sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Aktiivista ja rohkeaa - Jalkapallollinen identiteetti Palloveikkojen pelissä




Tamperelaisten peli kulki mannermaiseen lyhytsyöttötapaan
 Lehtimies seuran toisesta ottelusta (KTP:tä vastaan) 1930

 Seuran alkuvuosina pelaajat määrittelivät itse pelitapansa, valmennusosaamista ei vielä alkuun ollut. Ajatus siitä millaista jalkapallo on, vaikutti kuitenkin yhteiseltä.

 Entä nykyään? Tiki-takaa, totaalista jalkapalloa vai pitkä päätyyn ja perään? Kaikki löytävät oman suosikkinsa erilaisista jalkapallotyyleistä. Mutta mitä pitäisi odottaa, kun näkee Tampereen Palloveikot kentällä? Kysyimme TPV:n päävalmentajalta ja seuran junioripäällikkönä seuran pelitapaa kirkastaneelta Anssi Yliseltä mikä on TPV:n jalkapallollinen identiteetti.

 -TPV haluaa olla aktiivinen, kertoo Ylinen.

 Tavoitteena on riistää pallo vastustajalta nopeasti sen jo sen omalla kenttäpuoliskolla. Tämän aktiivisuuden pitäisi korostus jo F- ja E-junioreiden pelissä. 

 Pallon kanssa tavoite on päästä eteenpäin.  "Ei ajokoirafutista, mutta suoraviivaista jalkapalloa". Jos laita on täynnä, niin painopisteen siirto. ”Ei kannata olla tyhmä”, valmentaja sanoo, korostaen nimenomaan TPV:n pelaajien omaa rohkeutta tehdä tilanteissa päätöksiä.

 Rohkeus, ymmärrys ja jaksaminen ovatkin halun jälkeen tärkeimmät TPV:n pelaajan ominaisuudet, joita etsitään. Valmentajan tärkeimmäksi tehtäväksi Ylinen katsoo, niin aikuisissa kuin junioreissakin, auttaa pelaajia löytämään oma oivallus ja tunnistamaan pelitilanne.


 ” TPV:lle oli erikoisesti tällä kertaa, kun olosuhteet olivat näin huonot, ratkaisevana tekijänä heidän paras puolensa hyvä yritteliäisyys, peräksiantamattomuus, vauhtiin ja voimaan perustuva pelitapa”
Kansan Lehti 1938


 Jo alettaessa keskustelemaan pelitavasta Ylinen haluaa korostaa, että pelitapa ja pelijärjestelmä ovat eri asioita:”Vaikka usein kannattajia tuntuu kiinnostavan enemmän pelijärjestelmä”.

 No muutama sana siitä pelijärjestelmästä: Pelijärjestelmässä korostuu TPV:n rooli kasvattajaseurana. Neljän alakerralla pelataan, ”koska liiton joukkueet pelaavat neljän puolustajan linjalla”. Toisaalta joukkueen valmentajalla on vapaus muokata keskikenttää timanttiin tai linjaan ja hyökkääjät voivat pelata rinnakkain tai peräkkäin. Kahdella hyökkääjällä on pelitavan mukainen korkea prässi helpompi toteuttaa.

 Pelaajia kasvatettaessa TPV:ssä lähdetään joukkuepeliä rakentamaan kahden pelaajan yhteistyön kautta. E-junioreissa pelijärjestelmä on 2-3-2, jossa toisaalta pakkiparin yhteistyö ja toisaalta kahden hyökkääjän prässi pelitavan mukaisesti luonnistuvat. Kahden pelaajan yhteistyö pitäisi näkyä myös edustuksen pelissä, niin hyökkääjien, laitojen, kuin keskikentänkin toiminnassa.


”TPV oli entisen tyylinen, ollen joukkueelle ominaista hyvä pallonkäsittely ja pelisilmä, mutta kestävyys petti toisella puoliajalla”
 Lehtiselostus 1945 (vuotta ennen SM-hopeaa)


 Kannattajan näkökulmasta aktiivinen ja pelaajien omiin, toivottavasti yllättäviinkin, ratkaisuihin perustuva pelitapa kuulostaa hyvältä. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Aktiivisessa ja korkeassa prässissä on myös riskinsä. 

 Korkealla pelatessa tila syntyy toppareiden taakse. Tähän ratkaisuksi Ylinen näkee toppareiden tilanteen tunnistamisen ja yhteistyön. Toisaalta puolustuslinjassa korostuu maalivahdin johtajuus ja rooli puolustajien ohjaajana – sekä nykyaikainen jalalla peluu.

 Toisaalta aktiivisen pelintavan kääntöpuolena on sen kuluttavuus. Asia on tunnistettu, mutta pitkälti TPV:n pelaajapolussa kestävyysominaisuuksien kehittäminen jää pelaajan omalle vastuulle. Ajatuksena seuran järjestämässä harjoittelussa on, että ”fyysisyys tulee pelin kautta”. Olisikin varmaan syytä pohtia, pitäisikö seuran vähintäänkin aktiivisesti opastaa pelaajat tekemään hyvään kestävyyskuntoon vaadittavaa matalatehoista liikuntaa, eli hyötyliikuntaa – nykyiselläkään juniorisukupolvella se ei ole itsestäänselvyys.