Videomateriaalia sunnuntain pelistä.
Kooste ottelusta.
Uudella tontillaan peli peliltä parantava Syrjäsen Teppo!
maanantai 25. toukokuuta 2015
lauantai 23. toukokuuta 2015
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Kannattajat kameran varressa (TPV-KäPa 16.5.2015)
Videoinnit Tammelassa pelatusta ottelusta TPV-KäPa 16.5.2015.
Maalikooste ja ottelun vaaralliset tilanteet.
Jututettavana kauden vahvasti aloittanut Rudi Dieter.
Maalikooste ja ottelun vaaralliset tilanteet.
Jututettavana kauden vahvasti aloittanut Rudi Dieter.
maanantai 11. toukokuuta 2015
Pallokenttä kuuluu kaikille
Tammelan Pallokentän pitäisi olla tamperelaisen jalkapallon pyhättö. Tänä keväänä on vaikuttanut siltä, ettei se pidä paikkaansa. Stadion, joka ei aikanaan täyttänyt liigakelpoisuuskriteereitä on vuonna 2015 luovutettu pelkästään liigapalloilun käyttöön. Elämme merkillisiä aikoja.
Tämä on tamperelaisessa jalkapallossa surullisen tyypillistä. Kun jokin seura nousee hetkellisesti selkeään ykkösasemaan futiskartalla, aletaan sitä kabineteissa ja kahvipöytäpuheissakin kritiikittä suosia. Unohdetaan historia ja kaupungin futiksen kokonaishyöty.
Enkä nyt syyttele Ilvestä. Syytän Veikkausliigaa ja Palloliiton sarjaohjelman laatijoita realismin puutteesta. Tammela on harvoin ollut pelikunnossa ennen toukokuun puolivälin tienoita. Syytän kaupunkia yhden joukkueen edun suosimisesta muiden kustannuksella. Etenkin kun tuosta suosimisesta kertyvät kustannukset lankeavat sellaisten seurojen maksettavaksi, joiden toiminta perustuu talkootyöhön. Minusta tässä tuupitaan pienempää niin, että naama vinkuu vasten Pyynikin muovimattoa.
Tammela on sitä paitsi historiallisista syistä nimenomaan TPV:lle merkityksellinen. TPV:n syntyi vuonna 1930 pitkälti tammelalaisten pelaajien voimin. Paltsarien talkootyö oli suuressa merkityksessä, kun Paltsu saatiin avattua vuotta myöhemmin. Eikä sekään ole mikään vahinko, että tämän nykyisen kannattajaryhmän nimi on Tammelan Voima. Tuntuu pahalta, kun vieraat nappulakengät tallovat teepeeveeläistä maaperää ja me katsomme tätä sivusta, muovimatoilta, jenkkifutiskentiltä.

Toivon kaupungilta tasapuolista kohtelua kaikille seuroille. Ei voi olla oikein, että kaikki muut tekevät tilaa kentän isoimmalle kaverille. Tähän kaupunkiin on aina mahtunut useampi kuin yksi totuus. Muistetaan se myös vuonna 2015.
tiistai 28. huhtikuuta 2015
#10 Sergei Korsunov & #10 Wusu
Haastattelussa Legenda ja tuleva sellainen. Teknisistä ongelmista johtuen lauantain pelin jälkeen kuvatut videot saatiin vasta nyt blogiin.
Ensimmäisenä FC Vaajakosken Wusu.
Seuraavassa Sergei!
Seuraavassa Sergei!
lauantai 25. huhtikuuta 2015
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Radio Jerevan
Keski-iän ja kuoleman välillä huojuvat kannattajat ovat alkaneet leikkiä somella ja siitähän ei hyvää seuraa. Nyt siitä saa sitten halutessaan kärsiä muutkin ja vieläpä livenä.
Homman nimi on Colissa. Kuten kaikki noin viisi seuraajaamme tietävät on Tammelan Voimalla oma twittertili. Colissa on sovellus, jonka avulla voi jakaa livestreamiä twitterin kautta. Kun "lähetys" alkaa, julkaisee Colissa Tammelan Voiman kautta tweetin, jossa on linkki lähetykseen. Mitään erillisohjelmia katsominen ei vaadi. Vastaanottajan ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin klikata tuota linkkiä.
Kuvan laatu on surkea. Sitä ei edes kannata yrittää katsoa kännykän näyttöä suuremmissa härpäkkeissä. Laite, jolla kuvaa lähetetään on vanha ja onneton Sony xperia. Audiovisuaalinen elämys on luokkaa pulgaria. Äänenkään laadusta ei ole takeita.
Lähetys on katsottavissa vain sen ajan kun kamera käy. Mitään ei taltioidu mihinkään.
Ajatuksena on lähettää kauden avauspäivästä pientä ennakkotunnelmaa, ehkä vähän haastatteluja ja sellaista. Fiilispohjalla mennään. Mitään ei ole tarkemmin mietitty, ja luultavasti huomenna joku asia nolottaa perkeleesti. Matsin aikana kuvaa ei lähetetä, sillä peli on pyhä.

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)