perjantai 18. marraskuuta 2022

Sami Kolamo - Jalkapallofanit yhteiskunnallisina toimijoina

Arabian mestaruusturnauksessa Qatarissa

 Qatarissa järjestettiin marras-joulukuussa 2021 kuudentoista maan FIFA Arab Cup, jonka avulla testattiin myös MM-kisojen tapahtumapaikkoja. Olin seuraamassa finaalia, pronssiottelua ja toista välieräpeliä. Loppuottelussa Algeria voitti Tunisian 60 000 katsojan edessä uutuuttaan hohtavalla ja nomaditelttaa muistuttavalla Al Bayt Stadiumilla. Molempien maajoukkueiden fanit kannustivat äänekkäästi kotimaansa pelaajia. Tunnelma stadionilla oli mukaansatempaava. Fanien kannustushuudot ja -laulut sekä keholliset koreografiat näyttäytyivät spontaaneina toimintoina suhteessa pelin virtaukseen.

 Toisaalta faneja myös suostuteltiin tietynlaiseen toivottuun käyttäytymiseen. Egyptin ja Qatarin välisessä pronssiottelussa jopa järjestysmiehet eli ”last mile marshalsit” näyttivät mallia siitä, millä asenteella ja tyylillä otteluihin tulee osallistua. Ohjatessaan ihmisten liikkumista metroasemalta moduuleista rakennetulle 974 stadionille eli ”konttistadionille”, he samalla heiluttivat lanteitaan ja käsiään sekä toistivat kysymystä ”Are you ready, are you happy”. Stadionin sisällä tunnelmaa kohotti erityinen seremoniamestari, joka huudatti mikrofoni kädessään näyttävästi pukeutuneita fanijoukkoja. Innostuneisuudesta viestivä kuva- ja äänimaisema välitettiin stadionin jättinäytöille.

 Arabian mestaruusturnauksen kisaorganisaatio palkkasi paikallisia kuuluisuuksia kohottamaan tunnelmaa ja koulutti järjestysmiehiä sekä talkootyöntekijöitä brändityöläisiksi. Samalla ihmislaumoja houkuteltiin ihanteellisena pidettyyn fanirooliin, jota tv-lähetyksissä oli kisojen ajan aktiivisesti esitelty. Tätä faniryhmien aktiivisuutta – oli sitten kyse omaehtoisesta katsomokäyttäytymisestä tai etukäteen suunnitellusta karnevalismista – myös Qatarin MM-kisojen kisaorganisaation edustajat kuvasivat. Näin he saivat omille somekanavilleen haluamiaan markkinointikuvia.

 Kun näitä iloisesta ilmapiiristä kertovia kuvia tarkastelee asiantuntija-arvioiden yhteydessä, joiden mukaan MM-turnauksen käynnistyessä marraskuussa 2022 rakennustyöläisiä on ehtinyt kuolla yhteensä jopa 6500–7000 henkilöä, hiipii puseroon hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Tätä jännitteistä olotilaa vahvistaa tieto siitä, että jalkapallon MM-kisoissa tapahtumaformaatti sopimusperusteisine ehtoineen määrittää niin media- kuin kaupunkitilojen esillepanoa. Ehdot kieltävät Fifan, kisaorganisaation ja niiden yhteiskumppaneiden kannalta ei-toivottujen viestien välittämisen. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ihanteellisen yleisön kuvastosta poikkeavat kansalaisaktivistit sysätään keskeisiltä tapahtumapaikoilta kameroiden ulottumattomiin. Näitä sananvapauden näkökulmasta kyseenalaisia toimia perusteellaan osallistujien ja fanien turvallisuuden takaamisella, vaikka todellisuudessa kyse on tapahtuman ja kisaisännän brändin suojelemisesta.

 


 Markkinapragmatistisia ja kriittisiä faneja kansallisissa sarjoissa

 Kun Newcastle siirtyi saudiarabialaisten omistukseen, monet joukkueen fanit hyppivät riemusta soikeina. Seuraikoni Alan Shearer puhui ylistävään sävyyn toivon ja unelmien henkiin heräämisestä. Ennen omistajan vaihtumista Newcastlen fanit olivat pitkään osoittaneet mieltä sen puolesta, että urheiluvälineiden myynnillä rikastunut Mike Ashley häipyisi seurasta pois. Ashleyn valtakaudella tyypillisiä katsomotekstejä olivat olleet muun muassa ”Boycott Ashley” ja ”Ashley is the cancer”. Yhtä lailla Manchester Cityn fanit juhlivat aikoinaan, kun abudhabilaiset ottivat perinteikkään seuran haltuunsa. Fanijohtajien mukaan ehtymättömät taloudelliset resurssit mahdollistavat kilpailussa mukana pysymisen.

 Jalkapallofaniudessa on tapahtunut vähittäinen siirtymä kohti markkinoihin käytännöllisenä itsestäänselvyytenä suhtautuvaa eli markkinapragmatistista kuluttajuutta. Espanjalaisessa jalkapallokulttuurissa hyperkuluttajat ovat osin syrjäyttäneet ”sociot” eli seurojen faniomistajajäsenet, kun laji on tuotteistunut ja medioitunut. Useimmille La Ligan joukkueiden faneille ensisijaisen tärkeää on hauskanpito ja oman joukkueen menestys. Fanit eivät siis vastusta niinkään jalkapallon läpeensä talousperusteisia valtarakenteita vaan lähinnä valmentajia ja seurajohtajia, jotka ovat kyvyttömiä rakentamaan kilpailukykyistä joukkuetta. Siksi Lähi-idästä, Aasiasta ja Venäjältä tulevien uusien ökyrikkaiden omistajien toivotaan pelastavan veloissa olevan seuran ja aloittavan uuden kukoistuksen aikakauden.

 Vaikka markkinapragmatistinen asenne on nykyisin hyvin yleistä, esiintyy aika ajoin fanien piirissä myös kärkevää kritiikkiä, joka ei ole tilapäistä vaan pysyvää. Kun Manchester United myytiin yhdysvaltalaiselle investoijaperheelle Glazereille, lukuisat fanit saapuivat katsomoon Unitedin edeltäjän Newton Heathin vihreäkeltaisissa väreissä. Lopulta kriitikkofanit näyttivät keskisormea Glazereille ja heidän paikallisille hännystelijöille perustamalla oman seuransa The United of Manchesterin. Toisena esimerkkinä voi mainita hampurilaisen FC Sankt Paulin pelaajat, johtajat ja fanit, jotka avoimesti vastustavat rasismia, seksismiä ja oikeistolaista politiikkaa. Joukkueen sisääntulohymni on paikallisen punkbändin käsialaa ja Millerntor-Stadionilla voi nähdä sateenkaarilippuja heilumassa. Kun joukkueeseen värvätään uusia pelaajia, heille esitellään kaupunginosaa ja sen historiaa, jossa isossa roolissa ovat olleet punkkarit, satamatyöläiset, prostituoidut, anarkistit, taiteilijat ja seksuaalivähemmistöt.

 


 Fanituristit jalkapallon MM-kisoissa

 Fanit ovat aina osa yhteiskuntaa, kuten kaikki muutkin ihmiset. Faneilla on poliittista vaikutusvaltaa ja ostaessaan tuotteita, kuten ottelulippuja tai maksukanavapaketteja, he ovat myös kuluttajia. Poliittisesti virittynyttä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa faniaktivismia esiintyy enemmän kansallisissa sarjoissa kuin jalkapallon megatapahtumissa. Jalkapallon MM- ja EM-kisoissa faniuteen kytkeytyy usein paljon turistinomaista käyttäytymistä. Kun Brasilian jalkapallon MM-kisoissa ratsupoliisit pysäyttivät ja hajottivat Maracanãn stadionille matkalla olleet mielenosoittajat, kahviloiden terasseilla olleet kisaturistit alkoivat kannustaa poliiseja laulamalla ”Olé, Olé, Olé Policia”. Fanituristit halusivat juoda oluensa ja cappuccinonsa rauhassa ilman, että joutuisivat rasittamaan ajatuksiaan kisakulissien takaisella maailmalla, jossa köyhiä kyykytettiin.

 Harva MM-jalkapalloturisti haluaa, että hänen tunteitaan puhutellaan sananvapauden ja ihmisoikeuksien riistämistä tai seksuaalivähemmistöjen alistamista koskevilla seikoilla silloin, kun pelitapahtumat ovat käynnissä ja tunteita on investoitu suosikkijoukkueeseen. Kansallistunne onkin megatapahtuman tuotantokoneistolle erinomainen suojakilpi, joka kääntää huomion pois julkisivun takaisista epäoikeudenmukaisuuksista. Ihmisten halu samastua kansakuntaansa ja tempautua mukaan jalkapallokarnevaalin vaikuttavat ratkaisevasti siihen, että MM-kisojen järjestämisen negatiiviset seuraukset jäävät näkymättömiin.

 Tätä putkikatseista fanittamista edistää tavanomainen televisiodramaturgia tunnekuvineen ja selostajien ylistyspuheineen. Moniäänisyys katoaa, kun televisioselostajat hehkuttavat yksinomaan MM-kisastadioneiden ”komeutta” ja ”hienoutta”.  Näin tuotetaan mielikuvia koko kansan toivomista rakennuksista häivyttämällä näkyvistä rakentamiseen liittyvät kyseenalaiset ehdot, prosessit ja poliittiset kähminnät – sekä Qatarin MM-kisojen tapauksessa tuhannet rakennustyöläisten kuolemat.

 Qatarin MM-kisoja kohtaan ei ole syntynyt merkittäviä kansainvälisiä boikottiliikkeitä. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä tapahtumapaikkoja pystyttävien ulkomaisen rakennustyöläisten surkeat olosuhteet ovat olleet tiedossa jo yli kymmenen vuotta. Fanit eivät ole Fifan ja kansallisten jalkapalloliittojen sekä joidenkin tähtipelaajien tavoin sitoneet käsiään Qatarin rahavallan verkostoihin – mikä sinänsä ei ole syy vaikenemiselle. Valitettavan monet haastattelemani Qatarin MM-kisojen ongelmista hyvin perillä olevat suomalaiset fanit kuitenkin puhuvat kuin länsieurooppalaiset jalkapallojohtajat eli näennäiskriittisesti ja diplomatiahenkiseen perussanastoon turvautuen. Tässä muka-kriittisessä yhteiskunnallisessa toimijuudessa ei voi olla kuulematta kaikuja filosofi William Jamesin sanoista aikansa yläluokan edustajille, jotka voivat kyynelehtiä teatterissa köyhille roolihahmoille, samalla kun heidän köyhät ajurinsa odottavat ulkona pakkasessa. 

Sami Kolamo (s. 1971) on tamperelainen jalkapallo- entusiasti, joka pelasi urallaan mm. PeKa:ssa, KTP:ssä ja Tervareissa. Nykyisin hän on Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti ja aineenopettaja sekä tietokirjailija, joka teki väitöskirjansa vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoista. Hänen käsialaansa ovat teokset Urheilun mammuttitauti, Mediaurheilu, Jalkapallon kauneus ja Jalkapallotaktiikat sekä tuore ja ajankohtainen Riistopallon MM-kisat Qatarissa.


Tämän artikkelin piti ilmestyä aiemmin tänä vuonna TPV:n kausijulkaisussa, mutta koska se ei koskaan nähnyt päivänvaloa, niin saimme luvan julkaista sen kannattajien blogissa. Nyt onkin mitä parhain hetki lukea Sami Kolamon ajatuksia, joihin olette varmasti törmäneet viime aikoina myös muissa medioissa. Vaikka jalkapallo on upea laji, niin siihen liittyy paljon epäeettistä toimintaa, jota ei voi hyväksyä. Pidetään kannattajien ja jalkapalloväen ääni siis jatkossa yhä enemmän kuuluvilla. Yhdessä meissä on voimaa. - Tuukka


Teksti: Sami Kolamo
Kuvat: Anvar Sadath / Lena Otis (Free images)