torstai 22. syyskuuta 2016

Otteluennakko: TPV-Fc Espoo pe 23.9. klo 18.30 @ Tammela



KESTÄÄKÖ PUNAKONEEN OLJENKORSI FC ESPOON VASTAISKUT?


TPV kohtaa perjantaina kuluvan kauden ehkä suurimman yllättäjän, Fc Espoon. Sarjataulukossa joukkueet löytyvät peräkkäisiltä sijoilta. Espoolla ei enää suurempaa panosta otteluissaan ole, mutta  TPV sinnittelee yhä kohti lohkon kakkossijaa. Oljenkorsi mahdollisiin Ykkösen karsintaotteluihin on edelleen olemassa.


Edelliskierroksen tappio Fc Hongan vieraana tiesi sitä, että karsintapaikka Ykköseen riippuu paljon myös muiden lohkojen tuloksista. Joukkueen on kuitenkin turha vilkuilla sivuilleen, sillä keskeisin päämäärä on kukistaa vastus jäljellä olevissa otteluissa.

- Mikään ei ole muuttunut. Tämä on urheilua ja meidän tavoitteemme on pelin jatkuva kehittyminen. Ensi vuosi on kaikilla edessä ja sen eteen tehdään työtä – oli sarjataso sitten mikä tahansa, TPV:n valmentaja Anssi Ylinen alleviivaa.

Lauantain ottelussa TPV esitti varteenotettavan haasteen, mutta loppujen lopuksi Hongan hyvää pallollista pelaamista ei kyetty ehkä tarpeeksi häiritsemään.  Hongan yksipuolisesta näytöksestä ei voida missään nimessä puhua.

- Omasta mielestäni peli oli melko tasainen. Honka oli alussa parempi, mutta sitten saimme hiukan otetta ja maalinkin tehtyä. Ensimmäinen puolikas oli meille tuloksellisesti positiivinen peliin nähden. Honka voitti toisen jakson 3-0, mutta se ei anna ollenkaan oikeaa kuvaa pelitapahtumista.

Eino Ekin esitys on ollut aplodien arvoinen. Kuva Juhani Järvenpää.

Kulmatilanteissa petrattavaa


Honka sai avausosumansa kulmapotkusta. Tämä vetää Ylisen mietteliääksi.

- Harmittavaa on, että meitä vastaan tehtiin jo viides tai kuudes kulmapotkumaali tällä kaudella. Periaatteessahan kulmapotku ei ole edes vaarallinen tilanne. Esimerkiksi viime vuoden Veikkausliigassa vain joka 63. kulma johti maaliin. Joitakin maaleja voi selittää inhimillisellä virheellä, mutta 5-6 maalia kulmista on aika paljon.

- Pallot viuhuvat kulmissa vitosen alueen sisältä läpi. Olemme käyneet asiaa läpi videopalavereissa ja muutosta on luvassa. Tiedämme kyllä pääsääntöisesti millaisia kulmia kukin joukkue antaa, eli tiedon puutteesta ei ole kysymys.

Avausmiehistö Honkaa vastaan oli siinä mielessä yllätyksellinen, että Sergei Korsunov aloitti ottelun penkiltä. Syyt tähän olivat taktiset.

- Hongan topparit eivät ole kovin nopeita. Ajattelimme että Koroma pääsisi juoksemaan heidän ohitseen. Kenttä oli todella liukas ja Mohankin oli monta kertaa nenällään. Koroma pääsi ehkä kerran irti, mutta muuten ei paikkoja avautunut.

- Ainakaan erinomaisesti valintamme ei toiminut. Tiesimme, että Hongan pohjapelaajien ja topparien välissä on tilaa, jota myös pääsimme hyödyntämään. Ehkä Sergei olisi ollut siinä kymppialueella parempi. Mutta näitähän on aina helppo jälkeenpäin pyöritellä. Perusajatus oli kuitenkin Moha vastaan hitaat topparit, Ylinen puntaroi.

Fc Espoo on mielikuvia paljon suurempi seura


Fc Espoo on sateenvarjoseura, jonka pelaakatras koostuu Leppävaaran Pallon, Kauklahden Pyrinnön, Pohjois-Espoon Ponnen ja Fc Kasiysin junioreista. Kun organisaation kaikki tahot huomioidaan löytyy taustoista paljon valmennusosaamista – myös päätoimista. Seurayhteisö liikuttaa yhteensä kolmea tuhatta pelaajaa. Junioripuolella Fc Espoo on valtakunnallisestikin merkittävä tekijä, mistä kertoo myös se, että seuralla on edustusjoukkue sekä B- että A-juniorien SM-sarjassa.

Fc Espoon joukkue on sitoutunut valmennusjohdon pelitapaan hienosti. Kuva J Järvenpää.


Fc Espoon päävalmentaja Kalle Vasse, onko mahdollista, että tulevaisuudessa Fc Espoo voisi haastaa paikalliskilpailija Hongan?

- En näe, että Espoo on edustusjoukkuetasolla ainakaan lähivuosina tekemässä niin isoja panostuksia, että haastaisimme Hongan. Jatkamme kasvattajaseurana ja siinä Kakkonen on erittäin hyvä sarjataso. Fc Lahti -yhteistyön avulla saamme pelaajia suoraan liigaan, jos kyvyt siihen riittävät.

- Taidamme olla Ilveksen ohella Suomen suurimpia junioriseuroja, mutta pelkkä pelaajamassa sinänsä ei riitä vielä mihinkään. Mutta jos saamme valmennuslinjat ja olosuhteet kuntoon, pitäisi massasta tulla myös päteviä pelaajia.

Fysiikka ja pelin kääntäminen Espoon vahvuuksia


Espoo on ollut ehkä kauden suurin yllättäjä. Missä olette onnistuneet tänä vuonna?

- Isoin onnistuminen on nuorten pelaajien kehittyminen, heistä tuli nopealla vauhdilla hyviä pelaajia miesten Kakkoseen. Tästä pitää antaa iso kiitos myös pelaajien edellisille valmentajille. Pelaajat ovat sitoutuneita pelitapaamme. Olemme olleet fyysisesti erittäin vahvoja – jalat eivät ole alkaneet painaa monessakaan ottelussa. Olemme olleet myös erittäin tehokkaita, emme ole tarvinneet hirveän paljon paikkoja maalin tehdäksemme.

Moni on odottanut Fc Espoon romahdusta ja myös pelityyliänne on arvosteltu antijalkapalloksi. Mitä mieltä olet näistä puheista?

- Niin, en oikein tiedä mikä sitten on antijalkapalloa? Meidän pallollinen pelaamisemme on kehittynyt paljon kauden aikana. Alkukaudesta saimme ehkä enemmän pisteitä sitoutuneen puolustamisemme ansiosta. Kun katsoo sarjataulukosta tehtyjä ja päästettyjä maaleja niin luulen, että pelimme ovat olleet ihan viihdyttäviä. Olemme aina pyrkineet puolustamaan eteenpäin. Emme ole parkkeeranneet bussia kentälle yhdessäkään pelissä.

Espoon pelitapa on ollut myrkkyä monelle vastustajalle. Joukkue on pystynyt melko tasaiseen suoritukseen läpi kauden. Ainoastaan kesä-heinäkuussa koitti viiden ottelun jakso, jolloin Espoo ei kyennyt voittoihin. Toisaalta tuolloin myös jättiyllätys oli lähellä, kun Fc Honka oli todellisessa pinteessä kiihkeässä paikallistaistossa. Ilman Hongan yliajalla syntynyttä osumaa taistelisi Fc Espoo ehkä edelleenkin sarjan kakkossijasta.

- Tasapeli vieraissa Honkaa vastaan oli henkisesti ja fyysisesti todella rankka peli. Honka tasoitti vasta ottelun yliajalla. Viikko siitä kohtasimme TPV:n ja heti perään Kiffenin. Luulen, että tappio näissä otteluissa johtui fyysisestä ja henkisestä väsymyksestä tiukan Honka-pelin jälkeen.

Vasta 17-vuotias Nikolas Saira on osoittanut tasonsa. Kuva Juhani Järvenpää.

Joukkue on tamperelaisille tuntematon. Voitko mainita joitakin pelaajia, joiden panos on ollut erityisen painokas kuluvalla kaudella?

- Meiltä löytyy nuoria pelaajia, jotka menevät tästä vielä eteenpäin. Janne Paukkonen, Miikka Leinonen, Nikolas Saira, Emil Koho ovat tällaisia nimiä. Kapteenimme Joni Saastamoinen on ollut iso osa joukkueen yhteen hitsaamisessa. Kokeneesta kaartista Kim Louhisto pelaa todella hyvää kautta. Myös maalivahtipelimme on ollut erinomaista.

Mihin tamperelaisyleisön kannattaa kiinnittää huomionsa Fc Espoon pelaamisessa?

- Ainakin siihen, kuinka nopeasti pystymme kääntämään peliä puolustamisesta hyökkäykseen. Siinä olemme olleet erinomaisia koko kauden. Myös pallollinen pelimme on parantunut paljon ja siihenkin kannattaa jo kiinnittää huomiota. Bussia ei näy kuin parkkipaikalla.

Nähdäänkö maalikarkelot?


Perjantain matsi on ennakkoasetelmiltaan kutkuttava. TPV on yksi lohkon pallollisesti vahvimmista joukkueista. Paltsarien kenttätasapaino on ollut läpi kauden korkealla tasolla. Toisaalta Espoo on juuri sellainen joukkue, joka malttaa odottaa tilaisuuttaan ja iskee tarvittaessa tehokkaasti.

- Se on juuri niin, että Espoo on nimenomaan iskenyt. He tekevät riiston jälkeen suunnanmuutoksen todella nopeasti. Heillä on hyviä pelaajia vastaiskujen juoksemiseen. Kärjen Janne Paukkonen on vahva, hiukan targettyyppinen pelaaja. Jos Espoon tilanteenvaihtoihin ei ole valmistautunut, on tiedossa hankaluuksia, Anssi Ylinen muistuttaa.

Erityisesti TPV:n laitapuolustukselle Espoo heittää kovan haasteen. Esimerkiksi Eino Ek on ahnas ja tehokas nousuissaan, mutta Espoota vastaan pitää liikkeen myös puolustussuuntaan olla tarvittaessa yhtä ahnasta. Kummastakin joukkueesta löytyy paljon juoksuvoimaisia pelaajia. Ottelusta voi hyvinkin muodostua runsasmaalinen ja osumia saatetaan nähdä kummassakin kenttäpäädyssä.

Varmaa on, että TPV taistelee kauden viimeiseen minuuttiin asti – jossittelun aika on koittaa vasta sitten, kun erotuomarin päätösvihellys halkaisee Karjaan taivaan lauantaina 1.10. Ja kun Palloliiton sauna lämpiää talvella, voi jo lohkon kakkossija olla sinällään varsin tehokasta sytykettä...

1 kommentti :

  1. Myöhästyneet kiitokset. Niin kiva teksti etta oli avartava lukea vielä pelin jälkeenkin.

    VastaaPoista