ahterini tuttuun katsomoon. Miten olisin voinut pysyä
poissa? Yksinkertaisesti siten, että olisin ollut fyysisesti
kykenemätön tulemaan paikalle. Eihän ihminen ole omissa
hautajaisissaankaan läsnä kuin korkeintaan ajatuksissa. Ei ole
mikään temppu pysyä poissa jostakin. Moniaallakin voi helposti
häikäistä poissaolollaan. Mutta nyt pelataan noususta. Vastassa
on MYPA Myllykoskelta. Kentällä on sekaisin punaista ja vihreää,
toisin päin kuin viikkoa aikaisemmin Myllykoskella pelatussa
ottelussa. Tuolloin meinasin epähuomiossa kannustaa ensimmäiset
minuutit väärää joukkuetta, kun asetuin kotona ruudun ääreen.
Nyt värit asettuvat oikein: Tampere on punainen.”
13.10.2018
oli monella tavalla merkittävä päivä. Nousukarsinnan ensimmäisen
osan olin seurannut vielä viikonloppulomalla kuntoutuslaitoksesta,
nyt neljän viikon jakso siellä oli takana. Mikä tärkeintä olin
hengissä, tolkuissani – kävelin ja puhuin. Mutta elämä huusi
hyviä asioita.
”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne”,
vaimoni oli todennut, kun mietin, että miten varmuudella pääsen
Tammelaan. Kotoa Mäntästä matkaa tulee 90 kilometriä ja olin
aivotällin jäljiltä sekä kyvytön että luvaton ajamaan autoa.
Rakkaus pukeutuu usein arkisiin muotoihin, nyt noihin sanoihin: ”
”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne.”
Kuskinani Tammelaan oli sittemmin Tammelan Voiman vahva mies Eero
”Tappion takuumies” Pirttijärvi.
Ja
niin ilma sakeni: ”Numerot
90.00 kiertyvät tulostaulun kelloon. Alkaa lisäaika, se usein
piinaavin osa kapinaa.”Jatkan
kirjassani edelleen: ”
Kyllä Tampere on tänään punainen.”
Noiden
hetkien muisteleminen puristaa vieläkin hyvällä tavalla: ”Hetki,
jolloin loppuvihellys tulee, on tähän kuvaamaton. Ne mielenliikkeet
ovat järjen tuolla puolen. Kysymys on enemmästä kuin jalkapallosta
– kaikkein vähiten potkupallosta. Elämä on tätä, tunteitten
todeksi elämistä ja tärkeinä pitämistään asioista nauttimista.
Monesti myös suremista, mutta ei tänään. Jos haluat nähdä
Taikahuilun, mene oopperaan. Minä menen Tammelaan. Omalla kohdallani
TPV merkitsee myös paljon muuta kuin nämä pallokarkelot. Kysymys
on tamperelaisesta lapsuudestani ja siitä, mitä se on minuun
jättänyt. Siitä alkaen, kun Eero
Lindholm
1970-luvun puolivälissä yritti Koikkarin kentällä opettaa minua
pelaamaan – ja vaihtomiehen osa oli usein joutua paimentamaan Eeron
welsh corgia. TPV nousee!”
Summaan
kirjassani tuon päivän merkitystä ja laajemminkin elämääni
syksyä:
”13.10.2018 mietin Tammelan stadionilla elämää. Miten se koostuu
hetkistä. Asiat tapahtuvat toisistaan riippumatta ja keskustelematta
keskenään marssijärjestyksestä. Ja kuva kaikesta on
monenkirjava. Olen käynyt tänä syksynä yhdessä elämäni
syvimmistä monttukohdissa ja tulen kuulostelemaan sen pohjaraapaisun
luomaa tremoloa vielä pitkään. Tänä samana syksynä olen ollut
juhlassa, jossa poikani valmistui diplomi-insinööriksi, päässyt
mukaan nyt käsillä olevaan urheilujuhlaan. Saanut palata nukkumaan
omaan vuoteeseeni vaimoni viereen. Ja niin edelleen. Vielä ennen
vuoden vaihdetta tulee syntymään ihminen, jolle olen kunniakkaasti
paappa.
Ja kaikki tämä on osa sitä pakettia, jota kutsun elämäkseni.”
Tammelan
Voima
Liityin
Tammelan Voiman jäseneksi heti, kun yhdistys rekisteröitiin. Olen
luonteeltani jonkinlainen sosiaalinen introvertti, mikä tarkoittaa
sitä, että pärjään ihmisten kanssa hyvin, mutta huomaan usein
kuljeskelevani jossain porukan reunamilla. Tammelassakin istuskelen
yleensä parin kaverin kanssa pääkatsomon puolella, kun he
tykkäävät olla siellä. Silti minule on ehdottoman tärkeää olla
mukana Tammelan Voiman porukassa. TPV:n ja jalkapallon puolesta –
ja samalla ihmisten välisen suvaitsevaisuuden puolesta ja
epäoikeudenmukaisuutta ja esimerkiksi kaikkinaista rasismia vastaan.
Yleviä sanoja, mutta elämä tarvitsee myös niitä.
Pari
tuokiokuvaa tästä jalkapalloyhteisöllisyydestä on tallentunut
kirjaani:
”
16.3.2019 olen Tammelan
Voiman porukassa Pirkkahallissa. Istun rumpalin vieressä. Ymmärrämme
toisiamme, vaikka meillä ei juuri ole yhteistä kieltä. Tai kyllä
on – jalkapallo on maailmanlaaja ilmiö. Ja punainen yhdistää.
Kentällä tapahtuu Suomen cupin ottelu TPV:n ja IFK Mariehamnin
kesken. Siinä käy niin kuin käy, mutta Tampere on siitä
huolimatta punainen.”
Koskissakin
käytiin: ”
On lauantai 27.4.2019. Ykkösen avauskierroksen ottelu FC Haka-TPV
pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä. Meitä saapuu sinne
bussilastillinen vaarallisia vieraskannattajia!
Stadionilla meille on
varattu Suomen Palloliiton ohjeiden mukaisesti muusta väestä
eristetty katsomonosa. Meitä vastaan saapuu bussille kymmenkunta
järjestyksenvalvojaa. Seuraa turvatarkastus. Haitarimme on leveä –
hanuria meillä ei kylläkään ole, torvi ja rumpuja kyllä –
ulottuen lapsesta vaariin. Yksi meistä tarvitsee kävelynsä tueksi
keppiä ja se on nyt mahdollisena kansannousun aloitusvälineenä
tarkan syynin kohteena. Meille varatulta alueelta saa ostaa makkaraa
ja kaljaa, mutta kahvia ei.
Tammelan Voiman porukka
ei riehu eikä rettelöi. Suomen Palloliiton sääntöjä on näillä
kinkereillä tietysti noudatettava ja turvallisuusasiat on hyvä olla
kunnossa. Silti jotenkin harmittaa, että vieraskannattaja on
lähtökohtaisesti huligaani ja liki jonkin sortin rikollinen. Meidän
pilttuussamme on koko ottelun ajan muutama järjestyksenvalvoja
silmäilemässä tilannetta. Muualla katsomossa helvettiä olisi
saanut mitä ilmeisimmin nostatella aika lailla rauhassa. Mutta ilma
on aurinkoinen, tunnelma hyvä ja kannustus vahvaa. Vain ottelun
lopputulos jättää toivomisen varaa. Nämä ovat niitä elämän
hetkiä.
Mutta pesuja kestävä
paltsaristi luottaa, että seuraavalla kierroksella tulee voitto.
Siihen, että Tampere on punainen. ”
Edellä
Eero Pirttijärvelle murjaisemani liikanimi ”Tappion takuumies”
tulkoon tässä selitetyksi. Se syntyi paikoin pahanlaisesti
painajaiselle kärynneen kauden 2019 mittaan. Eerolle nimittäin
sattui pitkään jokin este aina niin, että sen kerran kuin TPV
voitti, hän ei päässyt stadionille. Totesimme miesporukassa, että
äijällä taitaa elää pahan merkin alla…kerran puhuin, kun
tiedettiin Eeron lähtevän illaksi otteluun, että pitäisiköhän
katsella sopivaa perunaa Skodan pakoputkeen…tuona iltana TPV muuten
voitti!
Jalkapallon
on tärkeä juttu
Olen
ollut viimeiset 16 vuotta sairaalapappina Tampereella. Syksyn 2018
jälkeen minua kursittiin kokoon reilut yhdeksän kuukautta, mutta
heinäkuusta 2019 lähtien olen ollut takaisin bisneksessä
toimipisteenäni Tays Hatanpää.
Minun
on vaikeaa ja tässä tarpeetonta kuvata työtäni kovin tarkasti. Se
koostuu totta kai osin perinteisistä papin tehtävistä ja sairauden
ja kuoleman keskellä kahlaamistahan se paljolti on. Mutta
sairaalassa on myös paljon iloa toipumisesta ja eletystä elämästä.
Siitä, että vaikka nyt olen vanha, sairas tai niitä molempia, niin
muutakin kuin tahkoa on tullut kierrettyä ja elämä on maistunut
elämältä.
Työni
periaatteita on, että keskustelen siitä, mistä toinen ihminen
haluaa puhua. Minun asiani ei ole myöskään pyrkiä vaikuttamaan
hänen ajatuksiinsa, vaan ennemminkin auttaa häntä löytämään
omansa. Paljon puhun ihmisten kanssa aivan muista kuin päällepäin
hengellisistä asioista.
Elämän
faktoja on, että ihminen puhuu harvoin mistään sattumalta. Me
puhumme meille tärkeistä asioista. Kuten jalkapallosta. En voi
tietenkään avata työssä käymieni keskustelujen sisältöä
yksityiskohtaisemmin, mutta yleisesti voin todeta, että vuosien
mittaan olen puhunut lukemattomat kerrat jonkun kanssa myös
jalkapallosta. Joskus on muisteltu molempien näkemiä otteluita ja
mieleen jääneitä tapahtumia. Elämän hyviä hetkiä. Luulen,
että kysymys on myös siitä, että me kaipaamme heimoa
– seuraamme
ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, miksi jokin asia on hienoa.
Jotka eivät puhu polvihousuissa potkupalloa pelaavista miehistä tai
jostakin muusta puolivillaisesta.
Pitkäniemen
sairaalan potilas kysyi joskus entiseltä esi-ihmiseltäni, että
”uskooko
pastori, että elämässä tapahtuu hyviäkin asioita?”
Uskotaan siihen. Tulee aika, jolloin ollaan taas kannustamassa
Punakonetta voittoon. Ja kun se tulee, nautitaan siitä reilulla
mitalla. Ja mennään takaisin Ykköseen.
Teemu
Paarlahti
–
syntynyt 1963 janakkalassa,
mutta viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereen eteläliepeillä
Korkinmäessä ynnä Koikkarin ja Nekalan kulmilla
–
pääsi ylioppilaaksi 1982
Tampereen Normaalikoulusta, jonka jälkeen häipyi maailmalle
–
asuu nykyisin Mäntässä
–
sairaalapastorina
Tampereella vuodesta 2004, toimipaikka Tays Hatanpää
–
julkaissut muun muassa noin
kahdeksan runokokoelmaa, yhden novellikokoelman ja teoksen Vanha
55 – Ensimmäinen, toinen ja kolmas matka,
josta tämän jutun sitaatit ovat.