perjantai 9. syyskuuta 2016

TPV-Viikingit ennakkopaketti osa 1


PUNTAROINTIA IDÄN PUNAISTEN OLKAPÄILTÄ


Paltsaristin toimitus sai mieluisan paluumuuttajan hiljattain. Hän jututti helsinkiläistä urheilutoimittajaa, joka on seurannut tiiviisti FC Viikinkejä jo pitkän tovin. Haastateltavalta löytyy näkemyksiä niin ”Idän punaisten” nykytilasta kuin tulevaisuudestakin.

Kerro omasta historiastasi Viikinkien kanssa?

- Olen seurannut Viikinkejä varsin tiiviisti 15 vuotta, kaudesta 2001 lähtien. Sikäli ympyrä on sulkeutunut, että tuolloinkin pelattiin Kakkosta. Hettari-debyytissäni todistin isän kanssa, kuinka TP Lahti kaatui 3-0. Seuralegenda ja nykyinen kakkoskoutsi Slava Malakeev teki muistaakseni kaksi.
Tuo kausi päättyi nousujuhliin. Sittemmin on ollut nousuja ja laskuja, viime aikoina lähinnä jälkimmäisiä. Mutta tuosta ottelusta pitäen sydämeni on ollut punainen, ja pelit säilyneet isä-poika-juttuna, kuten siinä ensimmäisessäkin matsissa.

Yksiselitteinen suunta on puuttunut Viikinkien otteista tällä kaudella. Kuva Juhani Järvenpää.
Mitkä olivat odotuksesi Viikinkien kauteen, ja miltä meno kentällä on näyttänyt suhteessa niihin?

- Talvikauden myllerrysten jäljiltä uskalsin toivoa lähinnä sarjapaikan säilymistä. Suuri osa viime kauden runkomiehistä jatkoi, mutta jengin kelpo lentoon saanut luotsi Kalle Sorja nosti yllättäen kytkintä. Kun valmennusjohto vaihtuu tuolla tapaa lennosta, ei kovin suuria toiveita uskalla asettaa.
Ja siltähän se on näyttänyt. Säilyminen ratkeaa viimeisillä kierroksilla, jos nyt ylipäätään ratkeaa. Ihannekokoonpano on kärsinyt, paitsi loukkaantumisista, myös päävalmentaja Pasi Hyyhön melko viljavista kokoonpanokokeiluista. Pelaajarotaatiota on ajoittain harrastettu tarpeettoman paljon, ja väitän tuloksenteonkin kärsineen siitä. Osin tämän toki ymmärtää. Astuihan mies puikkoihin vasta helmikuussa kesken talvikauden.

Ketkä ovat olleet joukkueen johtavia pelaajia?

- Joel Paatelainen oli viime kauden paras maalipyssy, ja viimeistelijänä kaverin arvo on nykyisellään vielä mittaamattomampi. Jolle on ollut loukkaantuneena suuren osan kautta, eikä saappaiden täyttäjää ole ollut. Jotain kertoo, että ennen viime kierrosta joukkueen paras maalintekijä oli Jesse Mutikainen – toppari. Viidellä osumallaan hän on edelleen jaetulla kärkisijalla Jollen kanssa.

- Vanha liigajyrä Mohamed Fofana on edelleen liian hyvä tähän sarjaan, mitä pallolliseen osaamiseen tulee. Tosin hänkin on tuntunut kärsineen äkäisestä kokoonpanorotaatiosta.

- Enimmäkseen keskikentällä ja laitapakkina viihtyvä Markus Maunu on hyvää vauhtia tekemässä itsestään seuraikonia jo nuorella iällä. Koko uransa Viikkareita edustanut Maunu on niitä, joiden suoritustaso ei juurikaan ailahtele. Manen kohdalla tietää mitä saa, oli hän missä roolissa hyvänsä. Pelasipa kaveri viime kaudella jopa topparina olosuhteiden pakosta ja klaarasi varsin vieraan tontin mukiinmenevästi.

- Kiintoisan lisän ovat tuoneet myös Thurlingin veljekset Simon ja Benjamin. Keskikentän miehet saapuivat aivan kauden kynnyksellä liiganousija PS Kemistä. Erityisesti nuorempi Benjamin on tuonut lisäarvoa hyökkäyspäähän, eritoten erikoistilanteisiin.

Minkälaista jalkapalloa joukkue pelaa nykyisen valmennusjohdon alaisuudessa?

- Hyyhö linjasi ennen kauden alkua, että yleisön on viihdyttävä peleissä ja että pelin tulee perustua taitofutikseen. Hän vieroksui kausiennakossa kontrolloimatonta taistelemista.
Visio on toteutunut välttävästi. Viikinkien pelaajamateriaali ei läheskään aina riitä pelirytmin määrittämiseen ja hallintaan. Silti, missään vaiheessa ei ole lähdetty bussipuolustamisen tielle. Se on hatunnoston arvoinen asia. Voi toki pohtia, mikä vaikutus tällä on ollut siihen ikävään tosiasiaan, että todella monta pistettä on menetetty aivan otteluiden viime hetkillä.
Viihdearvon suhteen on onnistuttu niin hyvässä kuin pahassa. Yksikään tällä kaudella näkemistäni noin kymmenestä pelistä ei ole missään vaiheessa ollut tylsä.

Onko yleisöä riittänyt Kakkosen peleihin?

- Viime aikoina kotimatseissa on ollut paria-kolmeasataa katsojaa. Eli kaiketi ihan ok. Joka tapauksessa kauas on tultu niistä Ykkösen ajoista, joina tonnin alittaminen oli hirvittävä pettymys. Puhumattakaan liigavisiitistä 2007, kun HJK-derbyssä nähtiin Heteniityn ennätysyleisö: 4 255 katsojaa. Koko porukka ei edes mahtunut katsomoihin, vaikka istumatilaa oli reilusti nykyistä enemmän.

Junnut löytävät tiensä Hettarille, vaikkei itse matsi aina olisikaan se ykkösjuttu. Kuva J Järvenpää

Millainen on seuran ja edustusjoukkueen tilanne yleisesti? Mitä odotat lähivuosilta?

- Juuri nyt tärkein tehtävä on elvyttää seuran talous ja saada homma pyörimään terveellä pohjalla. Kauppalehden protestilistamerkinnät ovat viime vuosina tulleet valitettavan tutuiksi, kun Ykkösen aikojen velkoja on edelleen ollut makseltavana. Nyt tilanne on siltä osin ymmärtääkseni valoisampi.
Oli miten oli, Viikingeissä on aina vallinnut erinomainen yhteishenki, joka on kantanut vaikeimpienkin aikojen yli. Tämän hengen toivon riittävän siihen, että paikka vähintään Kakkosen kiintiöryhmänä vakiintuisi. Ykköseen paluu tuntuu juuri tällä hetkellä melko kaukaiselta. Ehkäpä parin vuoden päästä, kunhan toiminta on takuulla vakaalla ja Viikinkien kokoisella pohjalla.

Helsingissä on aika paljon seuroja esimerkiksi Kakkosen tasolla, ja muutama ylempänäkin. Millaisena näet Viikinkien seuraidentiteetin, ja mikä on seuran rooli - tai millainen se voisi olla - suhteessa muihin pääkaupunkiseudun seuroihin?

- Viikinkien keskeisin tehtävä on minun kirjoissani kehittää paikallisia pelaajia ja tarjota toimivan kehityspolun kautta valmiudet tehdä uraa korkeammalla. Sen suhteen ollaan hyvällä tiellä. Slavan koutsaamat A-juniorit nousivat ikäluokan Ykköseen ja ovat aloittaneet mainiosti. Onpa A-nuorista muutama päässyt jo nyt kokeilemaan edustuksenkin vauhtia ja esiintynyt edukseen.

- Viikingit on korostetun vuosaarelainen ja itähelsinkiläinen juttu. Paikallisuus on avainsana. Punapaidan tulisi olla Idän jalkapalloväen yhdistävä tekijä ja seuraa tulisi markkinoida juuri vuosaarelaisuuden ja itähelsinkiläisyyden kautta.

(Haastateltu toimittaja pysyttäytyy nimettömänä journalistisen toimenkuvansa vuoksi)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti