Tammelan Voiman edustaja tapasi kummipelaajamme Vikke-Valtteri Anttilan kesäkuun lopussa Kiffen-tappion jälkeen. Pistemenetyksestä huolimatta tunnelma oli myönteinen ja loppukauden osalta luottavainen. Sama pätee myös nuoren lupauksemme tulevaisuuteen, jonka osalta ei tummia pilviä ole näkyvissä. Jo loppukesän otteluissa riittää panosta ja tukea tarvitaan, joten nähdään peleissä!
Miksi eilen kävi niin kuin kävi eli
hävittiin 0-2 Kiffenille?
Kyllä se oli sinänsä tulossa, me ollaan pystytty voittamaan tasaisia pelejä jo niin paljon, joskus nämä tasaiset pelit vaan kääntyvät noin päin. Ja sille ei voi mitään, se on sellainen tosiasia mikä pitää hyväksyä. Me ei tehty omista paikoista mutta vastustaja teki, siinä oli se ero. Eikä tämä yksi tappio millään tavalla määritä loppukautta.
Kyllä se oli sinänsä tulossa, me ollaan pystytty voittamaan tasaisia pelejä jo niin paljon, joskus nämä tasaiset pelit vaan kääntyvät noin päin. Ja sille ei voi mitään, se on sellainen tosiasia mikä pitää hyväksyä. Me ei tehty omista paikoista mutta vastustaja teki, siinä oli se ero. Eikä tämä yksi tappio millään tavalla määritä loppukautta.
Mitä te teitte pelin jälkeen kopissa?
Valmennus ja kapteeni pitivät pienen puheen, ei mitään sen erikoisempaa, mutta kuitenkin semmoinen ettei jäädä murehtimaat tappiota, niitä tulee välillä. Treenit jatkuu seuraavana päivänä.
Katsomosta näytti siltä, että olisi
pitänyt pelata paljon enemmän maata pitkin. Tuuli vei korkeat
pallot, niitä oli vaikea saada oikeaan osoitteeseen.
Se on kyllä ihan totta. Toisaalta
varsinkin siinä lopussa piti vaan saada palloa ylös ja luoda sitä
kautta painetta. Ehkä siinä tietynlainen rauhallisuus olisi voinut
olla kuitenkin valttia.
Eipä vastustajallakaan montaa paikkaa ollut. Mutta varmaan yksi sarjan kärkijoukkueista.
Kun miettii Kiffen-vieraspeliä ja tätä peliä, niin tuntuu että ollut meille ehkä kaikkein vaikein vastustaja. Ei välttämättä sarjan paras joukkue, mutta meille kaikista vaikein, ainakin meitä vastaan olleet tosi kovia.
Jos palataan vielä muutama vuosi
taaksepäin, niin milloin ja missä aloitit jalkapalloilun?
Vähän on jäänyt pimentoon, missä kohtaa aloitin sen, mutta kai se kotipihassa tapahtui. Todella nuorena potkin siinä isän ja äidin kanssa, välillä maalivahtina ja välillä maalinteossa. Sitten menin paikalliseen kaupparijengiin eli Teiskon Urheilijoihin varmaan 5-6 -vuotiaana ja aloitin siellä hiekkakentillä kunnolla pallon potkimisen joukkueessa.
Vähän on jäänyt pimentoon, missä kohtaa aloitin sen, mutta kai se kotipihassa tapahtui. Todella nuorena potkin siinä isän ja äidin kanssa, välillä maalivahtina ja välillä maalinteossa. Sitten menin paikalliseen kaupparijengiin eli Teiskon Urheilijoihin varmaan 5-6 -vuotiaana ja aloitin siellä hiekkakentillä kunnolla pallon potkimisen joukkueessa.
Minkälainen seura se oli harrastuksen aloittamiseen?
Totta kai kun asuin Teiskossa ja etäisyys kaupunkiin oli pitkä, niin loistavaa että siellä oli mahdollisuus harrastaa jalkapalloa. Mukana oli myös paljon tuttuja naamoja. Siinä mielessä hyvä seura aloittaa, ettei tarvinnut vetää pitkiä treenimatkoja. Matkat pitenivät, kun menin pelaamaan TKT:hen, niin treenit olivat pitkälti kaupungissa. Muutos tapahtui 12-vuotiaana. Se tuntui silloin ja näin jälkikäteenkin tuntuu, että oli kyllä sen arvoista.
Perheen tuki on varmaan ollut siellä taustalla ja edesauttanut?
Ihan varmasti, eihän mulla olisi ollut mitään saumaa käydä treeneissä ilman kyytejä, niitä sai myös kavereiden vanhemmilta, kun yhteiskyydeilläkin sieltä kuljettiin. Niistäkin on ollut suuri apu.
Milloin siirryit TPV:hin?
Se tapahtui yhteisjoukkueen kautta, mä pelasin yhden kauden kummassakin seurassa. Sen kauden jälkeen piti tietenkin tehdä valintoja ja tuntui oikeammalta vaihtaa seuraa. Näin jälkikäteen mietittynä sekin oli meikäläiseltä oikea ratkaisu. Olisinko ollut tuolloin 14-vuotias. Vähän myöhemmin tuli kavereitakin perässä.
Se tapahtui yhteisjoukkueen kautta, mä pelasin yhden kauden kummassakin seurassa. Sen kauden jälkeen piti tietenkin tehdä valintoja ja tuntui oikeammalta vaihtaa seuraa. Näin jälkikäteen mietittynä sekin oli meikäläiseltä oikea ratkaisu. Olisinko ollut tuolloin 14-vuotias. Vähän myöhemmin tuli kavereitakin perässä.
Minkälainen mielikuva sinulla oli tuolloin 14-vuotiaana TPV:stä seurana?
Rehellisesti sanoen tiesin tosi vähän, muutaman kerran olin pelannut TPV:tä vastaan. Muistan yhden ottelun Ikurissa 8 vs. 8 -kentällä, pelasin silloin FC Teiskossa. Aloitin sen ottelun maalivahtina ja äkkiä peli olikin 4 vai jopa 6-0 TPV:lle. Sitten siirryin kentän puolelle ja loppulukemat olivat 12-4. Mä tein kaikki neljä maalia TPV:n verkkoon. Sen jälkeen ei tarvinnut hanskoja hirveän montaa kertaa käteen laittaa.
Oliko sinulla nuorempana suomalaisia idoleita tai esikuvia?
Täytyy myöntää, että kävin katsomassa tosi vähän jalkapallopelejä, vanhassa Tammelassakaan en nähnyt yhtään peliä. Tosi sääli, että se jäi itseltä näkemättä. Muistan kyllä katsoneeni Suomen pelejä, näin myös Gijonin ihmeen. Ehkä tykkäsin myös nimestä, mutta semmoinen nuorempana sytyttävä pelaaja oli Kari Arkivuo. Peruspakki, tykkäsin.
Edustuksen kausi on käynnistynyt hienosti, onko kakkosen taso vastannut odotuksia? Vai pelasitko jo viime kaudellakin?
Silloin taisi tulla viisi peliä ja noin 90 minuuttia yhteensä. Kyllähän tämä tuntuu ihan kakkoselta eli tasoltaan aika lailla sitä, mitä on voinutkin olettaa. Joukossa on hyviä pelaajia, jotka kuuluisivat korkeammallekin. Mutta jotkut joukkueet eivät ole samalla tavalla organisoituja tai niissä näkyy tietynlainen harrastemeininki.
Huomaako, että jotkut joukkueet olisivat selvästi junioripitoisempia kuin toiset?
No tietenkin Ilves/2 ja PPJ on myös nuori. Mukana ei taida olla yhtään niin vanhaa joukkuetta kuin me, ollaan tosi kokenut porukka kakkoseen.
Sinä pelaat edustuksen lisäksi myös
P20-joukkueessa ja TPV:n kakkosjoukkuessa kolmosta. Joudutko
valmistautumaan eri joukkueiden peleihin eri tavalla?
Nuorten peleissä tietää varmasti, ettei vastustajat tule olemaan yhtä kookkaita tai voimakkaita pelaajia. Joukkueesta toiseen siirtymisessä helpottaa tosi paljon, että kaikissa joukkueissa pelataan pääosin kolmen alakerralla. Eli aika lailla samalla tavalla valmistaudun kaikkiin. Loppujen lopuksi jokaista peliä lähdetään voittamaan, ei siinä sen isompaa siirtymistä tai valmistautumista ole.
Nuorten peleissä tietää varmasti, ettei vastustajat tule olemaan yhtä kookkaita tai voimakkaita pelaajia. Joukkueesta toiseen siirtymisessä helpottaa tosi paljon, että kaikissa joukkueissa pelataan pääosin kolmen alakerralla. Eli aika lailla samalla tavalla valmistaudun kaikkiin. Loppujen lopuksi jokaista peliä lähdetään voittamaan, ei siinä sen isompaa siirtymistä tai valmistautumista ole.
Löytyykö noiden kolmen joukkueen pelityyleissä tai taktiikoissa eroja, vai riippuvatko ne vastustajista?
Tietysti on eroja, ei sitä käy kiistäminen. Eivät joukkueet tietenkään ole synkronoituja toisiinsa, että jos jossain pelataan tietyllä tavalla niin toisessakin pitäisi pelata samoin. Ehkä eroja on siinä, mitä kautta hyökkäyksiä aletaan rakentaa. Muutenkin pieniä nyanssieroja, vaikkapa erikoistilanteissa erilaisia malleja miten toimitaan. Ei sekään isoon kuvaan vaikuta kuitenkaan hirveästi.
Entä valmennus? Edustuksessa on
Markus Halme ja nuoremmilla Gavin Dye. Onko heillä erilainen
valmennustyyli? Nyt voit kehua ensin Markusta.
Mun mielestä hän viestittää
asioista selkeästi. Ei jää epäselvyyksiä tai aihetta
lisäkysymyksiin. Se koskee sekä tulevia harjoituksia ja
kokoonpanoja tai vaikka treeneissä miten kussakin treenissä
toimitaan. Se on tosi selkeää mikä tietysti helpottaa ja
sujuvoittaa harjoitusta ja siitä saa enemmän irti, kun tekeminen on
kaikille selvää. Ja tietyllä tavalla myös rutiinit ennen pelejä,
aina samanlainen valmistautuminen. Se on tosi hyvä.
Miten sitten Gavin, joka tulee erilaisesta jalkapallokulttuurista. Näkyykö se?
Kyllä se tuntuu ja näkyy. Pidän kyllä hänenkin otteistaan, siitä miten hän valmentaa ja toisaalta puhuu kahden kesken. Tykkään puhua kahden kesken hänen kanssaan, vaikka englanniksi täytyy siinä vääntää. Se sujuu tarpeeksi hyvin ja uskallan myös puhua englanniksi. Helpottaa myös sitä toimintaa. Mutta kyllä siinä semmoinen tietynlainen brittityyli näkyy.
Miten paljon harjoittelet viikon aikana ja kenen treeneissä käyt?
Käytännössä vain edustuksen mukana. Mikäli pelaan kakkos- tai P20-joukkueen pelissä, niin valmistavat treenit sitten sen mukana.
Onko sinulla nyt ollut jo liikaa
rasitusta tai pieniä loukkaantumisia tässä kevätkaudella?
Ei, minullahan ei ole oikein ollut
isoja loukkaantumisia ikinä, niiden kanssa on ollut tosi hyvä
tuuri. Eikä ole mitään sellaisia tuntemuksiakaan, että heti olisi
tulossa jotain, että jokin paikka olisi vähän prakannut ja voi
kohta paukkua. Toivotaan, ettei muutu jossain kohtaa.
Välillähän ne voivat johtua myös valmentajien metodeista tai harjoituspaikoista, vaikka liian kovasta kentästä.
Kyllä tuo Kauppi 3 on myös saanut aika paljon pelaajistolta kritiikkiä sen kovuudesta. Se on kyllä kova ja siinäkin voi käydä pahasti, se on huomattu. Me myös harjoittelemme siinä kuten muillakin Kaupin kentillä.
Mitä mieltä muuten olet tuosta uudesta, stadioniksi sitä kai voi sanoa?
Mun mielestä se on ihan hieno ja tosi mukava että päästään pelaamaan siellä. Aika kauan olin jo odottanut, että se valmistuu. Ainakin itselle kelpaisi katsella siellä pelejä. Pukukopit ovat ihan perustasoa, mutta sieltä löytyy kolme vessaa, mikä on ihan luksusta.
Onko P20-joukkueen menestys yllättänyt sinua tai koko joukkuetta?
Kyllä se ainakin minut on yllättänyt, enkä usko että hirveän moni oli ajatellut, että me ollaan noin ylivoimaisia karsintasarjassa. Toisaalta tässä on tietenkin tavoitteet nousseet ja pitää muistaa, ettei karsintasarjalla ole enää mitään merkitystä, kun lähdetään pelaamaan itse SM-sarjan pelejä.
Kyllähän pelit kovenee, kun huonoimmat eivät ole enää mukana. Oletteko miettineet jo tavoitteita?
Ei siihen taida olla vielä mitään yhteistä joukkueen tavoitetta määritelty, mutta jos itse saisin päättää, niin noin hyvin menneen karsintasarjan jälkeen harmittaisi, jos ei tulisi mitalia.
Jos mietit loppukautta, niin onko sinulle tärkeämpää pelata ehjä kausi SM-sarjassa vai päästä aina pelaamaan edustuksessa? Tuleeko jo liikaa, jos koitat pelata kaikissa kolmessa joukkueessa?
Kyllä siinä jo varmaan liikaa tulee loppujen lopuksi, mutta haluan olla osallisina kaikissa mikäli mahdollista. Edustus on kuitenkin aina edustus, että siinä mielessä ne pelit täytyy ehkä kuitenkin laittaa etusijalle.
Nyt on vihdoin aika kehua myös itseäsi. Mitkä ovat vahvuuksiasi jalkapalloilijana?
Koska en ole mikään taitava pallottelija enkä osaa mitään valtavan näyttäviä kikkoja, niin semmoinen perustekeminen ja ehkä ne vahvuudet ovat siellä pään sisällä. Että saan aina itsestäni parhaan irti eikä varsinaisia henkilökohtaisia ohipelejä tule. Pystyn suorittamaan koko ajan sillä omalla hyvällä tasolla, pystyn luottamaan siihen itse ja varmasti valmentajakin pystyy. Se mitä multa saa on aina tiedossa ennen peliä.
Henkisestä puolesta puheen ollen, unohdatko helposti epäonnistuneet suoritukset?
Kyllä mä ne aika hyvin unohdan ja mun mielestä se pitääkin olla niin. Totta kai virheistä pitää ottaa oppi, olisi ihan tyhmää sivuuttaa kokonaan se. Analysoi, miettii mitä olisi pitänyt tehdä ja sen jälkeen heittää kokonaan romukoppaan, ettei sillä pään sisällä muhimisella tee mitään.
Mitä asioita sinun pitäisi vielä kehittää, jos haluat pelata korkeammalla sarjatasolla?
Jos pelaa topparina, niin ei ehkä tarvitse olla pallon kanssa niin näppärä, mutta kyllä mä voisin vielä enemmän pallotella itseni kanssa. Ensimmäinen kosketus on toki hyvä, mutta lisää tietynlaista uhkaa myös ohittaa vastustaja. Toiseksi pääpelaaminen, että pystyisin voittamaan pääpalloissa isompiakin pelaajia. Luulen, että kysymys on röyhkeydestä. Pitää vaan uskaltaa lähteä satasella taistelemaan pääpalloista eikä mennä puolivaloilla.
Mikä on mielestäsi ollut urassasi
hienointa tähän mennessä?
Tietenkin se, että tein viime kaudella sopimuksen TPV:n ykkösjoukkueeseen. Se on ollut merkittävin askel, minkä olen tehnyt ja päässyt kokemaan. Ja siitä tietenkin hyppäys tähän kauteen, kun on tullut paikkoja avauskokoonpanossa ja 90-minuuttisia. On ollut todella hienoa päästä pelaamaan näinkin suuria minuutteja.
Tietenkin se, että tein viime kaudella sopimuksen TPV:n ykkösjoukkueeseen. Se on ollut merkittävin askel, minkä olen tehnyt ja päässyt kokemaan. Ja siitä tietenkin hyppäys tähän kauteen, kun on tullut paikkoja avauskokoonpanossa ja 90-minuuttisia. On ollut todella hienoa päästä pelaamaan näinkin suuria minuutteja.
Oletko ajatellut urallesi tavoitteita tätä kautta pidemmälle?
Kyllä mä aina haluan korkeammalle sarjatasolle missä olen. Oli sarjataso mikä tahansa, niin aina korkeammalle.
Mikä on mielestäsi parasta TPV:ssä?
Mun mielestä TPV on brändännyt itsensä hyvin jokaisen seuraksi, että kaikki kuuluvat yhtä lailla tähän seuraan. On tuntunut hienolta nähdä, miten yhteenkuuluvuus on paistanut läpi sekä seurassa että joukkueessa. Kaikki ovat osa samaa yhteisöä.
Millaisia terveisiä lähettäisit kannattajille?
Hoidetaan kausi kunnialla loppuun
niin, että saadaan lehtereille väkeä ja kannatuslaulut raikaamaan
yhtä lailla kuin tähän saakka. Ne ovat kuitenkin ilmeisesti
toimineet hyvin, koska porhalletaan edelleen sarjan kärjessä. Tässä
kohtaa ei kannata jättää joukkuetta oman onnensa nojaan.
Teksti: Tuukka Termonen
Teksti: Tuukka Termonen
Kuvat: Jarkko Isto (IG: @finsportpics)
Vikke-Valtteri Anttila on samaa sukua kuin Kalle Multanen. Hakan pelaaja Valkeakoskella 😄
VastaaPoista👌
VastaaPoista