Seuraavaan peliin (KaaPo):

tiistai 19. toukokuuta 2020

Väärin kannatettu?

Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä, jonka toiminta perustuu arvoihin. Joukkomme on aidosti moni-ilmeinen ja me uskomme jalkapalloon. Tammelan Voima ei ole aiheuttanut järjestyshäiriöitä ja osaamme kunnioittaa myös vastustajaa. Tästä huolimatta Tammelan Voima on luokiteltu riskiryhmäksi, johon kohdistetaan erityistoimia. Onko urheilukatsomoissa tilaa erilaisuudelle? Mikä on toivottua kannattajuutta?


Kausi 2019 oli TPV:n kannattajille raskas pettymys. Kautta edeltäneen talven hyvät otteet Suomen cupissa herättivät toiveet onnistuneesta paluusta Ykköseen. Melko yleisesti oltiin sitä mieltä, että alemman keskikastin sijoitus olisi realismia.

Korttitalo alkoi kuitenkin huojua jo ennen avausottelua.  Kauden alla levinneet huhut joukkueen sisäisistä ongelmista kasvoivat kasvamistaan, taustajoukkoja poistui riveistä ja seuran hallitus ei antanut koko kauden aikana selkeää tiedotetta tapahtumien taustoista.

Kentällä edustusjoukkue kyllä taisteli, mutta usein nähtiin myös pahaa sekoilua ja hermostuneisuutta. Ratkaiseva tappio Myllykoskella oli kuin kausi pienoiskoossa: aloitetaan hyvin, peliryhmitys pysyy kasassa, joukkue hallitsee palloa. 2-0 -johtoasema kuitenkin menetetään ja MYPA painelee ohi ottelun yliajalla. Tasapelikin olisi säilyttänyt toiveen sarjapaikan uusimisesta.

Toisenlaisia tunnelmia 2018. Tammelan Voiman katsomo pursuaa iloa nousun varmistuttua.

Myllykosken pimeässä illassa joukkueen tukena seisoo kannattajaryhmä Tammelan Voima.  Tuntuu tyhjältä. On hiljaista. Näin se sitten meni. Ehkä sen pitikin mennä näin. TPV:n kannattaminen vaatii sitkeyttä, häviön sietokykyä ja silti uskoa omaan asiaan ja työntekoon huomisen puolesta. Vaikka toisinaan tuntuu, että kukaan ei välitä, Tammelan Voima välittää. Nyt ja aina.


Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo

Kausi 2019 oli kenttäviheriöllä suuri pettymys, mutta sellaiseen olemme parkkiintuneet; jokaisen voiton kääntöpuoli on se, että jonkun pitää hävitä. Yksittäinen tappio tai kausi voi tuottaa suurta tuskaa, mutta kannattajuuden pitkällä aikajanalla muilla asioilla on enemmän merkitystä.

Tammelan Voima on poikkeuksellinen kannattajaryhmä Suomen futiskartalla. Toimimme osin yhdistyspohjalta ja toiminta on arvoihin sidottu. Sääntöihin kirjattuja perusarvoja ovat yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja niiden edistäminen. Olemme enemmän kuin vain jalkapallon asialla.

Rasisminvastaisuus ja kaikkien ihmisryhmien tasa-arvoisuus ei ole ollut meille pelkkää sanahelinää tai poliittisesti korrektia liturgiaa. Tammelan Voima on nostanut Punaisen kortin rasismille jo monasti paitsi jalkapallon, myös musiikin ja runouden voimin. Olemme keränneet varoja tukeaksemme vammaisjalkapalloa. Lisäksi haluamme olla mukana mahdollistamassa vähävaraisten junioreiden jatkamista lajin parissa alati kasvavien kustannusten aikakaudella. Myös erityisryhmäfutis on ollut Tammelan Voimalle tärkeä asia. Me emme halua, että jalkapallo muuttuu lajiksi, jonka harrastaminen edellyttää tiettyä taustaa. Jalkapallo on kaikkien ihmisten ilo ja sellaisena sen tulisi pysyä.

Tammelan Voima on tukenut sähkärifutisjoukkue TPV Powerchairia useampana vuotena.


Olemme käyneet puhumassa ala- ja yläasteen oppilaitoksissa sekä lukiossa rasisminvastaisesta työstämme teemalla ’ruohonjuurella rasismia vastaan’. Uskomme vahvasti siihen, että jalkapallon avulla voi ajaa asioita, jotka lisäävät ihmisten aitoa kohtaamista ja koituvat koko yhteisön hyväksi.

Tapahtumat ja tempaukset ovat kuitenkin vain yksi puoli toiminnasta. Kaikkein tärkeintä on ollut katsomonosamme avoin suhtautuminen erilaisuuteen. Olemme aina toivottaneet mm. pakolaistaustaiset jalkapallon ystävät tervetulleiksi joukkoomme. Lisäksi ikäkirjo on laaja ulottuen kymmenvuotiaista junioreista aina seitsenkymppisiin iki-paltsareihin.

Erityisesti kausina 2016 ja 2017 TPV:n otteluissa nähtiin riemukas kirjo uudenlaista kannattajuutta. Jäyhästi, mutta asiallisesti kannattanut ryhmämme sai aivan uudenlaista virtaa hiukan eläväisempään kannattajakulttuuriin tottuneilta vastaanottokeskuksen asukkailta. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta laulu, rytmi ja pelin lumo tekivät kohtaamisen mahdolliseksi. Aloimme hieman erottua suomalaisten kannattajaryhmien perusjoukosta ja se tapahtui iloisen anarkian kautta. Kaikki olivat ja ovat tervetulleita Tammelan Voiman lehtereille, kunhan käytöstavat ja toisten kunnioittaminen on sisäistetty.

Vuoden 2019 aikana meille kuitenkin selvisi, että Tammelan Voima oli luokiteltu ryhmäksi, jota pidetään turvallisuusriskinä. Järjestysvallan linjaus, jonka Palloliitto hiljaa hyväksyi, oli meille suuri järkytys.


Kannattajuuden kaksi kuvaa

Kannattajien perustehtävä on seistä joukkueen takana ja tukea. Tämä on se rooli, joka meille mieluusti suodaan. Kannattajuuden liikkumatila on ainakin suomalaisissa raameissa varsin rajattu, usein ylhäältä annettu ja ennalta oletettu.

Medioissa kannattajuuden mielikuvat kärjistyvät helposti kahteen ääripäähän. Toinen ääripää on fanittaminen: seuran värit, tifot, laulut ja vieraspelireissaaminen joukkueen mukana. Tähän mielikuvaan liittyy joskus jopa tietynlainen infantiilius: fani ei ole kriittinen pelin ja sitä ympäröivän kulttuurin ymmärtäjä, vaan tunnepohjalta tsemppaava seurauskollinen kuluttaja. Toinen ääripää on huligaanin stereotyyppi: häiriökäyttäytyminen, humalahakuisuus ja jalkapallon väkivaltainen hyödyntäminen omiin sysimustiin tarkoitusperiin.

Kannattajat itse tietävät, että seisomakatsomoissa on erittäin vähän ihmisiä, jotka vastaavat stereotyyppejä. Lähes kaikki tuntemistani aktiivisista kannattajista suhtautuvat peliin paitsi intohimolla myös ymmärryksellä ja kunnioituksella. He tajuavat, mistä suomalaisessa futiskulttuurista on kyse, osaavat arvioida omaa toimintaansa ja ovat kaikkea muuta paitsi idiootteja tai raivohulluja. Sanalla sanoen: fiksua ja intohimoista sakkia, ylpeitä ja toimeliaita ihmisiä.


Riskiryhmä?

TPV:n pelatessa Kakkosta kannattajaryhmämme sai rauhassa olla omanlaisensa porukka. Vieraspeleissä ryhmän hyväntuulinen meininki ja asiallinen käyttäyminen keräsi kiitosta niin seurojen virallisilta tahoilta kuin muiden joukkueiden faneilta. Ihan jokainen kannattajaryhmä ei laula ruotsinkielisillä paikkakunnilla ’Vi älskar TPV’ ilman piruilun häivääkään. Eikä ihan joka kerta todisteta jalkapallo-ottelua, jossa kumpikin faniryhmä kannattaa vastustajajoukkuetta vuorohuudoin. Men det hände i Karis några år sen.

Kaudella 2018 sekä TPV:llä että Tammelan Voimalla natsasi. Joukkue pelasi hienon kauden, joka päättyi riemukkaaseen nousuun. Rytmikäs ja värikäs kannattajakatsomo veti yhä enemmän ihmisiä liepeilleen ja ratkaisuottelussa kannattajaleegiossa oli yli sata ihmistä. Se on Kakkosessa todella poikkeuksellinen määrä.

Voiman katsomossa viihtyy myös junioriväki.

Aika moni uusi kasvo oli löytänyt TPV:n, koska seuran kannattajat edustivat näkyvällä tavalla sellaisia arvoja, joihin he kokivat luontevaksi kiinnittyä. Moni oli jo aiemmin ollut jalkapallosta kiinnostunut, mutta eivät olleet löytäneet joukkuetta, joka tarjoaisi riittävästi samaistumispintaa. TPV ja Tammelan Voima tarjosivat. Uudet tulokkaat näkivät seuran, jolla oli aito työväenluokkainen tausta ja tunnistivat kannattajaryhmän, joka haluaa olla mukana tuomassa näitä perinteitä 2020-luvulle.

Seuraavan talven aikana alkoi kuitenkin kuulua kummia. TPV:n vastuuhenkilö kutsui Tammelan Voiman edustajan ja fanien, seuran ja palloliiton välisen yhteyshenkilön (Supporters Liaison officer) yhteiseen palaveriin. Tuon palaverin yhteydessä tuli ilmi, että Tammelan Voima oltiin luokiteltu poliisin toimesta riskiryhmäksi. Meitä siis pidettiin potentiaalisena järjestyshäiriönä, ehkä jopa huligaaniryhmänä.

Tällainen luokittelu aiheutti laajaa hämmennystä. Tammelan Voiman historiassa on ollut vain kaksi tapausta, jotka ovat olleet lähelläkään häiriökäyttäytymistä. Näistä ensimmäinen sattui 2014 Hämeenlinnassa, jolloin yksi ensikertalainen kävi provosoituna fyysisesti vastustajan kannattajaan käsiksi. Tilanteeseen puututtiin heti ja tämän kaverin reissu oli sekä ensimmäinen että viimeinen. Toinen tapaus oli samana kesänä Turussa. Bussiamme kuljettanut lähes eläkeikäinen mies, jolla ei ole mitään tekemistä kannattajaryhmän kanssa, taputti ottelun jälkeen erotuomaria selkään ja tokaisi tämän viheltäneen päin helvettiä.

Sanottakoon sivumennen, että ensimmäisestä tapauksesta ei tehty edes minkäänlaista raporttia, mutta jälkimmäinen rike johti TPV:lle langetettuihin sakkoihin. Yhteistä tapauksille on se, ettei kummallakaan kertaa häiriötä aiheuttanut Tammelan Voiman jäsen, vaan meille entuudestaan tuntemattomampi taho. Tammelan Voimassa on nollatoleranssi väkivaltaa kohtaan ja ylipäätään tarkoitukselliseen kusipäisyyteen suhtaudutaan tuomitsevasti.


Onko futiskannattajalla oikeus mielipiteeseen?

Riskiryhmäksi luokittelun taustalla ei siten voinut olla mikään jalkapallo-otteluihin liittynyt tapahtuma. Mihin epäluuloisuus siis voisi pohjautua?

Ilmeni, että jäsenistön osallistuminen laillisiin mielenosoituksiin saattoi olla yksi luokittelun taustalla ollut tekijä. Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa mielenilmauksiin osallistumisen ei pitäisi olla radikaali teko. Ja eikö juuri ääneenkannattamiseen tottuneelle futisfanille mielensä ilmaiseminen julkisesti ja näkyvästi ole jokseenkin luonteva tapa toimia tärkeiden asioiden puolesta? Siitä huolimatta, että suuri yleisö valitsee vaikenemisen.

Syksyllä 2017 Tampereen käräjäoikeudessa puitiin Poliisihallituksen nostamaa kannetta Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL) vastaan. Poliisihallitus vaati liikkeen lakkauttamista, koska katsoi järjestön toiminnan olleen olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Oikeudenkäynnin lopputuloksena oli PVL:n lakkautus mm. sen perusteella, että yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä, levittää vihapuhetta, käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan.

Käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä järjestettiin Tampere ilman natseja -mielenosoitus, jossa eri yhdistykset, järjestöt ja yksityishenkilöt halusivat osoittaa tukeaan PVL:n lakkauttamiselle. Koska Tammelan Voima on aina puolustanut ihmisoikeuksia ja vastustanut syrjintää, osa porukasta katsoi, että nyt olisi hyvä hetki kaivaa bandikset esiin, lähteä torille ja näyttää, että yleiset ihmisoikeudet ovat myös jalkapalloväen asia. Suurin poliittinen ponsi oli se yksinkertainen seikka, että mielestämme natsismi ja fasismi on perseestä.

Toki tiesimme riskin leimautumisesta, mutta ainakin itse naiivisti ajattelin, että tässä ollaan niin sanotusti hyvien puolella. Muun muassa Iltalehden välityksellä levisi kuva, jossa Tammelan Voiman bandis oli näkyvästi esillä. Olin iloinen ja jopa hieman ylpeä lähettämästämme viestistä. Mielestäni jalkapallo ja kannattaminen on positiivinen voima, joka lisää onnellisuutta ja perustuu tasa-arvoisuuteen. Englannin kielessä on sanonta ’peoples game’ – ihmisten peli – ja Tammelan Voima uskoo sekä ihmisiin että jalkapalloon.


Ei vain futista

Toimintamme on ehkä Suomessa uutta, mutta maailmalta löytyy koko joukko kannattajaryhmiä, joille ihmisoikeuksien puolustus on merkityksellistä. Hampurilainen St. Pauli kannattajaryhmineen on ehkä maailman tunnetuin antifasistinen brändi. Tammelan Voiman toiminta on vielä varsin pienimuotoista, mutta yhtymäkohtia ja sielunkumppanuutta St.Paulin suuntaan löytyy helposti. Kummallekin ryhmälle musiikki – erityisesti underground – on tärkeää, haluamme edistää suvaitsevaisuutta, emmekä pelkää erilaisuutta. Lisäksi seuroina TPV:ssä ja St. Paulissa on samaa rosoisuutta: kumpikin on teollisuuskaupungin kakkosseura, jota menestys on enimmäkseen kartellut. Voittamista tärkeämpää ovat muut seikat.

Tammelan Voiman vegaaninen ruokakoju.
Myynnissä myös lippuja illan 'Punainen kortti rasismille' -keikalle.



Eräänlaisena tribuuttina St. Paulia kohtaan Tammelan Voima lanseerasi oman, antifasistisen t-paitamallinsa. St. Paulin ikoniseksi kohonneessa kuvassa nyrkki murskaa hakaristin. Koska Tammelan Voima haluaa irtisanoutua väkivallasta, päätimme tehdä tuotteen, jossa meille rakas jalkapallo musertaa hakaristin. Mielestäni viesti on samalla sekä pehmeä että selvä. Me emme halua ojentaa nyrkkiä vaan jalkapallon.

St. Pauli on globaalisti suosittu seura, jonka toimintaa pidetään yleisesti arvossaan, myös Suomessa. Onkin ollut hiukan yllättävää havaita, että se, mistä ulkomaalainen seura kerää sympatiaa, koetaan Suomessa ongelmalliseksi.

Tammelan Voiman luokittelu riskiryhmäksi on mielivaltaista. Meidän toimintamme on ehdottomasti arvolatautunutta, mutta minkäänlaista ääriajettelua emme kannata, emmekä edistä. Meille ihmisarvot ovat keskeisiä ja haluamme tuoda niitä esiin myös symbolisella tasolla. Jalkapallo on mielestämme laji, joka tarjoaa luontevan väylän suvaitsevalle, iloiselle ja tasa-arvoiselle kohtaamiselle. Jos tätä pidetään poliittisena ekstremisminä, elämme surullisia aikoja.


Hiljaisuus on arvovalinta

Palataan vielä hetkeksi palaveriin, jossa saimme tietää kuuluvamme ns. epäiltyjen joukkoon suomalaisella futiskartalla. Tuossa keskustelussa kaikille osapuolille oli täysin selvää, että mitään todellista häiriökäyttätymistä ei ole esiintynyt, eikä sellaisen vaaraa pidetty mitenkään todennäköisenä.

Yhdeksi perusteluksi riskiryhmäluokittelulle oltiin poliisin taholta esitetty tietynlainen ennalta ehkäisevä suojelu. Logiikka lienee kutakuinkin seuraava: koska Tammelan Voima profiloituu erilaiseksi kannattajaryhmäksi, voidaan toimintamme katsoa provosoivaksi. Pehmeiden arvojen puolustus voisi johtaa tilanteeseen, jossa Tammelan Voima altistuisi muiden tahojen hyökkäyksen kohteeksi.

Käytännössä toimintaamme pyritään ennalta rajoittamaan ja ilmaisun vapautta kaventamaan – ja samalla väitetään, että näin tehdään omaksi parhaaksemme. Ajatus on absurdi. Se edustaa samaa harhaisuutta kuin raiskauksen uhrin syyllistäminen sen perusteella, miten uhri on pukeutunut.

Paleface ja Tammelan Voiman lanseeraama t-paita.

Itse olen sitä mieltä, ettei epäkohdista vaikeneminen ole turvallisuuden tae. Itse asiassa vaikeneminen on uhka, joka pahimmillaan voi johtaa järjestelmän sisään rakentuvaan epäoikeudenmukaisuuteen. Myös hiljaisuus on aina arvovalinta.

Asiasta viestiminen oli vähintäänkin eriskummallista. Poliisin taholta ei ole tapahtunut ainuttakaan suoraa kontaktia Tammelan Voiman suuntaan riskiryhmäluokitteluun liittyen. Olemme olleet toisen käden tietojen varassa. Viestin välittäjinä ovat toimineet paitsi TPV:n vastuuhenkilöt myös muiden Ykkösten joukkueiden edustajat, esimerkiksi vierasotteluihin matkaamisen yhteydessä. On esitetty kysymyksiä ”poliittisesta kannattajaryhmästä” ja muuta vastaavaa. Ilman jonkinlaista keskitettyä kontaktointia seurojen suuntaan tällaisia kysymyksiä ei osattaisi edes esittää. Silti esimerkiksi Palloliitto on väittänyt, että heillä ei olisi mitään tietoa riskiryhmäluokittelun olemassaolosta. Hämmentävää.

Suora viestintä Tammelan Voiman suuntaan olisi suorastaan poikkeuksellisen helppoa. Olemme perustaneet yhdistyksen toimintamme tueksi, joten yhteystietojen saatavuudessa ei pitäisi olla suurta ongelmaa.

Koska leima on lyöty, olisi kohtuullista tietää, mitkä tällaisen luokittelun kriteerit ovat. Jos aitoja epäkohtia on olemassa, on niiden korjaaminen mahdotonta, ellei viestintä kannattajille ole kristallinkirkasta. Peruskysymyksemme on yksinkertainen: mikä Tammelan Voiman toiminnassa on sääntöjen vastaista?

Kannattamisen ahdas karsina

Riskiryhmäluokittelu ei ole vain Tammelan Voiman ongelma. Sillä on aitoja seuraamuksia myös seuroille.

Kausi 2019 alkoi vierasmatkalla Valkeakoskelle. Saapuminen Tehtaan kentälle oli lähes absurdi: noin neljänkymmenen hengen fanijoukkiota vastassa oli arviolta 15 järjestysmiestä. Ruumiintarkastus oli perusteellinen ja perinpohjaiselta kopeloinnilta eivät säästyneet edes seitsenkymmenvuotiaat seurueemme jäsenet. Nöyryyttävältä tuntunut kohtelu toistui kauden aikana myös muilla paikkakunnilla.

Suomalaisessa jalkapallossa resurssipula on akuutti. Onko seuroilla todella varaa haaskata rahaa täysin liiotelluihin turvatoimiin, jotka kohdistuvat moitteettomasti käyttäytyviä kannattajaryhmiä kohtaan?

Alleviivaan vielä kerran: Tammelan Voiman toiminta jalkapallokatsomoissa ei anna minkäänlaista aihetta näihin toimenpiteisiin. Jos poikkeustoimia harjoitetaan, tulisi niiden perustua todistettuun näyttöön. Tammelan Voiman ylle langetettu epäluuloisuus tuntuu täysin kohtuuttomalta ja perusteeton pelon lietsonta johtaa ylireagointeihin. Se ei voi olla jalkapalloilumme etu.

Katsomossa ikäpolvet ja kulttuurit kohtaavat.


Kysymys on pohjimmiltaan jalkapallokannattajuudesta, eikä tämä seikka saisi yhdeltäkään osapuolelta unohtua. Olemme katsomossa ensi sijassa pelin ja TPV:n asialla. Tammelan Voiman joukoissa on kuitenkin paljon ihmisiä, joille ihmisoikeudet, tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä. Tämä näkyy kannattajakultuurissa: Voima ei homottele, harjoita rasistista huutelua tai tarjoa alustaa väkivaltaisille purkauksille.

Näiden arvojen julkituomista pyritään kuitenkin aktiivisesti estämään. Antifasistinen katsomolakanamme kiellettiin poliisien vetoomuksesta viime kaudella. Vetoomus tamperelaisen kurditaustaisen yrittäjän käännyttämisen estämiseksi poistettiin katsomotilasta. Muitakin tapauksia on ollut.

Jos asioita tarkastellaan globaalissa näkövinkkelissä, ei toiminnassamme ole mitään kummallista. Maailmalla on lukuisia kannattajaryhmiä, joiden toiminta on arvopohjaista ja näkyvää. Jos toiminta perustuu kaikkien oikeuksien kunnioittamiseen ja rauhanomaisuuteen, ei erilaisuutta tulisi kavahtaa, vaan ymmärtää se rikkautena.

Missä sitten hyväksytyn kannattajuuden raja oikeastaan menee? Mikä koetaan uhkaksi ja mikä taas on toivottua katsomokulttuuria?

Kenellekään ei liene epäselvää, että Suomen järjestyshäiriöistä ylivoimaisesti suurin osa on kytköksissä alkoholiin. Lainsäädännön muutosten myötä yhä useammin kannattajaryhmille varatut alueet ovat anniskelualueita. Tämä rajoittaa tehokkaasti niiden ihmisten joukkoa, jotka kannattajakatsomoon saapuvat: alaikäisillä ei ole sinne mitään asiaa ja harvempi ikäihminenkään vaivautuu. Todennäköisesti kannattajakatsomot homogenisoituvat entisestään ja joukoissa seisoo lähinnä 20-40 -vuotiaita miehiä. Tässä ei nähdä kuitenkaan yleensä mitään ongelmallista: saatetaan jopa ajetella, että alkoholin helppo saatavuus on elävän kannattajakulttuurin edellytys.

En tarkoita tällä sitä, etteikö alkoholi voisi olla osa katsomokulttuuria. Se on sitä - toisinaan arvelluttavissa määrin - myös Tammelan Voiman joukoissa. On kuitenkin jotenkin oireellista, että pienikin proaktiivinen toiminta yhteiskunnallisten asioiden suhteen leimataan häiriökäytökseksi ja samaan aikaan on ihan ok vetää perseet ja huudella älyttömyyksiä kaljakarsinoista. Sellainen futiskansako Suomi haluaa olla?


Tosissaan, muttei totisesti

Haluan huomauttaa vielä yhdestä seikasta. Ilman huumoria ei kannattajakulttuuria olisi luultavasti edes olemassa. Ironian taju on syvällä suomalaisen futiksen ytimessä: menestyksemme maailman harrastetuimmassa lajissa on melko mitätön, eikä yksi onnistunut arvokisakarsinta maalaa suurta kanvaasia riemunkirjavaksi. Sen sijaan harmaan eri sävyjä meillä riittää. Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme ettei kannattanutkaan. Siksi hurtti huumori onkin via dolorosamme välttämätön matkakumppani.

Häviämisen taide on laji, jossa Pallo-Veikkojen kannattajat ovat A-luokkaa. Kärsimystä lisää vuoden 1994 täysin käsittämätön Suomen mestaruus. Kirkas välähdys toi paljon riemua, mutta jätti jälkeensä varjon, jonka katveessa myöhempien joukkueiden on ollut hankala toimia. Liigapaikasta saatetaan horista vieläkin, mutta sellainen on haihattelua, joka ei perustu yhtään mihinkään.

Turpaan ottamisesta voi kuitenkin rakentaa ihan pätevän identiteetin. Silloin täytyy keskittyä muihin arvoihin kuin voittamiseen. Jos ei voi olla isoin ja äänekkäin, kannattaa olla pieni, mutta kaunis.

Ajatusmalli pätee myös Tammelan Voimaan. Joukkomme pääluku tai kannatuslaulujen desibelit eivät ole se tärkein juttu. Sen sijaan omannäköinen ja omaääninen toiminta saatta sitä olla. Toiminnan pienuus antaa sijaa huumorille. Me emme ole otsa kurtussa kannattamisemme kanssa ja olisi mukavaa, jos tämä ymmärrettäisiin myös ulkopuolella.



Meitä haukutaan kommunisteiksi ja demareiksi, jotkut lahopäät pitävät Tammelan Voimaa anarkistikerhona. Mikäs siinä; heitetään vettä kiukaalle, saadaan paremmat löylyt. Voiman nettisivuilla mainitaan keskuskomitea, propagandaosasto ja futisvallankumous. Katsomolauluissa kysellään TES:n perään. Hyväntekeväisyyszinen kannessa maolaisnuori katselee aurinkoiseen tulevaisuuteen Voiman jäsenkortti kädessään. Joka on punainen. Kannattajayhdistyksen nuorisojäseniä kutsumme pioneereiksi ja yhdistyksen hallitus on tietysti politbyroo.

Jos kaiken edellä mainitun ottaa liian vakavasti, on kyse ennemminkin viestin vastaanottajan heikosta lukutaidosta kuin aidosta ja tarkoitushakuisesta agitaatiosta.

Ripaus väriä

Loppujen lopuksi kaikkein hämmentävin seikka onkin ollut se, miten herkkänahkaisesti Tammelan Voiman olemassaoloon toisinaan suhtaudutaan. Me elämme ja hengitämme jalkapalloa, mutta emme ota sitä kuolemanvakavasti. Siedämme ja puolustamme erilaisuutta, mutta emme myöskään pelkää itseironiaa. Viestimme on aito, mutta sen jokaista ilmiasua ei tulisi tulkita kuin piru Raamattua.

Ikävä kyllä elämme aikakautta, joissa yksittäisiin sanoihin tartutaan herkästi, eikä niiden tarkoitetta vaivauduta kiinnittämään asiayhteyteen. Tästä huolimatta uskallan sanoa, että Tammelan Voiman edustama iloinen anarkia on suomalaisen jalkapallokulttuurin voitto, eikä sitä pitäisi pyrkiä tukahduttamaan. Turhien pelkojen lietsonta on tuhoisaa ja turhaa. Kyllä suomifutiksen harmaaseen betoniseinään ripaus maalia mahtuu, sitä punaistakin.

*

TUE TAMMELAN VOIMAN TOIMINTAA VIERAILEMALLA VERKKOKAUPASSAMME
Tarjolla mm. Rock Siltasen 'Uskon Huuhkajiin' -sinkku, Paltsaristi-zine, Futaa fasismia vastaan -paitoja ja muuta tarpeellista tavaraa.

https://holvi.com/shop/tammelanvoima/

https://holvi.com/shop/tammelanvoima/

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Paarlahti - Kölvipojasta punaisen puolesta


En muista, koska se lopullisesti tapahtui. 1970-luvun Tampere Southern Comfortissa (lue: Koikkari perämetsineen) pojat pelasivat - sulan maan aikaan jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa, jota tosin sitäkin pelattiin yleensä pallolla. Jokin naksahdus minussa tapahtui vuoden 1974 jalkapallon MM-kisojen aikaan. Kysymys oli pelin lopullisesta lumosta. Aiheutin lähipiirissä pahennusta olemalla loppuottelussa Länsi-Saksan puolella. Olisihan minun Korkkarit lukeneena pitänyt tietää ja saksalaisethan olivat tylsiä koneita.

Elettiin seuraavaa vuotta, kun kulkeuduin kaverien kanssa Koivistonkylän kentälle ja TPV:n kaupunginosajoukkue Jupiterin harjoituksiin. Porukkaa valmensi Eero Lindholm. Laji sopi minulle paremmin kuin jääkiekko, koska olin koko lailla huono luistelemaan. Luultavasti kysymys oli myös toksisen maskuliinisuuden ryydittämästä katu-uskottavuudesta: urheileminen oli paljon miehekkäämpää kuin vaikkapa pianonsoitto, jota tahkosin opikseni vanhempieni pakottamana. Muutama kesä kului jalkapallon parissa. Toki minulle selvisi aika nopeasti, ettei minusta koskaan tulisi oikeasti hyvää, mutta saihan sitä haaveilla. Parhaimmillaan joukkueessa oli mukana muutamaa vaille koko meidän luokan poikapoppoo. Kivaa oli, vaikka päädyin jossain kohdin maalivahdiksi. Muistaakseni se tapahtui eräässä Viinikan kentällä pelatussa vierasottelussa, jossa meillä oli vähän hatara jengi koossa. Maalissa sitten pelasin vaatimattoman urani loppuun. Sikäli tontti oli epäkiitollinen, että keskenkasvuiset pojat eivät välttämättä ole tappion hetkellä pohjattoman solidaarisia ja vika löytyy vähällä vaivalla maalivahdista.

Elokuussa 2014 kirjoitin Paarlahden leveydeltä –blogissa nuoruusaikoja muistellen: ”Arvostan urheiluseuroista TPV:n erityisen korkealle. Näin siksi, että se tekee arvokasta nuorisotyötä. Se on myös seura, jossa itse olin poikassena 1970-luvulla mukana. Pelata saimme myös me, jotka emme olleet ryhmän parhaimmistoa. Kaupunginosajoukkueiden otteluissa pääsi kentälle, jos viitsi käydä harjoituksissa. Jonkun vaihtomiehen viheliäisenä osana oli sitten paimentaa Lindholmin Eeron welsh corgia. Tunnetuin TPV:n junioreissa palloillut pelimies taitaa olla Raimo Helminen – leipälaji vain oli sittemmin toinen.”

Seuraan edelleen myös jääkiekkoa ja kannatan Tampereen Kooveeta, mutta jalkapallo on jo kohta 50 vuotta ollut minulle se ykköslaji. Kuningas. Eikä minun ole tarvinnut noina vuosina miettiä suosikkijoukkuettani. Olen ollut kölvipojasta punaisen puolella. Ja kevään 2020 korona-aikana tein comebackin 1970-luvulle. Vuonna 1975 sain Koikkarin kentän laidalla kouraani TPV:n jäsenkortin. Tänä vuonna liityin uudelleen seuran jäseneksi.

Vuodet veivät maailmalle

Lähdin syksyllä 1982 Tampereelta opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen ja pari vuotta myöhemmin valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Elämä kuljetti ja jalkapallokin jäi aikaisempaa pienemmälle osalle. Toki seurasin arvoturnaukset tarkasti ja jotakin tarttui muistin filmille. Mieleen on jäänyt muun muassa kesältä 1982, kun olin isäni Jouni Paarlahden ja yhden kaverini kanssa Porin jazzeissa ja osallistuimme päivän pääaktin jälkeen vielä Porin taidemuseolla Jukka Tolosen ja Coste Apetrean konserttiin, joka oli huikea. Kun palailimme sieltä autollemme, pari poikaa oli pelailemassa kadulla ja pallo kierähti sopivalle hollille. Isäni oli musiikillisessa euforiassa ja ehkä innoittunut myös siitä, kun oli sattunut seuraamaan Barcelonan jalkapallon MM-kisojen Italialle voittoisan loppuottelun televisiosta roomalaisessa hotellissa ja kaupunki ympärillä oli mylvinyt oman joukkueen puolesta – isä kertoi elämyksen olleen melkoinen. Niinpä taattoni pallon nähdessään lähtikin juoksuun, karjaisi ”Paolo Rossi!” ja rässäsi kuulan huimaan menoon. Ei se tainnut onneksi osua kenenkään autoon, mutta pojat katsoivat ihmeissään, että mikä äijälle tuli…yksi jalkapallomuisto tämäkin!

Päädyin valmistumiseni jälkeen papiksi muutamiin seurakuntiin. Työajat olivat levottomia eli illat ja viikonloput menivät tuon tuosta hommissa. Kun tulin myös asettuneeksi parisuhteeseen, joka tuotti 1990-luvulle tultaessa kolme lasta, paikan päälle otteluihin meneminen oli keskimäärin toivottoman tingin takana. Asiaaan vaikutti myös se, että että en asunut Tampereella. Näin ollen TPV:n huippuajatkin jouduin seuraamaan vähän sivusta ja kirjaimellisesti lehden sivuilta. Televisiosta seurasin tietysti kaiken mahdollisen jalkapallon. Kesältä 1996 on taltioitunut perheen annaaleihin lausahdus, jota siteeraan silloin tällöin pilke silmäkulmassa edelleen. Kaikessa kärsivällinen puolisoni työlääntyi EM-kisojen aikaan siihen, että yritin räätälöidä monenlaisten asioiden aikatauluja kisalähetysten mukaan. Siinä tunnelmassa hän tuli puuskahtaneeksi, että ”tehdäänkö täällä kaikki tuon pyhän jalkapallon ehdoilla!” Vastasin, että ei kaikkea. Kyseinen kerta taitaa olla viimeisin, kun jalkapallosta on tullut minun ja puolisoni kesken kärhämää. Aika tasaisesti on mennyt.


Syksy 2018: ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin!”

Syksy 2018 toi kohdallani jalkapalloon ja Punakoneen fanittamiseen uusia sävyjä. Heinäkuussa 2019 ilmestyneessa kirjassani Vanha 55 on luku ”Tampere on punainen”, jossa kirjoitan tästä: ”15.9.2018 minun on tarkoitus mennä Tammelan pallokentälle katsomaan TPV:n ja Närpes Kraftin välistä miesten kakkosen jalkapallo-ottelua. Lähdenkin piknikille Teiskontien varteen ja sieltä edelleen kuntoilemaan Tuonenlehvän Kalastajasaarento kakkoseen.”
Olin tuona lauantaina työtehtävissä Vatialan hautausmaan kappelilla ja matkani jatkui sieltä yliopistosairaalan ensiapuun. Siellä todettiin, että päässäni oli ”syvä aivojen sisäinen verenvuoto” – omien epikriisien lukeminen jälkeenpäin on vavahduttavaa. Soitin kaverille, että ystäväni eivät turhaan odottelisi minua Kalevan kirkon vieressä olevalla parkkipaikalla, missä olimme sopineet tapaavamme. ”Vaikka huutakaa Närpiö nurin, nyt mennään nousukarsintaan”, totesin. Kai he huusivat.

Ja mentiinhän me nousukarsintaan. Jatkan kirjassani: 13.10.2018 olen kuitenkin Tammelassa. Olen kotiutunut kaksi päivää aikaisemmin kuntoutusjaksolta. Ystävien pienellä avulla olen nyt hilannut ahterini tuttuun katsomoon. Miten olisin voinut pysyä poissa? Yksinkertaisesti siten, että olisin ollut fyysisesti kykenemätön tulemaan paikalle. Eihän ihminen ole omissa hautajaisissaankaan läsnä kuin korkeintaan ajatuksissa. Ei ole mikään temppu pysyä poissa jostakin. Moniaallakin voi helposti häikäistä poissaolollaan. Mutta nyt pelataan noususta. Vastassa on MYPA Myllykoskelta. Kentällä on sekaisin punaista ja vihreää, toisin päin kuin viikkoa aikaisemmin Myllykoskella pelatussa ottelussa. Tuolloin meinasin epähuomiossa kannustaa ensimmäiset minuutit väärää joukkuetta, kun asetuin kotona ruudun ääreen. Nyt värit asettuvat oikein: Tampere on punainen.”

13.10.2018 oli monella tavalla merkittävä päivä. Nousukarsinnan ensimmäisen osan olin seurannut vielä viikonloppulomalla kuntoutuslaitoksesta, nyt neljän viikon jakso siellä oli takana. Mikä tärkeintä olin hengissä, tolkuissani – kävelin ja puhuin. Mutta elämä huusi hyviä asioita. ”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne”, vaimoni oli todennut, kun mietin, että miten varmuudella pääsen Tammelaan. Kotoa Mäntästä matkaa tulee 90 kilometriä ja olin aivotällin jäljiltä sekä kyvytön että luvaton ajamaan autoa. Rakkaus pukeutuu usein arkisiin muotoihin, nyt noihin sanoihin: ” ”Jos se ei muuten onnistu, mä vien sut sinne.” Kuskinani Tammelaan oli sittemmin Tammelan Voiman vahva mies Eero ”Tappion takuumies” Pirttijärvi.

Ja niin ilma sakeni: ”Numerot 90.00 kiertyvät tulostaulun kelloon. Alkaa lisäaika, se usein piinaavin osa kapinaa.” Jatkan kirjassani edelleen: ” Kyllä Tampere on tänään punainen.”

Noiden hetkien muisteleminen puristaa vieläkin hyvällä tavalla: ”Hetki, jolloin loppuvihellys tulee, on tähän kuvaamaton. Ne mielenliikkeet ovat järjen tuolla puolen. Kysymys on enemmästä kuin jalkapallosta – kaikkein vähiten potkupallosta. Elämä on tätä, tunteitten todeksi elämistä ja tärkeinä pitämistään asioista nauttimista. Monesti myös suremista, mutta ei tänään. Jos haluat nähdä Taikahuilun, mene oopperaan. Minä menen Tammelaan. Omalla kohdallani TPV merkitsee myös paljon muuta kuin nämä pallokarkelot. Kysymys on tamperelaisesta lapsuudestani ja siitä, mitä se on minuun jättänyt. Siitä alkaen, kun Eero Lindholm 1970-luvun puolivälissä yritti Koikkarin kentällä opettaa minua pelaamaan – ja vaihtomiehen osa oli usein joutua paimentamaan Eeron welsh corgia. TPV nousee!”

Summaan kirjassani tuon päivän merkitystä ja laajemminkin elämääni syksyä: ”13.10.2018 mietin Tammelan stadionilla elämää. Miten se koostuu hetkistä. Asiat tapahtuvat toisistaan riippumatta ja keskustelematta keskenään marssijärjestyksestä. Ja kuva kaikesta on monenkirjava. Olen käynyt tänä syksynä yhdessä elämäni syvimmistä monttukohdissa ja tulen kuulostelemaan sen pohjaraapaisun luomaa tremoloa vielä pitkään. Tänä samana syksynä olen ollut juhlassa, jossa poikani valmistui diplomi-insinööriksi, päässyt mukaan nyt käsillä olevaan urheilujuhlaan. Saanut palata nukkumaan omaan vuoteeseeni vaimoni viereen. Ja niin edelleen. Vielä ennen vuoden vaihdetta tulee syntymään ihminen, jolle olen kunniakkaasti paappa. Ja kaikki tämä on osa sitä pakettia, jota kutsun elämäkseni.”

Tammelan Voima

Liityin Tammelan Voiman jäseneksi heti, kun yhdistys rekisteröitiin. Olen luonteeltani jonkinlainen sosiaalinen introvertti, mikä tarkoittaa sitä, että pärjään ihmisten kanssa hyvin, mutta huomaan usein kuljeskelevani jossain porukan reunamilla. Tammelassakin istuskelen yleensä parin kaverin kanssa pääkatsomon puolella, kun he tykkäävät olla siellä. Silti minule on ehdottoman tärkeää olla mukana Tammelan Voiman porukassa. TPV:n ja jalkapallon puolesta – ja samalla ihmisten välisen suvaitsevaisuuden puolesta ja epäoikeudenmukaisuutta ja esimerkiksi kaikkinaista rasismia vastaan. Yleviä sanoja, mutta elämä tarvitsee myös niitä.

Pari tuokiokuvaa tästä jalkapalloyhteisöllisyydestä on tallentunut kirjaani:
16.3.2019 olen Tammelan Voiman porukassa Pirkkahallissa. Istun rumpalin vieressä. Ymmärrämme toisiamme, vaikka meillä ei juuri ole yhteistä kieltä. Tai kyllä on – jalkapallo on maailmanlaaja ilmiö. Ja punainen yhdistää. Kentällä tapahtuu Suomen cupin ottelu TPV:n ja IFK Mariehamnin kesken. Siinä käy niin kuin käy, mutta Tampere on siitä huolimatta punainen.”

Koskissakin käytiin: ” On lauantai 27.4.2019. Ykkösen avauskierroksen ottelu FC Haka-TPV pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä. Meitä saapuu sinne bussilastillinen vaarallisia vieraskannattajia!
Stadionilla meille on varattu Suomen Palloliiton ohjeiden mukaisesti muusta väestä eristetty katsomonosa. Meitä vastaan saapuu bussille kymmenkunta järjestyksenvalvojaa. Seuraa turvatarkastus. Haitarimme on leveä – hanuria meillä ei kylläkään ole, torvi ja rumpuja kyllä – ulottuen lapsesta vaariin. Yksi meistä tarvitsee kävelynsä tueksi keppiä ja se on nyt mahdollisena kansannousun aloitusvälineenä tarkan syynin kohteena. Meille varatulta alueelta saa ostaa makkaraa ja kaljaa, mutta kahvia ei.
Tammelan Voiman porukka ei riehu eikä rettelöi. Suomen Palloliiton sääntöjä on näillä kinkereillä tietysti noudatettava ja turvallisuusasiat on hyvä olla kunnossa. Silti jotenkin harmittaa, että vieraskannattaja on lähtökohtaisesti huligaani ja liki jonkin sortin rikollinen. Meidän pilttuussamme on koko ottelun ajan muutama järjestyksenvalvoja silmäilemässä tilannetta. Muualla katsomossa helvettiä olisi saanut mitä ilmeisimmin nostatella aika lailla rauhassa. Mutta ilma on aurinkoinen, tunnelma hyvä ja kannustus vahvaa. Vain ottelun lopputulos jättää toivomisen varaa. Nämä ovat niitä elämän hetkiä.
Mutta pesuja kestävä paltsaristi luottaa, että seuraavalla kierroksella tulee voitto. Siihen, että Tampere on punainen. ”


Edellä Eero Pirttijärvelle murjaisemani liikanimi ”Tappion takuumies” tulkoon tässä selitetyksi. Se syntyi paikoin pahanlaisesti painajaiselle kärynneen kauden 2019 mittaan. Eerolle nimittäin sattui pitkään jokin este aina niin, että sen kerran kuin TPV voitti, hän ei päässyt stadionille. Totesimme miesporukassa, että äijällä taitaa elää pahan merkin alla…kerran puhuin, kun tiedettiin Eeron lähtevän illaksi otteluun, että pitäisiköhän katsella sopivaa perunaa Skodan pakoputkeen…tuona iltana TPV muuten voitti!


Jalkapallon on tärkeä juttu

Olen ollut viimeiset 16 vuotta sairaalapappina Tampereella. Syksyn 2018 jälkeen minua kursittiin kokoon reilut yhdeksän kuukautta, mutta heinäkuusta 2019 lähtien olen ollut takaisin bisneksessä toimipisteenäni Tays Hatanpää.
Minun on vaikeaa ja tässä tarpeetonta kuvata työtäni kovin tarkasti. Se koostuu totta kai osin perinteisistä papin tehtävistä ja sairauden ja kuoleman keskellä kahlaamistahan se paljolti on. Mutta sairaalassa on myös paljon iloa toipumisesta ja eletystä elämästä. Siitä, että vaikka nyt olen vanha, sairas tai niitä molempia, niin muutakin kuin tahkoa on tullut kierrettyä ja elämä on maistunut elämältä.
Työni periaatteita on, että keskustelen siitä, mistä toinen ihminen haluaa puhua. Minun asiani ei ole myöskään pyrkiä vaikuttamaan hänen ajatuksiinsa, vaan ennemminkin auttaa häntä löytämään omansa. Paljon puhun ihmisten kanssa aivan muista kuin päällepäin hengellisistä asioista.

Elämän faktoja on, että ihminen puhuu harvoin mistään sattumalta. Me puhumme meille tärkeistä asioista. Kuten jalkapallosta. En voi tietenkään avata työssä käymieni keskustelujen sisältöä yksityiskohtaisemmin, mutta yleisesti voin todeta, että vuosien mittaan olen puhunut lukemattomat kerrat jonkun kanssa myös jalkapallosta. Joskus on muisteltu molempien näkemiä otteluita ja mieleen jääneitä tapahtumia. Elämän hyviä hetkiä. Luulen, että kysymys on myös siitä, että me kaipaamme heimoa – seuraamme ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, miksi jokin asia on hienoa. Jotka eivät puhu polvihousuissa potkupalloa pelaavista miehistä tai jostakin muusta puolivillaisesta.

Pitkäniemen sairaalan potilas kysyi joskus entiseltä esi-ihmiseltäni, että ”uskooko pastori, että elämässä tapahtuu hyviäkin asioita?” Uskotaan siihen. Tulee aika, jolloin ollaan taas kannustamassa Punakonetta voittoon. Ja kun se tulee, nautitaan siitä reilulla mitalla. Ja mennään takaisin Ykköseen.

Teemu Paarlahti

syntynyt 1963 janakkalassa, mutta viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereen eteläliepeillä Korkinmäessä ynnä Koikkarin ja Nekalan kulmilla
pääsi ylioppilaaksi 1982 Tampereen Normaalikoulusta, jonka jälkeen häipyi maailmalle
asuu nykyisin Mäntässä
sairaalapastorina Tampereella vuodesta 2004, toimipaikka Tays Hatanpää
julkaissut muun muassa noin kahdeksan runokokoelmaa, yhden novellikokoelman ja teoksen Vanha 55 – Ensimmäinen, toinen ja kolmas matka, josta tämän jutun sitaatit ovat.
blogi Paarlahden leveydeltä osoitteessa paarlahti.blogspot.com

Teksti: Teemu Paarlahti
Kuvat ja idea: Reijo Juutinen





tiistai 25. helmikuuta 2020

Rennosti ja iloisella mielellä – Antti Kujalan mietteitä kauden kynnyksellä


Antti Kujala on yksi lukuisista nuorista TPV:n kasvateista, jotka ovat yrittämässä tällä kaudella läpimurtoa TPV:n edustuksen kokoonpanoon. Antin alku on ainakin sujunut lupaavasti, sillä juuri 16 vuotta täyttänyt hyökkääjä on onnistunut jo kahdesti maalinteossa Suomen Cupissa. Antti kertoi kuulumisiaan Tammelan Voiman reportterille munkkikahvien äärellä 24.2.2020.  

Miksi aloitit aikoinaan jalkapalloilun?

- Koko ikänihän mä olen pelannut. Kummatkin isoveljet pelasi jalkapalloa ja isäkin on joskus pelannut (Pasi Kujala, TPV). Ihan pikkupoikana jo niiden kanssa pelasin, siitä se sitten varmaan vähän lähti.

Onko sulla kulkenut muita lajeja mukana?

- Kyllä mä harrastin pari vuotta brasilialaista jujutsua, sellaista itsepuolustuslajia. Olin mä siinäkin aika hyvä.

Aika paljonhan puhutaan siitä, että jos keskittyy jo nuorena vain yhteen lajiin, niin harrastaminen ei ole tarpeeksi monipuolista. Toisaalta, jos haluaa vakavasti pärjätä, niin pitää valita ajoissa se päälaji. Sanoit, että sun perheenjäsenetkin on harrastanut jalkapalloa. Mitä muuta tukea kuin peliseuraa olet saanut heiltä?

- Isä ja äiti kannustavat ja ovat tietenkin aina tukena, jos tulee epäonnistumisia tai muuta. Niiden kanssa on hyvä jutella, kun isä kuitenkin pelasi aika monta vuotta ja tietää näistä jutuista. Osaa kertoa mikä menee hyvin ja sellaista.

Onko sulla ehtinyt jo sattua joitain vastoinkäymisiä, kuten loukkaantumisia tai pettymyksiä, joiden vuoksi olisit miettinyt että mitä järkeä tässä on?

- Mä meinasin jo lopettaa jalkapallon pari kautta sitten. Isä kuitenkin sanoi että älä nyt, kun kuitenkin pärjään ihan hyvin, ei ole mitään järkeä. Mikä lie ollutkaan syynä, siinä sitten kuitenkin pelailin vaan. Olin silloin niin nuori, ettei välivuodella ollut merkitystä. En oikeastaan jäänyt muista yhtään jälkeen. Joka päivä kaikki välitunnit kuitenkin koulussa pelattiin kavereiden kanssa, pysyi silläkin tavalla tuntuma yllä.

Muutenkin omatoiminen harjoittelu on ilmeisesti tärkeää, koska edustuksella on treenejä vain neljänä päivänä viikossa?

- On se kuitenkin nuorelle kaverille paljon, kun hyppää mukaan suoraan C- tai B-junnuista miesten mukaan. Tempo on paljon nopeampi, kaverit on paljon kovempia ja touhu fyysisempää. Siihen piti vain tottua.

Millä tavalla sä treenaat virallisten harjoitusten ulkopuolella? Onko sulla joku oma kuntoohjelma tai sellaista?

- Käyn pelailemassa ja kotona mä teen kaikkia punnerruksia sun muita. Ja nyt kun sain salikortin, niin sielläkin pitäisi alkaa käymään. Ei ole mitään tarkkaa aikataulua, periaatteessa fiiliksen mukaan. Ja pitää myös muistaa huilatakin aina välillä.

Nimenomaan. Kun on vielä koulunkäynti, niin voisi luulla ettei juuri muuta ehdi tekemäänkään kuin opiskelemaan ja urheilemaan. Tuntuuko koskaan siltä, että voisi jättää treenit väliin?

- Ei ikinä, niihin on aina kiva mennä. Ja nyt kun kilpailu on vielä kovempaa kuin ennen, niin se tuo myös lisää motivaatiota.

                                                                                      Kuva: Henri Kilpinen

Mitä mieltä olet edustuksen valmennuksesta? Onko iso ero aikaisempaan?

- Se on ollut kyllä hyvää, Innanen on rento ja mukava. Painotetaan paljon enemmän pelin avaamista ja pallonhallintaa. C- ja B-junnuissa peli oli sekavampaa.

Millaista tukea olet saanut joukkueen kokeneimmilta pelaajilta?

- Ihan hyvä mun mielestä. Aina kun onnistuu niin kehutaan, jos epäonnistuu niin sanotaan, että uutta vaan ja eteenpäin.

Oletko saanut mitään pelillisiä tai taktisia neuvoja, mitkä olet laittanut korvan taakse?

- Jotain sellaisia pieniä. Varmaan just se, että hyökkääjän pitää aina mennä maalille, ettei jää muualle roikkumaan. Sillä tavallahan se on sujunut, maalille kun menee niin sieltä ne tehdään.

Millä tavalla sä yleensä valmistaudut otteluihin? Onko mitään rituaaleja?

- Ei mitään sellaista, otan rennosti vaan ja menen pelaamaan täysillä. Kun joka peliin lähdetään keskittymällä ja voittamaan, niin hyvä tulee.

Millä tavalla joukkueen kesken valmistaudutaan esimerkiksi vastustajan taktiikkaan?

- Kopissa kerrotaan näitä juttuja ja sitten mennään pelaamaan.

Aloitit urasi Ilveksessä. Minkä ikäisenä?

- Varmaan joskus eskari-ikäisenä aloitin pelaamaan Annalan kaupunginosajoukkueessa. Pääsin treenaamaan välillä myös isoveljen joukkueessa. Siitä on yksi hauska juttu. Niiden valmentaja sanoi kerran mun veljelle, että te muut olitte ihan paskoja, mutta sun veljesi oli aika hyvä.

Ainakin näin katsojan silmin olet päässyt tosi hyvin joukkueeseen mukaan. Miltä esimerkiksi se ensimmäinen Cupin matsi TamUa vastaan tuntui?

- Se oli kyllä alussa aika raskasta, kun oli kova prässi koko ajan. Mutta sitten kun peli eteni, niin se tasaantui ja alkoi kulkea. Onnistuin vielä tekemään maalinkin, mistä tuli kyllä hyvä fiilis.

Hyökkääjälle tärkeitä hetkiä, kun saa luottoa ja sattuu vielä onnistumaan. Onko avaukseen pääsy yllättänyt?

- No kyllä se sillä tavalla, että tulin suoraan B-junnuista ja pääsin heti avaukseen. Mutta kun onnistuu treeneissä ja peleissä, niin hyvä että tulee vastuuta.

Onko sulla pysynyt jalat maan pinnalla? Millä tavalla olet ajatellut asiaa?

- Miettinyt vaan, että olet nuori, pitää vaan pelailla ja harjoitella. Eikä miettiä mitään muuta. Silloinhan kaikki menee kankkulan kaivoon, jos alkaa nousemaan kusi hattuun.

Asetatko yleensä itsellesi tavoitteita peleihin?

- Eipä juuri, iloisella mielellä kun pelailee, niin silloin menee hyvin. Mulla ei mene helposti hermot.

Miltä tuntui pelata Cupin matsi Porissa? Olosuhteet oli ainakin pikkuisen erilaiset kuin Pirkka-hallissa.

- Mulla oli ollut sillä viikolla maajoukkueleiri, minkä takia se oli aika raskas peli. Koko viikon olin jo painanut ja viikonloppuna tuli vielä uusi matsi. Jalat oli ihan väsyneet.

Sanoit, että Cupin peleissä on ollut kova prässi ja muutenkin vauhti on vähän erilaista kuin harkkapeleissä. Miltä nyt tuntuu näin neljän pelin jälkeen?

- Kyllä siihen vauhtiin on jo tottunut. Alussa oli vielä sekin, että kaverit on paljon isompia ja
fyysisempiä. Pitää olla alusta asti valmiita. Cupin pelien jälkeen lähden kyllä ihan hyvin odotuksin kauteen. Joukkueessa on paljon uusia kavereita, joten pitäähän peliä vielä hioa. Ja kun olen onnistunut tekemään maaleja Cupissa, niin se tuo ainakin itseluottamusta. Avauksen paikkaa ajatellen pitää treenata kovaa, kun kuitenkin olen vielä näin nuori kaveri.

                                                                                     Kuva: Janne Formulahti
                                                                                         
Olit siis ennen Jazz-peliä maajoukkueleirillä ja ehdit syksyllä jo pelata parissa U16 maaottelussakin.

- Joo, Pohjois-Irlantia vastaan. Ruotsia ja Saksaa vastaan olin varamiehenä.

Se oli ilmeisesti ensimmäinen kosketuksesi kansainväliseen peliin, miltä tuntui?

- Pohjoisirlantilaiset tuli ihan täysiä koko ajan. Ihan erilaista peliä kuin C-ja B-junnuilla, sieltä tuli koko ajan joku kaveri täysillä päälle. Oli kyllä hienoa, kun onnistuin tekemään siellä maalin, katsomo täynnä ja hurrattiin.

Oletko aina pelannut hyökkääjänä?

- Joskus mä olin topparina, E11-kaudella. Mä olen aina halunnut olla hyökkääjä, mutta kun pistettiin puolustukseen, niin siellä sitä pelattiin vaan.

Onko sulla joku hyökkääjä, jota ihailit pienempänä?

- Varmaan joku Ronaldinho ja muut tällaiset legendat. Ehkä ei kuitenkaan varsinaisesti. Kotimaisista nyt kun on tullut Pukki, niin se on hienoa.

Minkälaisia tavoitteita sulla on pelaajana? Missä haluaisit erityisesti kehittyä tänä kesänä?

- Edustuksen lisäksi henkilökohtaiset tavoitteet on tietenkin maaotteluihin pelaamaan pääseminen ja sellaiset. Viimeistelyyn ja kosketuksiin tarvitsen vähän lisää treeniä.

Entä haaveet pidemmällä tähtäimellä?

- Tietenkin se, että pääsisi isommille stadioneille, ammattilaiseksi pelaamaan. Sehän olisi hienointa, jos ei tarvitsisi tehdä muuta kuin pelata jalkapalloa.

Sä varmaan kuitenkin otat myös koulun sen verran vakavasti, ettei kaikki ole yhden kortin varassa?

- Otan, totta kai.

Harmittaako koskaan, kun et vaikka pääse kavereiden kanssa johonkin bileisiin viikonloppuna, koska pitää treenata?

- Ei se mitään haittaa, pelailee jalkapalloa vaan. Ja kyllä niitä kavereitakin ehtii näkemään, koulussakin.

Mitä toiveita sulla on kannattajille täksi kaudeksi?

- Kova kannustus ja paljon katsojia vaan, niin on mukava pelata. Ilves-pelissä oli hienoa, kun tein maalin ja rummut soi!

Eiköhän meteliä riitä ja lisää maalejakin tule juhlittavaksi. Kiitos haastattelusta, Antti!

Teksti: Tuukka Termonen

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kuusisen kanssa kahvilla


Antti Kuusisen jatkosopimus oli yksi tärkeä menestyksen mahdollistava palanen tulevaa kautta ajatellen. Pitkän uran Ilveksessä kulkenut taitava lähitorjuja saapui meille TamUn kautta ja aloittaa nyt toisen kautensa Punakoneen riveissä. Vuoropuhelu nauhoitettiin Metsossa 8.2.2020 eli tuolloin jatkoonpääsy Cupissa ei vielä ollut tiedossa. 

Millä mielellä olet nyt kun Suomen Cup ja kausi ovat alkaneet?

- Tuleva kausi on jo tähtäimessä, niin kyllä on ihan hyvä fiilis. Nämä Cupin pelit nyt on vähän tällaisia harjoituspelejä vielä. Katsotaan mikä toimii ja mikä ei, ketkä pelaa paremmin yhteen ja ketkä ei.

Viime kaudella taisi ekat harkkamatsit olla jo joulukuussa, nyt niitä on ollut vähemmän ja tuntuu että Cupin pelit onkin harjoitusmielessä aika tärkeitä. Kausi alkaa suoraan tästä.

- Kyllä näillä on nyt isompi merkitys, kun nämä ovat kaudella oikeastaan ainoat harjoitusmatsit. Totta kai ennen kautta tulee vielä pelejä, mutta nämä on ensimmäiset missä oikeasti katsotaan mikä toimii ja millä pelisysteemillä ruvetaan pelaamaan ja sen mukaan tekemään hienosäätöä.

Minkälaisia odotuksia huomiseen Ilves-peliin on? 

- Sieltä tulee vastaan joukkue, joka tykkää pelata nopeatempoista peliä. Prässää kovaa. Kaikki ovat käyneet läpi pitkän junnuputken Ilveksessä ja pelanneet yhteen samalla pelityyliin. Ja vaikka pelaajat olisikin vähän vaihtuneet, niin kaikki ovat pelanneet samalla systeemillä ja tietävät mitä tekevät. (toim. huom. alun prässi tuotti pari tolppaa, sen jälkeen peli kääntyi vähitellen meille, kuten lopputulos 3-0 kertoo.)

Kuinka kauan pelasit itse aikoinaaan Ilveksen kakkosjoukkueessa?

- Ilveksessä tuli pelattua pelejä viiden vuoden ajan.

Millaisia muistoja sieltä jäi? Entä muuten Ilveksestä?

- Siellä oli resursseja ja homma toimi sinänsä. Ei ollut mitään ongelmia, sai keskittyä jalkapalloon ja sillä hetkellä myös opiskeluun. Oli sinänsä helppoa.

Sen jälkeen olet saanut kokemusta myös TamUsta ja Pallo-Veikoista. Miltä tuntui vaihtaa Ilveksestä TamUun?

- Se oli niiden toinen vuosi kakkosessa, ei mikään paras kausi mutta säilyttiin. Se oli päätavoite. Vähän sekava kausi, valmentaja vaihtui kesken kauden ja muuta. Ei jäänyt hirveästi mielipiteitä siitä kaudesta. Pääsin pelaamaan paljon.

Se onkin varmaan tärkeintä, että pääsee pelaamaan ja porukassa olisi positiivinen fiilis. Sen jälkeen suuntana oli TPV. Tuolla kaudella maalivahtivalmennuskin oli vielä hyvällä tolalla. Tuntuiko tuolloin siltä, että nyt on tultu erilaiseen ympäristöön?

- Kyllä silloin tuntui siltä, että on sitä mitä tarvitsee. Maalivahtivalmennusta, valmentajia ja taustatiimiä löytyi. Kaikki taustat olivat kohdallaan. Tuntui, että pääsi itsekin eteenpäin sen myötä.

Tässä suhteessa nyt tuli ikävä kyllä takapakkia, kuten tietysti monellakin tavalla. Maalivahtivalmentajien puute on yksi isoista muutoksista valmennusorganisatiossa.

- Maalivahtivalmentajaa ei tällä hetkellä ole ollenkaan, mutta etsitään kuulemma koko ajan. Sen suhteen toivoa ei ole menetetty.

Mielestäni se oli kuitenkin yksi sellainen asia, jossa seuralla oli hyvä maine. Oli jopa kaksi maalivahtivalmentajaa, tämä puoli otettiin siis vakavasti ja siihen panostettiin. Sinun lisäksesi edustuksessa on nyt kaksi nuorempaa maalivahtia. Tuntuuko siltä, että teillä on tarpeeksi taustatukea ja valmennusta?

- On tarpeeksi taustatukea ja Innanen on antanut meille vähän enemmän vapaata roolia siihen pieneen aikaan mikä meillä on ennen joukkueen yhteisiä treenejä. Ollaan tehty siinä aika paljon omia vanhoja tuttuja juttuja entisten maalivahtivalmentajien oppien mukaan. Menty mukaan jalalla pelaamiseen ja koko joukkueen pelaamiseen.



Sulla on muutenkin nyt vähän erilainen lähtökohta kuin viime keväänä, jolloin lähdit kauteen käsittääkseni enemmänkin kakkosmaalivahtina. Nyt olet selkeästi luottoveskari. Onko se vaikuttanut millään lailla omaan valmistautumiseen tai mietteisiin kaudesta?

- Ei se sinänsä vaikuta mitenkään. On vaan vähän enemmän odotettavaa kesästä, kun tietää että on mahdollisuus päästä pelaamaan enemmän. Kaikki vaan riippuu itsestä sitten.

Onko sulle sattunut uran aikana mitään loukkaantumisia, minkä takia kaudesta olisi mennyt pitkä aika pilalle?

- Kauden ajalle ei ole osunut pitkiä loukkaantumisia, muutama viikko maksimissaan, ehkä kolme joutunut olemaan pois. Eikä ole mitään sellaista heikkoa kohtaa, minkä loukkaantuminen aina pelottaisi.

Mitkä ovat parhaita puoliasi tolppien välissä?

- Nyt on vaikea kysymys. Kyllä se taitaa olla lähitorjunnat. Kun joutuu pienessä tilassa tekemään nopeita päätöksiä, niin silloin olen vahvoilla.

Mitkä ovat puolestaan sellaisia asioita, joissa haluaisit kehittyä eniten?

- Jalalla pelaaminen on pitkään ollut isoin miinuspuoli, jossa on ollut paljon kehitettävää. Siihen haluan panostaa enemmän.

Viime kaudella ainakin pelattiin paljon alaspäin, niin sai siinä kehittyä.

- Joo. Viime kausi oli itsellä ensimmäinen, että oikeasti vaadittiin enemmän jalalla pelaamista. Ei se vielä missään hyvässä kuosissa ollut silloin. Peliotteista sen kyllä näki, eli tuli aika paljon sivurajasta yli meneviä palloja ja muuta.

Sekin voi riippua vähän maalivahdin taustasta. Oletko sä pelannut aina maalissa vai oletko ollut myös kenttäpelaaja?

- Oikeastaan aina maalivahtina. Joskus ihan junnuna olin hyökkäjä, mutta sitä ei oikein lasketa, kun olin alle kymmenvuotias. Sen jälkeen aina maalivahtina, aina omissa treeneissä ja maalivahtivalmentajan alaisuudessa. Jalalla peluu on aina ollut se, mikä on jäänyt vähemmälle.

Muistatko minkä takia innostuit torjuntatöistä?

- Itse en alun perin innostunut siitä niin hirveästi, mutta jossain treeneissä ei ollut ollenkaan maalivahtia, ja olin silloin kentän isoin. Minut pistettiin maaliin ja sen jälkeen ei päästetty pois sieltä... Ei ole kyllä itseä kaduttanut, että laitettiin maaliin.

Siinä tarvitsee olla henkisestikin aika vahva, koska maalivahtien virheet näkyvät herkästi tulostaululla. Ei voi lannistua kovin helposti, koska kaikille tulee kuitenkin paljon virheitä.

- Kun teet yhden isomman virheen, niin se näkyy heti tulostaululla ja saat kaikilta syyt niskoille. Kun hyökkääjä tekee isomman mokan, niin sanotaan vaan että seuraava menee.

Raakaa peliä, mutta tavallaan varmaan kasvattaa ja kehittää pelaajanakin. Millä tavalla sä itse käsittelet pettymyksiä? Pääsetkö niistä nopeasti yli ja millä tavalla analysoit niitä?

- Pelin aikana niistä pääsee nopeasti yli. Jos tulee joku virhe, niin se unohdetaan heti ja jatketaan vaan peliä. Jälkeenpäin katsotaan koko peli uudestaan, katsellaan mitä tuli tehtyä väärin, mitä voisi parantaa ja yrittää oppia sitä kautta. Sitten yleensä käydään treeneissä vähän läpi niitä asioita, mitkä on mennyt pieleen. Kun keskittyy niihin asioihin, niin niistä pääse yli. Jos jää pelin aikana miettimään, niin käy äkkiä että seuraavat virheet tulee heti perään.

Minkälaisia tavoitteita sulla on tälle kaudelle? Oletko itse tai onko joukkueen kesken jo mietitty näitä?

- Joukkueen kesken ei olla vielä mietitty kauden tavoitteita, enemmänkin ollaan keskitytty joukkueen kasaamiseen ja pelityylin rakentamiseen. Itse toivon, että oltaisiin siellä kärkikahinoissa. Selkeästi puolenvälin yläpuolella.

Joukkueessa on kyllä tosi paljon muutoksia, ei ole totuttu siihen että ihan näin iso määrä miehistöstä vaihtuu. Toisaalta tilalle tuli muun muassa paljon TPV-junnuja TamUsta, eli muutos ei ehkä ole niin radikaali kuin voisi kuvitella.

- Paljon tuttujakin tuli, ja paljon nuoria, mikä vaikuttaa aika paljon aina.

Tietyt runkopelaajat nousee varmaan isoon rooliin eikä ole varaa siihen, että niistä olisi kovin moni kerrallaan pois avauksesta. Siltä tuntuu ainakin tässä vaiheessa.

- Nyt on treeneissäkin vastuu opettaa niitä nuoria siitä, miten asiat oikeasti tehdään. Miten valmistaudutaan peleihin ja mitä teet pelissä. Aika paljon sellaista pientä hienosäätöä, mitä käydään treeneissä läpi. Älä teekään näin, vaan vähän eri lailla.

Monilla on kuitenkin jo viime kaudelta kakkosen kokemusta.

- Joo, ei ole mitään sellaisia isoja juttuja, mitä pitäisi muuttaa. Omille toppareille vaikka opettanut, että mieluummin älä avaa jalkoja, vaan viet jalan lähelle palloa niin, ettei ne ole auki. Siten maalivahti näkee koko ajan pallon. Ei ole kyse enää isoista asioista, mutta vähän vielä läpikäytävää.

Onko sinulla lisääntynyt neuvominen pelien aikana, kun on tullut paljon nuoria pelaajia? Tuntuuko että olisi lisää tarvetta?

- En ole vieläkään kovin puhelias maalilla pelin aikana. Oikeastaan meillä maalivahdeilla puhumisesta vastuu on vain toppareille ja nythän siinä on Nikkilän Jaria ja Kovaqia, joille nyt ei sinänsä hirveästi tarvitse puhua. Vähän täytyy vaan varoitella, jos on hyökkääjä pimeällä puolella ja siten ohjata.



Täksi kaudeksi tultiin takaisin etelälohkoon ja ainakin itselle siellä on aika paljon uusia joukkueita. Onko sulla minkäänlaista käsitystä joukkueiden voimasuhteista etukäteen?

- Itse olen pelannut yhden kauden kakkosta aikaisemmin ja senkin pohjoislohkossa, niin ei ole hirveän montaa tuttua joukkuetta. Tietenkin Ilves/2, jonka tuntee jonkin verran ja HJS, joka jo tavattiin. Sen tietää, ettei yksikään todellakaan tule olemaan helppo peli. Sarja on pitkä ja siinä kyllä oppii tuntemaan millainen vastustaja sieltä on tulossa. Ei ihan sokkona tarvitse koko kauteen lähteä, kun ensimmäiset pari peliä on pelattu niin alkaa vähän tietää joukkueiden voimasuhteita muidenkin pelien tuloksien ja kuvien mukaan. Osaa jo odottaa millaista on prässääminen tai joku tällainen.

Yleensä siellä on aika tasaisen kovaa porukkaa.
Onko sulla muuten mitään pidemmän tähtäimen toiveita tai haaveita oman uran suhteen?

- Enemmän olen nyt mennyt kausi kerrallaan. Katsottu minkälainen kausi on alla ja mitä voisi tehdä ensi kaudella. Ei ole ollut sellaista pidemmän kaavan tavoitetta enää hetkeen.

Ajattelitko kuitenkin nuorempana jyrkempää nousua huipulle?

- Nuorempana varmaan kaikki toivoo sitä, että pääsee maailmalle ja pelaamaan isoilla stadioneilla. Itsellä enää lähinnä se, että haluaa nähdä mihin rahkeet riittää. Kauden mukaan sitten katson, että mitä seuraavalla kaudella.

Oletko jo muuten huomannut oman urasi aikana muutoksia suomalaisessa futiskulttuurissa?

- No, aika paljon joukkueet ovat nuorentuneet, semmoiset vanhat konkarit alkaa olla hävinneet. Paljon nuoria, taitavia pelaajia, jotka ottavat enemmän vastuuta joukkueissa.

Olisiko sulla vielä kannattajille joitain toiveita tai terveisiä?

- Toivottavasti tulee taas sankoin joukoin väkeä pitämään ääntä Tammelaan, tai missä nyt pelataankin.

Kiitos haastattelusta ja onnea tuleviin koitoksiin Tammelan Voiman puolesta!



Haastattelu: Tuukka Termonen
Kuvat: Ismo Alhoniemi