tiistai 30. elokuuta 2022

TAVOITTEENA PALUU KAKKOSEEN

Tino Keväänranta nousi viime kaudella junioreista miesten kakkoseen ja samalla yhdeksi synkän kesän valopilkuista. Kuten monet muutkin nuoret pelaajamme myös Tino osaa asettaa jalkapalloilun oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka futis on tärkeää ja mies ottaa sen tosisaan, niin se on vain yksi osa elämää. Toivottavasti saamme nauttia fiksun ja nopean nuorukaisen oivalluksista vielä monta kautta. Haastattelu tallennettiin 5.3.2022. Juttu piti julkaista paljon aiemmin toisaalla, mutta koska näin ei koskaan tapahtunut, niin saatte lukea sen vasta nyt.
Niin, ja Tinohan muuten valittiin keväällä Tammelan Voiman kummipelaajaksi!

Milloin aloitit jalkapalloilun?
Aloitin Nokian Pyryssä vuonna 2014, kavereiden kanssa mentiin pelaamaan. Pelasin vuoden Pyryssä, jonka jälkeen seuraksi vaihtui TPV, varmaan D12-joukkue. Sieltä tämä matka lähti.

Entä nuo kaverit, joiden kanssa menit Pyryyn?
Mä olin ainoa joka lähti pois sieltä, eikä niistä yksikään enää pelaa.

Missä vaiheessa huomasit, että haluat harrastaa ihan tosissaan?
Se oli alkutalvesta 2016, kun hommat rupesi menemään jo puolitosissaan. Kun oli kivaa ja hyvä joukkue, niin silloin tajusin, että nyt aletaan pelaamaan tätä kunnolla. Kyllä se kävi jo Pyryssäkin mielessä muutaman kerran, mutta kun resurssit ja joukkue olivat huonot, niin ei siitä tullut mitään. TPV on kuitenkin iso seura, niin täällä oli ihan erilaista.

Muistatko varhaisimpia jalkapalloelämyksiäsi? Miten innostuit jalkapallosta ensimmäisen kerran?
Pallopelit ja kaikki urheilu on ollut koko ajan mukana. Jalkapallo tuli ehkä siinä, kun pelattiin koulussa joka välitunti, että pakko tätä on pelata.

Ketkä ovat olleet tärkeimpiä apuja ja tukijoitasi?
Kalle Marjamäki ja Jere Pelli, työskentelin niiden kanssa kolme kautta. Ihan ylivoimaisesti parhaimmat, niin henkisesti kuin pelillisesti. Sain niiltä ihan mahdottoman ison avun. Myös Petri Taskinen, se sai minusta hyvin irti B:n viimeisellä kaudella eli kaksi kautta sitten. Ja oma perhe totta kai.

Onko sinulla keitään suosikkipelaajia?
Ronaldo ja Neymar on kovia.

Oletko seurannut paljon suomalaista futista?
No joo, varsinkin nyt kun on mennyt hyvin, päästiin kisoihin ja kaikkea. Katsoin myös futsal-kisoja. Ja seuraan U19-joukkueen EM-karsintoja, koska hyvä kaveri pelaa siellä.



Onko sinulle sattunut loukkaantumisia, jotka ovat vaikuttaneet uraasi?
13-vuotiaana murtui jalkapöytä ja varpaat meni poikki, mutta vapaa-ajalla. Siinä kului sitten monta kuukautta. Se oli isoin mitä on tapahtunut, mutta jalkapallossa ei ole tullut kuin sellaista, mikä on parantunut muutamissa viikoissa tai kuukausissa. Semmoisia pieniä, mitä tulee normaalistikin.

Viime kausi oli raskas. Jäikö siitä kuitenkin jotain hyvää mieleen?
Henkisesti ja fyysisesti raskas. Mutta se, että pääsin pojista suoraan kakkoseen avasi vähän millaista tämä homma oikein on. Meillä oli oikeasti ihan hyvä joukkue, asiat vaan meni huonosti. Jos oltaisi säilytty ja pystytty pelaamaan vielä tämä kausi kakkosta niin uskon, että olisi mennyt jo paljon paremmin. Turha jossitella, mutta monet nuoret tulivat ihan kylmiltään kakkoseen. Monella vanhemmasta kaartistakin pelit mahtuivat yhden käden sormiin. Ei ollut helpot lähtökohdat eikä helppo tilanne kellekään.

Oli kyllä sellainen epäonnen kausi, ettei toista samanlaista voi tulla. Mitkä olivat mielestäsi isoimmat erot poikien pelien ja kakkosdivarin välillä?
Ne ajattelee enemmän aivoilla eli paljon järkevämpää peliä. Peli on paljon taktisempaa, ei riitä enää, että on vain nopea ja hyvä pallon kanssa, vaan pitää ajatella vähän muutakin. Mitä kokeneempia ne olivat sitä paremmin ne pärjäsi siellä, vaikka eivät olisi olleet meitä nopeampia tai fyysisempiä. Niillä oli sitä kokemusta. Kokeneet pelaajat tiesivät miten sieltä tullaan, mutta me ei tiedetty. Painettiin vaan sitä samaa, jatkettiin huonoakin peliä. Jonkun kokeneemman äijän olisi pitänyt olla siellä vähän rauhoittamassa tilannetta. Kun Juho (Mattila) oli mukana loppukaudesta, niin henkinen puoli oli ehkä parempi. Mutta silloin oltiin jo niin syvällä, ettei pystytty tekemään mitään.

Pääsit kuitenkin pelaamaan kakkosta ja ehkä itsestäkin tuntui, että tuli myös onnistumisia?
Ihan asiallisesti meni, vaikka vaikeata se kumminkin oli. Oltiin kuilun partaalla koko ajan.

Miksi halusit jatkaa Pallo-Veikoissa?
Se tuntui järkevimmältä ja helpoimmalta vaihtoehdolta. Tuttu ympäristö ja tuttuja ihmisiä, joka helpotti päätöksentekoa.

Mitkä ovat parhaita puoliasi pelaajana?
Joskus mä olin tosi nopea, eikä se nytkään ole mihinkään hävinnyt. Tuntuu vaan, että muut ovat saaneet kiinni. Se on tasoittunut. Olen ihan räjähtävä ja pallon kanssa mä elän, ilman sitä minua ei huomaa. Jos on hyvä päivä niin vedot ja syötöt onnistuu, ne ja pallollinen pelaaminen on ehkä niitä vahvuuksia. Yleensä jaksan tehdä töitäkin, en ole omasta mielestäni laiska.

Mitä puolia haluaisit kehittää eniten?
Pitäisi kasvaa vähäsen sekä henkisesti että fyysisesti, saisi tulla vähän lisää kovuutta. Sitten kun ei mene hyvin, niin pitäisi vaan jaksaa repiä itsestä ne kaikki parhaat irti. Vähän on semmoista, että jos ei mene hyvin, niin se lannistaa. Mä uskon, että se paranee, kun saan vähän lisää itseluottamusta ja pääsen pelaamaan enemmän.

Onko Ash sellainen valmentaja, joka osaa tukea sinua näissä asioissa?
Inna (Mikko Innanen) ja Kapa (Kari Sainio) olivat hyviä valmentajia, mutta mä en oikein ikinä saanut niihin yhteyttä, en tiedä mikä oli syy. Mutta Ashin kanssa minulla on hyvä yhteys jo nyt, me ymmärretään toisiamme. Ulospäin suuntautuva huippu tyyppi. Myös kentän ulkopuolella, mikä on paljon plussaa. Hän ajattelee mikä on parasta meille pelaajille. Ottaa treeneissä pelaajia sivuun ja kertoo yksilöllisesti mitä kannattaa tehdä. Ja myös joukkueena. Joukkue voi pelata hyvin, mutta jos on silti jotain pientä, mitä hän haluaa parantaa, niin hän ottaa ne äijät sivuun ja rupeaa kertomaan.



Kiinnitätkö huomiota omatoimiharjoitteluun tai vaikka ruokavalioon?
Mä yritän syödä mahdollisimman paljon... Mutta en katso mitä laitan suuhuni. Tankkaan vaan. No joo, omatoimiharjoittelu olisi ihan hyvää, varsinkaan jos ei ole mitään treenejä, kuten tällä viikolla. Meillä on treenit neljä kertaa viikossa ja me pelataan kolmosta. Mutta toki jos haluaa pelata Veikkausliigaa tai ykköstä, niin olisi pakko käydä tekemässä muutakin kuin treeneissä.

Oletko tykännyt pelata enemmän tekonurmella vai tavallisella?
Mä olen pelannut koko nuoruuteni tekonurmella, paitsi joitain turnauksia oikealla nurmella. Siihen on pakko saada muutama peli alle. Hyvä että on päästy edes kerran treenaamaan Kaupissa ennen pelejä, se on ihan plus miinus nolla. Tykkään kyllä pelata luonnonnurmella, on siinä ihan eri fiilis.

Millä tavalla käsittelet pelejä niiden jälkeen? Jäävätkö vaivaamaan?
Kyllä jää, jos olisi oikeasti ollut mahdollisuus pelata paremmin. Yleensä mä tykkään kuitenkin jättää ne taakse heti, kun mä lähden koppiin. Muuten tulee vaan vatvottua enemmän ja enemmän, kun rupeaa miettimään. Yleensä se onnistuu, mutta aina ei. Uskon, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin osaan käsitellä niitä.

Olet nyt pelannut noin kahdeksan vuotta. Onko sinulle jäänyt mieleen joitain tosi hyviä muistoja?
Turnaukset meni hyvin nuorena, pärjättiin ja ne antoi buustia loppukautta varten. Syksyt on menneet mulla yleensä aina paremmin kuin keväät. Muutama kausi on ollut tosi hyviä, joukkueelta ja itseltäkin. Ne on auttaneet seuraavaa kautta varten.

Onko sinulla mitään isompia haaveita jalkapallourallesi?
Ei ole, turha katsoa huomista päivää pidemmälle. Totta kai pitää olla vähän jotain suunnitelmia, mutta kausi kerrallaan nyt. Tällä kaudella olisi tosi kiva, jos noustaisiin takaisin sinne mihin kuulutaan. Se on ihan ykkösjuttu, mitä varten pitää tehdä hommia, ei voi olla mitään vähempää.

Mitä toivot kannattajilta tällä kaudella?
Viime kausi oli ensimmäinen kerta, kun pääsin pelaamaan kannattajien edessä tai edes isommalla stadionilla. Oli kyllä mahtava tunnelma isoissa peleissä, niissä oli paljon porukkaa muutenkin. Kotipelit on tosi tärkeitä. Olisi kiva jos pystytte pitämään ainakin samanlaista ääntä kuin ennenkin.


Lisäkysymykset 29.8.2022

Minkälaisia ajatuksia kausi on herättänyt?
Kausi on kokonaisuudessaan herättänyt kyllä positiivisia ajatuksia. Kun on mennyt hyvin, niin on oltu iloisia.

Millä osa-alueilla olet mielestäsi onnistunut ja mikä on jäänyt harmittamaan?
Nyt on tullut maaleja ja töitäkin olen omasta mielestä tehnyt ihan hyvin, tai ainakin yrittänyt. Vähän pitäisi vielä parantaa maalisyöttöjä, niitä ei ole oikein tullut. En oikein tiedä, mistä se johtuu.

Millä konsteilla saamme voitettua loputkin ottelut ja ratkaisemme nousun kakkoseen?
Jatkaa samaa tekemistä, kun on menny näin hyvin tähänkin asti. Kovat pelit pelataan vielä kovemmalla sykkeellä, ettei olla ihan lepsuja. Tasaisuuden kautta kuten tähänkin asti. Uskoisin, että se kantaa kyllä pitkälle, toivottavasti kakkoseen nousuun!

Tino Keväänranta
Ikä: 19
Syntymäpaikka: Tampere
Koulutus: Valmistui merkonomiksi keväällä -22
Ensimmäinen joukkue: Nokian Pyry (2014)
Suosikkijoukkue TPV:n ohella: Real Madrid
Muut harrastukset: Ravit
Parasta TPV:ssä: Yhteisöllisyys


Haastattelu: Tuukka Termonen

Kuvat: Ismo Alhoniemi