tiistai 16. toukokuuta 2017

Taisteleva TPV laittoi TamUn lujille klassisessa cup-ottelussa

Keskiviikkona Ratinan stadionilla nähdään Tampereen paikallisottelu TPV:n ja Tampere Unitedin välillä. Kakkosen B-lohkoa johtava Pallo-Veikot lähtee selvänä ennakkosuosikkina otteluun. Asetelmat olivat täysin erilaiset seurojen edellisessä ja toistaiseksi ainoassa kohtaamisessa vuonna 2009. 


Styntty-kanavan kattava YouTube-kooste vuoden 2009 dramaattisesta cup-ottelusta.

Kahdeksan vuoden aikana on virrannut paljon vettä Tammerkoskessa. Samalla Tampereen suurimmat jalkapalloseurat ovat lipuneet toiminnassaan eri suuntiin. TPV putosi juhlakautensa 2010 päätteeksi Kakkoseen ja joutui pian aloittamaan monella tapaa nollista edustusjoukkueensa toiminnan. Uutta valoa alkoi kuitenkin näkyä tunnelin päässä, kun TPV:n nuori edustusjoukkue nousi taistelemaan Kakkosen kärkisijoista, ja seura alkoi satsata entistä enemmän oman pelaajapolkunsa kehittämiseen.

Tampere United joutui menestysvuosiensa jälkeen lähes kadotukseen jalkapallomielessä, eli kauas alasarjoihin rangaistuksena niin sanotusta Singapore Sling -sotkustaan. Vaikka Palloliiton jyrkkää päätöstä ei sinisten leirissä kiitelty, toi muutaman vuoden alasarjataival jälkikäteen katsoen vähän aiemmin puuttunutta väriä ja särmää TamUn kilpeen.

Uudelleen edustusjoukkuetoimintansa muutama vuosi aikaisemmin henkiin herättänyt Ilves puolestaan hyödynsi TamUn jättämän valtatyhjiön, ja nousi Ykkösen ja kabinettien kautta aina liigaan asti, jossa se kuuluu nyt mitalisuosikkien joukkoon.

Tamperelainen cup-kesä


Mutta palataan vuoteen 2009. Kaupungin urheilullista ykkösvaltikkaa piti Veikkausliigaa pelannut Tampere United, joka oli voittanut nuoren historiansa kolmannen Suomen mestaruuden vain kaksi vuotta aiemmin. Ari Hjelmin valmentama ryhmä lähti tavoittelemaan menestystä jälleen niin liigasta kuin Suomen Cupistakin. Se oli aloittanut kauden päihittämällä HJK:n keväällä Liigacupin finaalissa.

TPV:n vuoden 2009 kausiotsikossa Futisforumilla puolestaan uhottiin Ykkösessä pelanneen Punakoneen painavan kohti Veikkausliigaa. Vaikka otsikko sisälsi varmasti tarkoituksellisen humoristista liioittelua, oli Paltsareilla nimivahva nippu kasassa.

- Meillä oli hyvä ja kokenut porukka silloin. Yksi parhaimpia missä olen pelannut, kertoo TPV:n tuolloinen kapteeni Sampsa Isoaho.
TPV:n riveissä nähtiin muun muassa TamU-kokemustakin omaava maalitykki Daniel Nwoke, Arto Lindberg, Jussi Kemmo ja Jarno Eränen. Maalia vartioi puolalainen Michal Slawuta. Seura oli viritellyt myös farmiyhteistyötä TamUn kanssa.

Edellinen kausi oli sujunut suhteellisen hyvin Paltsarien sijoituttua 14 joukkueen Ykkösessä sijalle 9. Nyt piti olla vielä parempi joukkue koossa, mutta peliä ei saatu rullaamaan kuin satunnaisesti.
- Pidimme paljon palavereja joukkueen kesken asiasta, ja mietimme mikä mättää. Niin se vain usein on, että kun ei peli vain ei lähde sujumaan, niin sitten joukkue menee vähän kipsiin.
TPV ei voittanut sarjakauden aikana yhtään vierasottelua, joten Tammelassa pelatut kotipelit olivat henkireikä sarjassa selviämisen kannalta.

Vaikean sarjakauden ohessa TPV esitti mieleenpainuvampia otteita Suomen Cupissa. Tuolloin kansallista cup-kilpailua pelattiin nykyisestä poiketen kesäpainotteisesti. Mentiin jo toukokuun loppupäiviä, kun Ykkösen ja Kakkosen joukkueet hyppäsivät cupiin mukaan, ja TPV kohtasi Ylöjärvellä Vitosta pelanneen YPA:n. Neljän sarjatason kokoinen kuilu näkyi, kun TPV latoi peräti yhdeksän maalia ylöjärveläisten verkkoon.
- Cuppi aina vähän oma maailmansa. Se oli silloin jopa vähän kaksipiippuinen juttu, kun alkukaudesta cup-pelit olivat välillä jopa rasite. Silloin kohdattiin enemmän sellaisia joukkueita, jotka olivat selvästi altavastaajia. Mutta sitten toisaalta taas se oli myös kilpailu, jossa jokainen tahtoi pärjätä ja päästä haastamaan isompia seuroja.

Kesäkuussa koitti kuitenkin tamperelaisen futiskesän ensimmäinen herkkupala cupissa, kun TPV kohtasi Kakkosta pelanneen Ilveksen auringon hellimällä Tammelan stadionilla yli 1400 katsojan edessä. Hurjaa vääntöä ei kuitenkaan tälläkään kertaa syntynyt, kun Punakone marssi jatkoon lukemin 1-5.
Kuudennella kierroksella TPV:n vieraaksi saapui Ykköstä pelaava joensuulainen JIPPO, ja yhä vain voittokulku jatkui 3-1-lukemin.

Daavid ja Goljat Tammelassa


Seuraavan kierroksen arvontaa seurattiin Tampereella erityisellä mielenkiinnolla, sillä oli olemassa mahdollisuus TPV:n ja TamU:n ensimmäiseen viralliseen kohtaamiseen. Arpojat eivät pettäneet, ja manselainen futisväki oli täpinöissään. Myös Isoaho seurasi luonnollisesti arvontatuloksen.

- Kyllä se antoi jokaiselle sellaista lisätsemppiä. Se oli meille mielestämme pelkästään onnenpotku, että päästiin haastamaan juuri TamU. Puhuttiin siinä joukkueen kesken, että tuo Ykkösen sarjataulukko ei oikein anna hyvää kuvaa meistä, ja päätimme näyttää tuossa pystyvämme parempaan. 
- Sellainenkin hauska asetelma siihen liittyi, että valmentajallamme Juha-Pekka Mäkisellä oli myös TamU-taustaa. Se oli siten näytönpaikka myös hänelle. Me pelaajatkin tunsimme hyvin monia TamUn pelaajia, ja kävimme myös katsomassa heidän otteluitaan. Sillä tavalla kyseessä oli monella tapaa tuttu joukkue.

TPV lähti elokuun lopulla pelattuun otteluun selvänä altavastaajana, mutta se tiesi milä tyylillä iskeä.
- Meillä oli noina vuosina aina todella taisteleva joukkue, joka ei parhaimmillaan antanut vastustajalle yhtään vapaata tilaa kentällä. TamUa vastaan aiottiin olla iholla ja tehdä olo heille tukalaksi. Näytettiin ettei kyseessä olisi heille läpihuutojuttu.
- Ja toisaalta myös meillä oli paljon taitavia pelaajia, joiden kautta rakennettiin omaa peliä. 

Ilmapiiri oli sähköisen odottava. Paikallinen yhtye esiintyi ennen ottelua Tammelan stadionille pystytetyllä lavalla, ja ihmisiä saapui porteista jatkuvana virtana. Jo joukkuesittelyjen aikaan yleisössä oli tamperelaisittain hyvä metelitaso. Katsojia oli paikan päällä lopulta yli 3000.
- Siihen tilanteeseen ei ollut vaikea syttyä, sillä tapahtuma oli todella hieno, Isoaho muistelee.

 Ottelu lähti rullaamaan odotetulla tavalla TamU:n hallinnassa. Slawutalta nähtiin jo alussa joitakin venytyksiä pallon tielle, mutta Isoahon muistikuvien mukaan sinipaidatkaan eivät montaa kertaa hyville maalipakoille päässeet.
- Onnistuttiin todella hyvin omassa pelissä. Jokainen latasi itselleen hyvän tsempin. Alussa jo aisti sen, että meillä on mahdollisuuksia. Monestihan käy niin, että kokeneempi joukkue hyödyntää vastustajan pienet nukahdukset tai virheet, vaikka peli olisi muuten suhteellisen tasaista. Me pysyimme kuitenkin hyvin mukana ja haastoimme vastustajan. Peli lähti niin sanotusti heti oikeille raiteille meidän kannalta.

Puolustustaistelun lomassa sellaiset pelaajat. kuten vastustajalta itsevarmasti "puikot" vienyt Jussi Kemmo nousivat TPV:n kannalta arvoon arvaamattomaan
- Meiltä juuri taitopelaajat onnistuivat ehkä parhaiten. He saivat pidettyä oikeilla hetkillä palloa omilla.

TPV pääsi vain harvakseltaan varsinaisesti hätyyttelemään vastustajan maalia. TamU:lta puolestaan puuttui terävyyttä lukuisten hyökkäystensä viimeisissä ratkaisuissa.
Kuparinen rikkoutui vasta 66. minuutilla, kun Unitedin Rafinha pääsi punaisten puolustuslinjalta karkuun ja sijoitti pallon tyhjään nuottaan ohi kuolemaa halveksuvan vastaantulon tehneen Slawutan. Brasilialainen tuuletti suuren maailman elkein heittämällä ensiksi läpyt oman kannattajapäädyn kanssa ja näyttämällä sitten sormellaan paltsariyleisölle hyshys-elettä.

Mutta vain kahdeksan minuuttia myöhemmin TPV hyödynsi yhden harvoista maalipaikoistaan. Kulmapotkusta pallo pomppii suuntaan jos toiseenkin, kunnes Arto Lindberg löytää sen jalastaan maalin nurkilta ja tykittää verkkoon. Punaisiin pukeutuneet TPV:n juniorit riemuitsevat päädyssä, ja pääkatsomossakin monet nousevat juhlimaan tavallisia sarjaotteluita riehakkaammin. Tasoitus oli syntynyt ikään kuin tyhjästä.

TPV kesti varsinaisen peliajan kriittiset loppuminuutit, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta. Sen yhdeksännellä minuutilla vihellettiin hieman epäselvästä tilanteesta käsivirhe TPV:lle ja rangaistuspotku Unitedille.
 TPV:ssä niin juniorina kuin aikuisenakin pelannut Jari Niemi sijoitti pilkun varmasti alanurkkaan, mutta jätti tuulettamatta vanhaa seuraansa vastaan. Kovasti taistellut kotijoukkue oli kovakuntoisempaa vastustajaansa väsyneempi, ja ottelun olisi viimeistään tässä vaiheessa voinut luulla ratkenneen.

Mutta silloin iski Jarno Eränen. Kemmo antoi omasta päästä loistavan pitkän syötön TamU:n toppareiden väliin juosseelle Eräselle, joka ajoitti juoksunsa niin mallikkaasti, että pääsi puolittain yksin läpi. Taikurin jalat heilahtivat pari kertaa, ja pallo vieri aivan tolpan juureen.
- Jakke teki yhden huikeimmista suorituksistaan, mitä olen häneltä nähnyt. Kaven tuli vastaan, eikä siinä ollut paljoa tilaa, mutta Jakke sai laitettua pallon juuri oikeaan paikkaan, Isoaho kuvailee.

Eränen juoksi juoksi tuulettamaan kulmalipulle, ja maalikoosteessa nähdyt kuvat railakkaasti punaiset huivit yllään juhlivista katsojista ovat syöpyneet TPV-kannattajien muistihistoriaan. Ottelua oli takana kaikkiaan 104 minuuttia. TPV oli käyttänyt paikkansa lähes täydellisesti hyväkseen.

Lopulta paltsarisydämet kuitenkin särkyivät jatkoajan toisella puolikkaalla.
- Valitettavasti tapahtui yksi ryhmittymisvirhe. Taisi olla Jusu Karvonen, joka sai siinä liikaa tilaa kuljettaa, ja hän sitten vapautti Rafinhan maalipaikkaan. Meidän kannalta harmittava loppu hienolle pelille.

Pettymyksestä ylpeyteen


Aika kului loppuun. Liigajoukkue TamU marssi jatkoon maalein 2-3, ja lopulta aina loppuotteluun asti, jossa se hävisi Turun FC Interille. Liigassa TamU sijoittui keskikastiin.

Dramaattinen ottelu oli yksi mieleenpainuvimpia Isoahon uralla.
- Välitön tunne pelaajalle on aina pettymys tappion jälkeen. Mutta kun hetken maiskuttelimme peliä joukkueen kesken, totesimme että voimme olla ylpeitä esityksestämme. TamUkin joutui antamaan kaikkensa.
- Kyllähän ottelua tulee silloin tällöin muisteltua, kun näkee sen ajan tamulaisia taikka omia silloisia joukkuekavereita. Se oli kuitenkin silloin pitkästä aikaa sellainen iso ja tasainen Tampereen derby kaupungin kahden parhaan kesken. Muutenkin aina silloin kun vanhoja pelikavereita näkee, jutut kääntyvät kummasti niihin vanhoihin peleihin...

TPV joutui Ykkösessä putoamistaisteluun. Viimeisellä kierroksella oli vastassa AC Oulu vieraissa.
- Lähdimme Ouluun jo päivää ennen. Luntakin oli jo hieman maassa, mutta tekonurmikenttä oli hyvässä kunnossa. Kolme joukkuetta oli putoamisvaarassa, ja viimeisen kierroksen aikana jokainen oli vuorollaan putoajan paikalla, Isoaho muistelee.
Ottelu päättyi lopulta 1-1, ja TPV säilyi sarjassa.
- Helpotus oli valtava ottelun jälkeen.

Vuosien kuluessa silloinen TPV-joukkue on pirstaloitunut eri elämänpoluille, ja nykyinen punanutturyhmä koostuu eri pelaajista. Isoaho harmittelee, ettei pienten lasten isänä ehdi nykyään usein TPV:n peleihin, vaikka tuloksia tulee seurattua tiiviisti. Yksi perinne on kuitenkin pysynyt.
- Joka vuosi keskikesällä käydään vanhojen joukkuekaverien kanssa jossakin TPV:n kotipelissä, ja sen jälkeen sitten jossakin syömässä.

Keskiviikon derbyä ei päästä pelaamaan edellisen kohtaamisen tapaan Tammelan pyhätössä, mutta sentään täysimittaisella kentällä ja luonnonnurmella.
- Uskon että TPV kyllä päihittää TamU:n. TPV:ssä on tehty nyt muutama vuosi todella hyvää työtä, ja kaikesta näkyy että kyseessä on hyvin harjoitteleva porukka.
- Derbyt ovat kuitenkin oma juttunsa, joten mitä tahansa voi tapahtua sarjataulukon sijoituksista riippumatta. Yleisöä on enemmän kuin muissa otteluissa, ja tärkeäksi muodustuu myös pelaajien hermojen hallinta.

Tampere United - TPV Ratinan stadionilla 17.5. kello 18.30.